Pieni muutos suunnitelmiin, ehkä

Joulu meni mukavasti, mutta hieman liian nopeasti. Reissaaminen eri joulunviettopaikkojen välillä rikkoi hieman joulurauhaa eikä täydellinen rentoutuminen ollut mahdollista. Mutta ei se mitään, oli silti ihan mukavaa. Oli hyvää ruokaa (liikaa) ja sain ihania lahjoja. Kaikkea tarpeellista kotiin sekä myös kauniita asioita vain itseäni varten. 

Eräs asia on kuitenkin kalvannut mieltäni joulun aikana. Vatsassani, aivan pinnassa ihon alla, on ollut pieni patti jo kesästä asti. Olen käynyt näyttämässä sitä pariinkin otteeseen kahdella eri lääkärillä. Rasvapatti, jolle ei tarvitse tehdä mitään. Niin kumpikin lääkäri sanoi. Viikko ennen joulua huomasin ihon hieman punoittavan ja patin olevan aiempaa arempi sekä suurempi. Aikaisemmin patti ei ole oikeastaan tuntunut miltään. Päätin käydä näyttämässä pattia jälleen lääkärissä. Tällä kertaa lääkäri ehdotti patin poistamista heti alkuvuodesta. Hän epäili patin olevan talirauhanen, johon on päässyt valumaan nestettä ja siitä muodostuneen kysta. Patti olisi paras poistaa, sillä se voi jatkaa kasvamistaan ja kipeytyä entisestään. Sain viikon antibiottikuurin, jotta mahdollinen tulehdus taltuttuisi.

Vaikka lääkäri sanoi kohdan olevan hyvin epätavallinen millekään pahalaatuiselle, niin kyllähän se silti mietityttää. Varaan aikaa heti vuoden vaihteen jälkeen. Vaikka patin poisto on ajatuksena todella ikävä ja aiheuttaa väristyksiä, niin haluaisin sen mahdollisimman pian pois. Vatsan ihoon joudutaan vetämään jonkinlainen viilto ja tikkaamaan se. Ei minua siitä jäävä arpi niinkään haittaa, se on pientä. Mutta kyllä minua jännittää, etttä onko koepalasta tehtävä löydös varmasti harmiton. 

Nyt kun en tiedä vielä tuon patin poistamisen ajankohtaa, niin on täytynyt henkisesti varautua ensimmäisen inseminaation siirtymiseen kuukaudella eteenpäin. En tiedä olisiko tikeistä varsinaisesti mitään haittaa esimerkiksi vatsaan pistettäviä hormoneita ajatellen, mutta jotenkin on helpompi ajatella niin, että hoidetaan yksi asia kerrallaan. Onhan kuitenkin mahdollista, että haava tulehtuu tai muuta enkä halua minkään terveysongelman sotkevan ensimmäistä inseminaatiotamme. Onneksi kiertoni ovat lyhyitä, joten ei tästä pitäisi koitua kovinkaan montaa viikkoa lisäodottelua. Kaikki varmistuu kuitenkin vasta, kun saan ajan toimenpiteeseen. 

Joululomat on nyt lomailtu ja huomenna töihin. Muutama välipäivä töissä ja sitten pidämme porukalla uuden vuoden juhlat ystäväni luona. Sitten alkaakin tammikuu, yksi minun suosikkikuukausistani. Uusi vuosi, uusi alku. Sitä se tulee jälleen kerran olemaan monellakin tapaa. Minulla alkaa ensimmäinen kokonainen vuosi oman alani töissä ja aloitamme miehen kanssa lapsettomuushoidot. Siinähän sitä on jo aika paljon sulateltavaa.

Joulunaikaa

Ankeasta ja varsin syksyisestä säästä huolimatta joulu tosiaankin on täällä jo aivan pian! Tulin tänään jo äitini hoiviin, mies lähti ajelemaan kotipaikkakunnalleen. Vietämme jouluaaton erillämme, molemmat omien perheidemme parissa. Se on harmillista, mutta ainoa järkevä ratkaisu tälle joululle.

Vaihdoimme miehen kanssa lahjat jo tänä aamuna ja herkistelimme jo valmiiksi lyhyttä erossaoloamme. Matkustan joulupäivän iltana junalla perässä miehen kotipaikalle, jossa vietämme muutaman päivän miehen vanhempien luona.

Selvisin järkyttävistä kuukautisista ja nyt katse on jo niiltä osin tulevassa. Tämä on luultavasti tällä erää viimeinen luomukiertoni, seuraavassa on jo inseminaation aika. Siihen liittyvistä ajatuksista myöhemmin lisää, nyt aion nauttia joulusta perheeni kanssa ja keskittyä tähän hetkeen. Pienenä häivähdyksenä mielessäni käy ajoittain toiveikas ajatus siitä, että tämä voisi olla viimeinen joulumme kahdestaan. Jospa ensi jouluna olisimme maailman onnellisimpia.

Ihanaa ja rentouttavaa joulunaikaa teille rakkaat lukijat. <3

Harvinaisen kamalat menkat

Kuten otsikkokin jo kertoo, menkat ovat tällä kertaa todella inhottavat ja myös omituiset. Ensinäkin kierto jäi pitkästä aikaan vain 25 päivän mittaiseksi ja kummallinen tiputtelu alkoi jo muutamaa päivää aiemmin. Epätavallista minulle, mutta yleisesti toki normaalia.

Ällövaroitus: älä lue eteenpäin, jos et halua tietää kaikkia yksityiskohtia. Mutta siis, torstai aamuna kuukautiset alkoivat kunnolla. Torstaina vuoto oli hillittyä, kuten minulla on tavallisestikin aina. Eilisestä lähtien olen kuitenkin vuotanut tavattoman paljon, todella häiritsevän paljon. Olo on sen vuoksi erittäin epämukava. Mitään suurempia hyytymiä en ole havainnut. Kovia kipuja ei ole ollut, torstaina ja eilen toki jonkin verran alavatsakipuja, muttei mitään tavallisesta poikkeavaa. Poikkeuksellisen runsas vuoto silti vähän mietityttää. Kaipa tämä voi jotenkin liittyä aukiolotutkimukseen, en keksi oikein muutakaan selitystä.

Eiliset pikkujoulut olivat mahtavat. Meillä oli hauskaa tyttöporukalla. Juuri sellaista kaipasinkin. Menimme tanssimaan ja jaksoimme aamun pikkutunneille asti. Nyt aamupäivän levättyä voi jatkaa jouluvalmisteluja. Vielä olisi muutama itse tehty joululahja viimeistelemättä ja täytyisi kehitellä jotain ihanaa leivottavaa joulupöytään. Onneksi on jouluvalmisteluja ja muuta puuhaa, niin pysyy ajatukset sopivassa määrin poissa siitä ikävästä tosiasiasta, että jo 16:sta yrityskierto lähti käyntiin.

Takaisin lähtöruutuun

Typerä tiputtelu ja typerä lyhyt kierto, joka jäi 25 päivän mittaiseksi.

Tämän illan vielä surkuttelen, mutta huomenna koitan vaikka väkisin nostaa fiilistä. Haluan olla onnellinen. Onneksi on monta syytä olla iloinen ja kiitollinen: tänään selvisi, että työsopimustani jatketaan vuodella, huomenna on viimeinen työpäivä ennen viikon lomaa ja illalla on luvassa tyttöjen pikkujoulut. 

Tämä taisi olla sitten tässä

Aamulla tuli paperiin pyyhkiessä taas jotakin epämääräistä hieman veristä sotkua, päivällä jo kunnolla kirkasta verta. Mahaan koskee, mutta ei varsinaisesti menkkamaisella tavalla. Turvottaa ja on epämääräinen olo. En tiedä liittyykö tämä menkkoihin vai ovatko alaselän lihakset vain jumissa salitreenin jäljiltä, mutta joka tapauksessa myös alaselkää juilii kovasti. 

Nyt illalla veri on ollut hyvin vähäistä. Vaikka tällainen epämääräinen tiputtelu tai muu ei ole minulle aiemmista kierroista tuttua, niin eiköhän tämä kuitenkin tarkoita vain ja ainoastaan sitä ikävintä. Kunnon menkkoja odotellessa. Harmittaa.

Sekavia tunteita

Loppukierto on jälleen käsillä, tänään on kp 23. Alavatsaa on nippaillut pitkin päivää ja aamupäivällä vessassa käydessä paperiin tuli hieman punaista. Ei kai kuukautiset vielä ole alkamassa? Tietysti haluaisin toivoa vielä parasta, mutta edellisen postauksen jälkeen mielialani ovat vaihdelleet hyvinkin rajusti.

Haluaisin toivoa meille maailman parasta joululahjaa, mutta en uskalla. En uskalla toivoa enää ollenkaan. Pelkään pettymystä. 

Näin viimeyönä kummallisen onnellisen haikeaa unta surulla höystettynä. Unessa synnytin kolmoset, joista yksi ei selvinnyt. Surin menetettyä vauvaa, mutta samalla iloitsin kahdesta terveestä pikkuisesta. Tyttö vaaleanpunaisissaan ja poika vaaleansinisissään. Niin pieniä ja ihania. Olo oli herättyä haikea. Olemme miehen kanssa monesti haaveilleet kaksosista. Jokin siinä ajatuksessa kiehtoo minua. No ei tässä haaveilut auta, se on todettu jo moneen otteeseen.

Jotta kaikki olisi entistäkin vaikeampaa: yksi läheisimmistä ystävistäni kertoi tänään epäilevänsä olevansa raskaana. Hän olisi itse vauvasta onnellinen, mutta ystäväni mies ei toivo vielä perheenlisäystä. Ystäväni ei tiedä meidän raskautumistoiveista. Olemme halunneet miehen kanssa pitää tämän vain pienen piirin tiedossa. Koitin pitää naaman peruslukemilla ja keskustella asiasta ystäväni kanssa mahdollisimman normaalisti. Voin kertoa, ettei ollut helppoa kuunnella ystäväni pohdintaa siitä, kannattaisiko mahdollisen raskauden antaa edetä vai ei. 

Tällaista tänään, toivottavasti huomenna olisi jo parempi päivä.

Paljon asioita

Viikko on taas vierähtänyt kirjoittamatta, hups. 

Paljon kaikenlaista meneillään. Töissä on ollut jännittävät paikat, ehkä jopa ahdistavat. Tai itse olen kokenut kaiken tämän epävarmuuden ahdistavana. Työsopimukseni on nimittäin vain vuodenvaihteeseen. Minulle luvattiin alkuviikosta 99% varmasti vuoden jatkosopimus, mutta sen varmistumiseen vaikuttaa vielä työnantajastani riippumaton tekijä. Varmistuksen saan vasta ensi viikolla. Eli viime tippaan menee.

Olen viihtynyt työssäni paremmin kuin loistavasti. Haluan todella kovasti jatkaa. Olen kovasti jännittänyt miten tässä käy. Odottaminen on pahinta. En voi kuin vain tehdä työtäni päivä kerrallaan ja toivoa, että saisin ensi viikolla iloisia uutisia.

Paljon on odottamista ja isoja asioita. Epävarmuus työn jatkumisesta ja ensimmäisen inseminaation odottelua. Positiivista on se, että mies on vihdoin päässyt takaisin töihin ja jalka on kuntoutunut hyvin. Se ei enää huoleta. Mies on reipas ja motivoitunut. Kuntoutus kestää seuraavat puoli vuotta, iso urakka. Mutta mies ei valita, hän vain tekee. 

Kaikkien näiden myllerrysten keskellä olen kuitenkin onnellinen. Odotan jo kovasti joulua ja viikon lomaa. Sittenhän onkin jo melkein tammikuu ja pääsemme ottamaan seuraavan askeleen lapsettomuushoidoissa.

Aukiolotutkimus

Mahtavaa, auki on kummaltakin puolelta! Oikea puoli veti erityisen hyvin, vasemman munasarjan alkupäätä oli hankala löytää. Se on jotenkin mutkalla, mutta lääkärin vihdoin löytäessä alkupään, sekin veti hyvin. Eli kaikki on niiltäkin osin oikein hyvin.

Itse tutkimuskin meni hyvin, todella kivuttomasti. Katetrin laitto aiheutti hieman kuukautiskivun tapaisia tuntemuksia hetkeksi aikaa, mutta itse huuhtelu ei tuntunut miltään. Toimenpide onkin lääkärin mukaan usein hyvin kivuton silloin, kun ei ole tukoksia. 

Tutkimuksen yhteydessä ultrattiin muutenkin ja lääkäri mittasi kohdun tilavuuden ja limakalvon paksuuden. Molemmat olivat normaalit. Oikealla puolella on johtofollikkeli, tällä hetkellä 16mm. Lääkäri arveli sen vielä kasvavan ja irtoavan parin päivän sisällä. 

Lopuksi lääkäri väläytteli vielä luomuraskauden mahdollisuuksia. Hän kertoi aukiolotutkimuksen tekevän toisinaan hyvää. Kuulostaa hassulta, mutta toki ihan loogiselta. Hän kertoi, että munasarjojen ja kohdun huuhteleminen voi edesauttaa raskautumista. Mitään hän ei tietenkään voinut luvata. Mutta senhän kaikki jo tietääkin, näissä asioissa ei voi ikinä luvata.

Vaikka en itse enää juurikaan usko luomuraskauteen kohdallamme, tuli siitä puhumisesta silti hyvä mieli. Lopuksi lääkäri kehotti ottamaan yhteyttä siinäkin tapauksessa, mikäli raskaus alkaisikin spontaanisti. Hyvä mieli. Nyt odottelemme tammikuuta.

Ensikäynti

Huh helpotus, ensikäynti on onnellisesti ohi! Lääkäri oli oikein mukava ja empaattisen oloinen vanhempi nainen. Veimme mukanamme valmiiksi täytetyt esitietolomakkeet sekä kaikki paperit edelliseltä klinikalta. Lääkäri kävi ensin läpi minun tietoni, sitten miehen. Siinä samalla puhuttiin myös meidän yhteisistä asioista. Lääkäri jutteli mukavalla tavalla ja herätti olemuksellaan luottamusta. Oli kiireetön ja muutenkin jotenkin kovin positiivinen tunnelma.

Kerroimme lääkärille, miksi vaihdoimme klinikkaa. Hän viittasi Graviditaksella meneillään oleviin muutoksiin ja arveli niiden olleen yksi syy epäammattimaiselta vaikuttaneeseen toimintaan. Lääkäri oli ehdottomasti samaa mieltä siitä, että hoidoissa tulee edetä asiakkaiden toivomalla tavalla ja yksilöllisesti. Kaikki on tapahduttava asiakkaiden tahdissa. 

Lääkäri tutki papereista minun verikokeideni tuloksia sekä miehen siemennestenäytteen tuloksia. Kuten jo Graviditaksella todettiin, niissä ei kummassakaan ollut viitteitä mistään raskautumista estävästä tekijästä. Niinpä lääkäri totesi lapsettomuuden olevan kohdallamme ainakin toistaiseksi selittämätöntä. Lääkäri sanoi nuoren ikäni olevan ehdottoman positiivinen asia ja hän kertoi olevansa iloinen siitä, että toivomme lasta nuorina.

Lääkäri kyseli tämän hetkisistä ajatuksistamme inseminaatiota koskien. Olemme ehtineet miehen kanssa pohtia sitä vaihtoehtoa jo hyvän tovin ja olemme siihen nyt valmiita. Lääkäri kyseli toiveistamme aikataulujen suhteen. Kerroimme olevamme valmiita heti, kun inseminaatio olisi vain mahdollista toteuttaa. Lääkäri tutkaili kalenteria ja laskeskeli kiertojani. Ensimmäinen inseminaatio olisi mahdollista ajoittaa tammikuulle. Tarkoista päivistä ei ollut puhetta enkä ole ehtinyt itse niitä vielä laskeskelemaan.

Inseminaatio voitaisiin siis ajoittaa jo seuraavaan kiertoon. Hurjaa. Jännittävää. Pelottavaa. Ihanaa. Kamalaa.

Ensin on kuitenkin tehtävä munatorvien aukiolotutkimus. Olisin voinut jäädä tutkimukseen vaikka siltä istumalta, mutta lääkärillä ei ollut siihen aikaa. Lääkäri kyseli, minkälaisella aikataululla olisin valmis tulemaan tutkimukseen. Hän kyseli, että pelottaako tutkimus minua ja minkä verran olen mahtanut lukea siitä keskustelupalstoilta. Ihana lääkäri! Olenhan minä lukenut, mutta ei minua pelota pelota. Haluan saada sen vain mahdollisimman pian pois alta. Kävi hyvä tuuri ja sain ajan jo huomiselle heti aamusta.

Ensikäyntimme kesti 45 minuuttia. Oli hyvin aikaa puhua kaikesta, mikä meitä on mietityttänyt. Käynnistä jäi todella hyvä mieli. Olemme helpottuneita ja varovaisen toiveikkaita. Kyllä mekin voimme vielä onnistua. Kaikki on mahdollista.

Edit: Ei inseminaatio sentään vielä seuraavaan, juurikin joulun aikaan alkavaan kiertoon ehdi, mutta sitä seuraavaan kylläkin!

Pikapäivitys

Ensikäyntimme Väestöliiton lapsettomuusklinikalle on jo huomenna. Aika on mennyt ihanan nopeasti. Muistan, miten kirjoitin juuri käyntiin olevan vielä kuukausi aikaa.

Odotamme käyntiä miehen kanssa kummatkin innolla. Ei oikeastaan edes jännitä. Tuntuu jo nyt jollain tavalla helpottavalta, että huomenna asiat lähtevät taas edes jollain tavalla etenemään. Oli suunnitelmamme huomisen jälkeen mikä tahansa, on se varmasti parempi kuin tämä vallitseva välitila.

Pitäkää peukkuja, että lääkäri olisi mukava ja pätevä ja käynnistä jäisi muutenkin hyvä mieli.

Pikkujouluja

Viikonloppuna on luvassa kahdet pikkujoulut. Ensin työpaikan pikkujoulut ja sitten vielä perheen kesken kokoontuminen pikkujoulutunnelmissa. Odotan työpaikan juhlia kovasti. Olen tutustunut moniin työkavereihini jo hyvin ja on hauskaa viettää heidän kanssaan aikaa myös vapaa-ajalla. Juhlat ovat melko isot ja sinne saa laittautua hienoksi. Minulla on jo kivat vaatteet valmiiksi mietittynä asusteita ja kenkiä myöten. Aion pitää hauskaa, mutta juhlia kuitenkin kohtuudella.

Eilen mietittiin miehen kanssa, että josko meitä olisi ensi jouluna jo kolme. Tai josko pikkuinen olisi ensi jouluna ainakin jo tuloillaan. Toivomme sitä niin kovasti, niin kovasti kuin kaksi ihmistä voi yhdessä toivoa.

Nyt on vain otettava kaikki ilo irti pikkujouluista ja toivottava, että ensi vuonna tähän aikaan juhlin maailman ihanimman asian vuoksi vesilasi kädessä. 

Se siitä sitten, TAAS

Niinhän se yk 15 sieltä sitten pärähti tänään aamulla käyntiin. Oksettavan suuri luku tuo 15. Epätodellinen luku. Vieläkin on välillä vaikea uskoa, että olemme niin kovasti toivoneet ja koittaneet saada omaa lasta alulleen jo näin kauan. Kunpa joku voisi luvata meille, että ei enää kauaa. Mutta sitä kukaan ei voi luvata.

Päivä kerrallaan, taas. Kyllä tämä pahin vaihe menee nopeasti ohi, tiedän sen. 

Enää onneksi reilu viikko ensikäyntiimme uudella klinikalla. Odotamme miehen kanssa käynniltä paljon. On ollut yllättävän helppoa antaa asioiden mennä omalla painollaan nyt viimeisten kuukausien ajan. Mutta nyt, kun lopputulos oli jälleen kerran tämä, rupeavat omat voimavarat vähenemään. Minun on vaikea uskoa, että pieni ihmeemme saisi alkunsa luomusti. Jotenkin vain tuntuu siltä, että olisi se jo tähän mennessä tapahtunut jos on tapahtuakseen. Siksi odotammekin jo kovasti, että pääsemme keskustelemaan tilanteestamme ammattilaisen kanssa. 

Tuleva käynti myös jännittää jo aikalailla. Jännitys on sekä positiivista että myös sellaista pelokasta jännitystä. Pelottaa mitä tuleman pitää. Jos minusta löytyykin jokin vika, jota on vaikea korjata. Aukiolotutkimustahan minulle ei olla vielä tehty. Sen voisi kuvitella olevan ensimmäinen askel uudessa, klinikalla laadittavassa, suunnitelmassamme. Täytyy koittaa olla murehtimatta etukäteen. Ehkä kaikki menee ihan hyvin.

Perjantai

Ikävää jomotusta alavatsassa, etenkin vasemmalla puolella. Lisäksi toistuvia vihlaisuja, niitäkin enemmän vasemmalla. Rintojen arkuus on vähentynyt viime päivien aikana. Mielialat vaihtelevat aivan laidasta laitaan. Kiihdyn nollasta sataan sekunnissa. Mieli myös tasaantuu yhtä nopeasti. Siinä päällimmäiset tuntemukset, kp 26.

Kyllä voi ihminen olla onnellinen perjantaista! Työviikko on ollut mukava, mutta muuten mieli on ollut ajoittain todella maassa. Suurta osaa lähipiiristäni tuntuu vaivaavan jonkinasteinen kaamosmasennus ja negatiiviset tunteet tarttuvat minuunkin helposti. Itsehoitona väsymystä ja apatiaa vastaan olen aloittanut monenlaiset jouluaskartelut. Teen kortteja, lahjoja ja koristeita. Käsillä tekeminen on terapeuttista ja rakastan joulua. En minä tästä pimeästä vuodenajasta selviäisi ilman minulle niin mieleisiä jouluvalmisteluita. Tänään jouluvalotkin saavat jo luvan vallata kotimme.

Oireita ja oloja

En ole laskenut tässä kierrossa aktiivisesti kiertopäiviä, mutta jotenkin sitä alitajuisesti pysyy kartalla ja tietää suunnilleen missä päivissä mennään. Silti olin positiivisesti yllättynyt äsken laskiessani tänään olevan jo kp 21. Aika menee hurjaa vauhtia. Enää reilut kaksi viikkoa klinikkakäyntiin. 

Mies on toipunut leikkauksesta hyvin ja on ollut suurimman osan ajasta todella reipas. Välillä meidän kummankin hermoja kuitenkin  koetellaan. Ei ole helppoa, kun ikänsä paljon liikkunut mies joutuu olemaan täysin joutilaana eikä minulle ole helppoa olla yksin vastuussa lähes kaikesta. Minua harmittaa myös se, ettemme voi tehdä viikonloppuisin mitään kodin ulkopuolella yhdessä. Käyn itse kyllä tapaamassa ystäviäni ja muuta, mutta olisi mukavaa tehdä jotain kivaa myös yhdessä. Ei pitäisi valittaa, tämä on ohimenevää. Kuukausi tuntuu silti pitkältä ajalta.

Se yleisistä kuulumisista ja nyt asiaan: minulla on ollut tällä viikolla monenlaisia oireita ja kummallisia oloja. Alkuviikosta eli kp 15-17 kärsin useaan otteeseen kovista hetkittäisistä alavatsakivuista. Kipu kesti yhtäjaksoisesti ehkä minuutista kymmeneen, toisinaan vähän pidempäänkin.  Perjantaina eli kp 19 alavatsassa, erityisesti oikealla puolella, tuntui kovia repäiseviä kipuja hetken aikaa. 

Oloni on ollut koko viikon todella omituinen, jotenkin epätodellinen. En osaa selittää sitä sen kummemmin kuin, että en ole ollut oma itseni. Yhdessä hetkessä nauran ja toisessa puolestani itken. Tunteet ryöppyävät ja on vaikeaa saada mistään kiinni. Jännitys kihelmöi vatsassa positiivisella tavalla päivittäin, vaikka en jännitä mitään tiettyä asiaa. Tuo jännitys tuntuu siltä kuin jotain kauan odotettua olisi tapahtumassa. Ruokahaluni on ollut jo useamman päivän ajan huono, vaikka normaalisti syön säännöllisesti ja hyvin. Tämä selostus on hieman sekava, kuten on olonikin. Olo on silti ihan hyvä. 

Saa nähdä mitä uusi viikko tuo tullessaan. Mukavaa viikkoa teille ihanat lukijat!

Kotisairaanhoitajana

Sairaanhoitajan ammatti ei ole varsinaisesti koskaan kuulunut haaveammatteihini. Tällä viikolla olen saanut kuitenkin toteuttaa kyseistä roolia miestä hoivatessani. Miehen leikkaus meni kaiken kaikkiaan hyvin, vaikka siihen liittyikin muutama vastoinkäyminen. Mies jäi varmuuden vuoksi yön yli sairaalaan, mutta seuraavana päivänä sain onneksi hakea hänet kotiin toipumaan. Miehellä on todella kova kuntoutusurakka edessä ja myös minulta vaaditaan nyt pitkää pinnaa. Mies tarvitsee apua monissa asioissa ja kaikki kotityöt ovat tietenkin jonkin aikaa nyt minun vastuullani. Mies on ollut uskomattoman reipas ja positiivinen koko ajan. Oikein hävettää, miten olen nyt jo ehtinyt muutamaan otteeseen valittaa omaa väsymystäni, vaikka toinen jumppaa kipeää jalkaansa minkä ehtii ja silti jaksaa hymyillä. No, pistetään pimeän marraskuun piikkiin. Lupaan ryhdistäytyä tulevalla viikolla.

Olin tuntevinani joku päivä loppuviikosta pientä nippailua alavatsassa. En sitten tiedä, olisiko kyseessä voinut olla jotakin ovulaatioon viittaavaa. Sattuneesta syystä tällä viikolla on ollut hieman hiljaisempaa makuuhuoneen puolella. Eilen pääsimme tosin korjaamaan tilanteen. Mies onnistui varomaan kipeää jalkaansa ja kaikki sujui hyvin. En ole kuitenkaan jaksanut harmitella mahdollisesti ohi mennyttä ovulaatiota, sillä ei ole muutenkaan ollut nyt järin toiveikas olo. On oikeastaan aika neutraali olo tai ehkä pikemminkin tyhjä olo. Ei toiveikas, ei epätoivoinen, ei oikein minkäänlainen.

Olemme suunnanneet katseemme jo joulukuun alkuun ja ensikäyntiimme Väestöliiton lapsettomuusklinikalla. Klinikalta tuli jo täytettäväksi esitietolomakkeet meille molemmille. Kunpa tämä ankea marraskuu menisi vain nopeasti ohi.

Uusi suunnitelma loppuvuodelle

Eihän tämä flunssa mihinkään lähtenyt, päinvastoin. Olin eilen töissä ja olo oli kohtalaisen hyvä. Iltaa kohden alkoi kuitenkin yskittää hillittömästi ja tänä aamuna ääni olikin sitten aivan painuksissa ja keuhkoissa rohisee. Hohhoijaa, tylsää tämä sairastaminen. Olen katsonut kohta jo kaikki Netflixin katsomisen arvoiset romanttiset komediat. Eniten harmittaa kuitenkin pieleen menneet viikonloppusuunnitelmat. Olimme suunnitelleet ihanat treffit tälle illalle miehen kanssa, mutta emme voi niitä nyt toteuttaa. Huomenna aion kyllä mennä ystäväni juhliin vaikka pää kainalossa, sillä hän on lähdössä loppuvuodeksi ulkomaille ja haluan hyvästellä hänet kunnolla.

Meillä tulee nyt vuosi täyteen yritystä. Tajusin sen kunnolla vasta alkuviikosta, kun sanoin sen ääneen äitini kanssa asiasta puhuessani. Olin aivan murheen murtama ja äiti lohdutti parhaansa mukaan. Se tuntuu vieläkin jotenkin epätodelliselta, että me todella olemme tässä tilanteessa. On kulunut jo vuosi eikä mitään ole vielä tapahtunut. Niinkuin olen tainnut monesti aikaisemminkin todeta, on ollut vaikeaa hyväksyä se tosiasia, ettei suurin toiveeni toteudukaan kovin helposti. Enhän minä, eikä kukaan muukaan, tiedä tässä vaiheessa sitä, minkälainen matka meillä on vielä edessä.

Äitini on toiminnan nainen ja ihailen hänen tarmoaan tarttua asioihin päättäväisesti. Olen perinyt sen luonteenpiirteen häneltä jossain määrin ja olen siitä iloinen. Äidilläni ei ole tapana puuttua asioihini, mutta hän myös huomaa, milloin apu on paikallaan ja tarjoaa sitä yleensä kyselemättä. Niinpä hän oli nytkin omatoimisesti googlaillut ja ottanut selvää hänelle aiemmin vieraasta aiheesta - lapsettomuudesta ja sen hoitamisesta. Äitini oli silloin taannoin yhtä järkyttynyt kuin mekin kokemastamme huonosta kohtelusta yksityisellä lapsettomuusklinikalla. Olemme miehen kanssa pohtineet välillä mahdollista paluuta klinikalle, mutta jotenkin se ei ole tuntunut hyvältä ajatukselta. Äitini oli kovin vaikuttunut Väestöliiton lapsettomuusklinikan kuvauksesta heidän nettisivuillaan. Nettisivujen perusteella hoitoon hakeutuvat otetaan aidosti huomioon kokonaisuutena ja kaikille laaditaan yksilölliset suunnitelmat. Kuvauksessa painotettiin myös psyykkistä jaksamista. Juuri tätähän me klinikaltakin odotimme ja toivoimme, mutta jouduimme pettymään pahemman kerran. 

Keskustelimme miehen kanssa asiasta ja sen enempää Väestöliiton lapsettomuusklinikkaan perehtymättä varasin meille sinne ajan. Puhelimeen vastasi ystävällinen nainen, joka kertoi aikoja olevan vaikka jo ensi viikolle. Miehen jalkaleikkauksen vuoksi varasin ajan vasta (tai jo, riippuu miten sen ajattelee) kuukauden päähän. Meille lähetetään kotiin esitietolomakkeet täytettäväksi ja sen lisäksi pyydän klinikalta kaikki dokumentit itselleni, että voin ottaa ne mukaan. Ensikäyntiin kannattaa kuulemma varata aikaa puolitoista tuntia. Siellä keskustellaan, tutkitaan sen verran kuin kierron puitteissa on sillä hetkellä mahdollista sekä laaditaan yhdessä suunnitelma. Nyt minäkin olen vaikuttunut. Ehkä minulle on myös helppo myydä mielikuvia, mutta minulle tuli todella hyvä tunne tuosta paikasta. Puhelun jälkeen soitin innosta hihkuen miehelle, joka oli myöskin todella iloinen. 

Olen kiitollinen äidilleni. Nyt oli se hetki, kun todella tarvitsin apua. Mies on tottakai tässä mukana aivan yhtä täysillä kuin minäkin, mutta hän tietää näistä asioista niin paljon vähemmän kuin minä, joka ei myöskään tiedä paljoa. Sen lisäksi hänen mieltään on vaivannut tuleva leikkaus ja edessä oleva pitkä kuntoutus. Voimat eivät vain riitä kaikkeen.

Sain tästä uudesta suunnitelmastamme älyttömästi lisävirtaa hetkessä! Tuntuu hyvältä, että päätimme sittekin edetä asiassa jo tämän vuoden puolella. Kuukausi on lyhyt aika odottaa.

Flunssan kourissa

Minulle iski kamala flunssa maanantai-iltana. Lieneekö syynä stressin purkautuminen taas uuden kierron alettua, ehkäpä. Eilen oloni oli todella kamala. Olen huono sairastamaan, vaikka tuskinpa se kenenkään mielestä mukavaa on. Joka paikkaan sattui ja lämpö teki olostani sekavan. Minulla ei ole juuri koskaan kuumetta, joten jo lämmön nousukin tekee oloni houreiseksi. On harmittanut olla töistä pois enkä pidä siitä, että työni kasautuvat nyt työparilleni. Tänään olo on onneksi ollut jo parempi ja aion huomenna palata töihin.

Tavallaan flunssa osui hyvään saumaan, sillä olo on ollut kurja myös menkkojen takia. Niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Olen katsellut elokuvia viltin alle käpertyneenä ja olen saanut rauhassa surra. Toisaalta on ollut hieman ahdistavaa olla yksin omien ajatustensa kanssa. Tavallisesti töissä saa muuta ajateltavaa ja on mukavaa olla ihmisten ympäröimänä. Mutta enhän minä tiedä millainen oloni olisi esimerkiksi eilen töissä ollut, olisinhan minä saattanut tuntea oloni taas rumaksi ja kömpelöksi ja epävarmaksi. Olenpahan saanut potea menkkojanikin kaikessa rauhassa.

Ajoitus oli hyvä myös siinä mielessä, että miehen jalka leikataan ensi viikolla. Olen ottanut töistä vapaata, jotta pääsen miehen mukaan sairaalaan. Mies tarvitsee aluksi varmasti aika paljon apua kotona, joten hyvä että sairastin itse nyt. Kuumeisena olen itsekin niin säälittävä, että minusta ei ole iloa eikä apua kenellekään. 

Olemme suunnitelleet viikonlopuksi mukavaa tekemistä miehen kanssa. Perjantaina menemme kahdestaan treffeille ja lauantaina tapaamme ystäviämme illanvieton merkeissä. Sunnuntaina vietämme yhdessä kotipäivää. Leikkauksen jälkeen menee ainakin useita viikkoja ennen kuin mies pääsee kunnolla taas kävelemään tai ylipäätään lähtemään mihinkään. Siksi onkin mukavaa tehdä tulevana viikonloppuna kaikkea kivaa yhdessä. 

Mietimme miehen kanssa tämän uuden kierron alettua, että voisimme palata klinikalle ehkä jo ennen vuoden vaihdettakin, riippuen milloin mies pystyy taas kävelemään kunnolla kodin ulkopuolella. Meistä tuntuu kuitenkin ihan hyvältä odottaa vielä kierto tai kaksikin, jos niikseen tulee, ei kai sillä tässä vaiheessa enää suurta merkitystä ole. 

Pettymyksen siirtyessä hiljalleen taka-alalle, täytyy keskittyä taas tähän hetkeen ja koittaa löytää positiivisia asioita ja suunnata ajatukset niihin.

Neljästoista kerta toden sanoo?

Eilinen oli yhtä tuskaa. Kamalat menkkakivut heti aamusta. Ahdisti.

Kaiken hyvän lisäksi kehittelimme miehen kanssa kamalan riidan, jota sitten selviteltiin myöhään yöhön asti. Riidoissahan ei saa mennä nukkumaan. Riita ratkesi kyllä, mutta siitä jäi kurja fiilis. Se yhdistettynä ensimmäiseen kiertopäivään, maanantaihin ja harmaatakin harmaampaan säähän vetää mielen kyllä äärimmäisen matalaksi.

Tuntuu, että olen umpikujassa. Olen jaksanut skarpata jo aika monta kiertoa, olen ollut toiveikas. Olen koittanut nauttia kaikesta mukavasta ja olen onnistunut siinä ajoittain jopa hyvin. Nyt tunnen suurta epätoivoa. Miksi olla toiveikas tai positiivinen, kun kuukausi toisensa jälkeen käy vain aina näin.

Itku pitkästä ilosta, niin kai se oikeastikin menee. Silti harmittaa. Tai no, harmittaa on ehkä turhan lievä ja korrekti ilmaus.

Vauvamaha ja vauva

Tämä kierto on mennyt hyvin nopeasti, nyt on jo kp 25. Mutta koska kiertoni ovat vaihdelleet välillä 25-30, niin en oikein tiedä taas mitä odottaa. Toivoa on vain pienen kipinän verran, en uskalla toivoa sen enempää. 

Oloni on vaihdellut kuluneen viikon aikana positiivisesta ja ajoittain onnellisestakin kamalaan epäuskoon ja toivottomuuteen. Tällä viikolla minulle on aiheuttanut tahtomattani negatiivisia tunteita kaksi asiaa: raskaana oleva työkaverini ja miehen ystävän uskomattoman suloinen vauva. Ensin ajattelin, etten kirjoittaisi tästä, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa. Olen tietenkin iloinen työkaverini puolesta, mutta hänen kaunis ja jo melko iso vauvamaha muistuttaa minua päivittäin hyvin konkreettisella tavalla siitä, mitä eniten toivon. Ja mitä suloiseen vauvaan tulee, niin hän kävi isänsä kanssa yllätysvierailulla luonamme eräänä iltana. Oli aivan liian ihanaa pitää pikkuista sylissä ja nuuhkia hänen päätään. Vauva on iloinen ja nauravainen, kovin sosiaalinen vauva. Itkin illalla vieraiden lähdettyä. Kaipaus nosti taas todella voimakkaasti päätään. Myös mies oli hyvin liikuttunut vauvan vierailusta. Haluaisimme oman perheen.

Minulla ei ole tällä hetkellä oikeastaan pieniä alavatsatuntemuksia lukuunottamatta minkäänlaisia fyysisiä oireita suuntaan tai toiseen. Aikaisemmin mainitsemani rintojen ja erityisesti nännien arkuus kesti vain päivän, korkeintaan kaksi. Rinnat ovat kyllä edelleen hieman turvonneet, kuten aina ennen kuukautisia.

Ystävää vailla

Tämän viikon vastoinkäymiset ovat saaneet mieleni hieman matalaksi. Miehen tapaturman lisäksi lähipiirissä on sattunut muitakin ikäviä asioita ja minun tehtävänäni on ollut huolehtia muista. Töissäkin oli haastava ja kiireinen viikko ja viikonlopun tullen huomasin olevani itse aivan loppu. 

Olen ollut ystäväpiirissäni aina se, jolle voi puhua ja joka auttaa tiukan paikan tullen. Tottakai haluan edelleen olla ystävieni luottamuksen arvoinen ja auttaa heitä parhaani mukaan. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut olevani itse melko yksin omien asioideni kanssa. Läheisen ystäväni, joka tietää raskaushaaveistamme, elämäntilanne on hiljattain muuttunut täysin. Hän tuntuu olevan täynnä omia asioitaan eikä juurikaan vaivaudu kyselemään kuulumisiani. Kyllä hän kuuntelee, jos itse alan kertoa, mutta kiinnostus ei tunnu kovinkaan aidolta. Tämä tekee minut erittäin surulliseksi, sillä olemme olleet ystäviä lähes koko elämämme ajan ja olemme pystyneet aiemmin jakamaan kaikki ilot ja surut keskenämme.

Vaikka olen ollut pääsääntöisesti positiivisella mielellä ja jopa toiveikas raskautumisen suhteen, niin tällaisten vaikeiden viikkojen jälkeen huomaan olevani alitajuisesti kuitenkin aika ahdistunut ja pelokas. Tämä blogi ja muu blogimaailma ovat oikeastaan ainoa paikka purkaa näitä ajatuksia ja kuulla muiden samassa tilanteessa olevien ajatuksia. Silti kaipaisin kovasti myös oikeaa kontaktia jonkun samaa läpikäyvän kanssa. Haluan vaalia ystävyyssuhteitani nykyisten ystävieni kanssa, mutta tuntuu, että sitä varten tarvitsisin jonkun, jonka kanssa voisin käydä perusteellisesti läpi raskautumishaaveisiin liittyviä ajatuksiani. Mitä enemmän tähän kuluu aikaa, niin sitä selvemmin tajuan sen, ettei kukaan muu kuin samassa elämäntilanteessa oleva voi minua täysin ymmärtää.

Murhetta

Niin kai sen hyvänkin fiiliksen on joskus väistyttävä ja annettava tilaa huonommillekin tunteille.

Mies loukkasi jalkansa pahasti pelissä. Edessä on leikkaus ja vähintään puoli vuotta kuntoutusta. On todella kurja olo miehen puolesta. Hän on urheillut intohimoisesti lähes koko elämänsä ajan. Mies on ollut itse kuitenkin yllättävän positiivinen ja aikoo tehdä kaikkensa jalan kuntoon saamiseksi. Hän ei ole valittanut juurikaan ja on ollut hirmuisen reipas. Olen ylpeä hänestä.

Ehkä hieman hassua ja jonkun mielestä varmaan epäolennaista, mutta olemme ehtineet jo kokeilemaan, onnistuvatko petipuuhat kaikesta huolimatta ja iloksemme todettiin, että hyvin onnistuu. Tapaturma ja edessä oleva kuntoutus vaikuttavat ehkä siis vain yleiseen tunnelmaan toisinaan, mutta se ei ole esteenä unelmamme tavoittelulle.

Minulta vaaditaan nyt pitkää pinnaa ja myös reippautta. Suurin osa kotitöistä ja yleisestä arjen pyörittämisestä ovat tietysti nyt minun vastuullani jonkin aikaa. Aion hoitaa miestä parhaani mukaan ja olla reipas. Hän on ansainnut sen. 

Olen kadottanut kaiken tämän keskellä ajantajuni enkä tiedä, mikä kiertopäivä nyt on. Lasken sen, kunhan ehdin. Viime viikolla olin tuntevinani muutamaan otteeseen ovulaatioon mahdollisesti viittaavia nippailuja. Eilen rinnat alkoivat aristaa ja nyt nännitkin ovat kovin kosketusarat. Perus oire oletetun ovulaation jälkeen. Olen tästä ihan iloinen.

Ihan tavallista elämää

Edellisviikon kamaluudesta ja myös pettymyksestä selvittyäni oloni on ollut jälleen hyvä. Ehkä jopa parempi kuin hetkeen. 

Viikko on mennyt nopeasti ja töissä on ollut mukavaa hässäkkää. Olen ehtinyt tehdä iltaisinkin kaikenlaista: olen kuntoillut päivittäin, käynyt shoppailemassa ja tavannut ystävää. On ollut hyvä viikko ja viikonloppunakin on luvassa hauskoja juttuja. Tänään aion lähteä pitkästä aikaan ulos ystäväni kanssa. Muutama drinkki ja rakkaan ystävän seura tekevät hyvää. Loppuviikonlopun nautin miehestä ja syksystä ulkoillen sekä kynttilöitä poltellen.

Tällä viikolla on tuntunut kuin eläisin aivan tavallista elämää. Huomaan raskautumistoiveiden olleen taka-alalla. Se on tuntunut virkistävältä. Toivomme omaa lasta edelleen yhtä paljon kuin ennenkin ja kaipaus on yhä suuri. Mutta olen osannut keskittyä asioihin, joista minulle tulee hyvä mieli ja joihin voin itse vaikuttaa. Kuten kaikki tiedämme, raskautuminen ei ole omissa käsissämme. Jatkuva toivominen, odottaminen ja pettyminen on raskasta. Siksi teen edelleen kaikkeni, että elämässäni säilyisi kaikki se hyvä, joka on ollut ennen tätä kaikkea ja myös kaikki uudet asiat.

Yksi kamala viikko takana, toinen toivottavasti parempi edessä

Viime viikko oli yhtä taistelua. En tiedä johtuiko se hormoneista vai mistä, mutta oloni oli todella tukala koko viikon. Tukala olo ei johtunut niinkään pettymyksestä, ainakaan tietoisesta sellaisesta. Kaipa pettymyksen tunne jylläsi kuitenkin alitajuisesti ja vaikutti siten mielialaani voimakkaasti. Minua ahdisti töissä ja vapaa-ajalla, ahdisti yksin ollessa ja miehen sekä ystävien seurassa. 

Minulla oli fyysisesti huono olo monta päivää, syytän siitä menkkoja. Että minä vihaan niitä. Olen aina vihannut, mutta tällä kertaa erityisen paljon. Kukapa niistä tykkäisi. Toisinaan ne kuitenkin menevät siinä sivussa. Tällä kertaa eivät menneet. Oloni oli epämiellyttävä, ruma. epävarma ja tyhmä. Kamala olo.

Vasta hyvin levätyn viikonlopun jälkeen ymmärrän, että suuri syy edellisviikon tukalaan oloon oli tottakai pettymys. Pettymyksen tunne ei jotenkin vain päässyt purkaantumaan tavalliseen tapaan. Tavallisesti itken oman aikani menkkojen alettua ja sitten se pikku hiljaa helpottaa. Katse kääntyy kohti uuden alkaneen kierron mahdollisuuksia. Jostain syystä jäin nyt vellomaan alitajuiseen pettymykseen ja kaikki oli hankalaa ja harmaata viime viikolla.

Oloni ei ole vieläkään täysin normaali. Haluan sen olevan taas normaali. Aion tehdä lähipäivinä tietoisesti töitä sen eteen, että mielialani kohenisi. Haluan nauttia elämästäni, aion tehdä töitä myös sen eteen. Tänään kävin pitkästä aikaan kuntosalilla ja ihailin kotimatkalla upeaa ruskaa. Rakastan syksyn värejä. Pieniä asioita.

Mukavaa maanantaita

Toivottavasti teillä olisi rakkaat lukijat ollut edes hieman parempi päivä tänään kuin minulla.

En saanut edellisyönä millään unta. Mahaan koski ja ajatukset vilisivät taas päässäni. Haaveilin vauvasta ja siitä, millaista elämämme olisi kolmistaan. Miten nostaisin aamulla vauvan viereeni nukkumaan miehen lähdettyä töihin. Miten olisimme vauvan kanssa miestä kotona vastassa työpäivän päätteeksi. Alitajuisesti tunnuin kuitenkin tietävän, että nämä haaveet joutuisivat vielä odottamaan toteutumistaan.

Mies tuhisi onnellisena vieressäni, mutta hänenkään läheisyytensä ei rauhoittanut minua uneen. Jossain vaiheessa nukahdin, vain herätäkseni miljoona kertaa yön aikana. Aamulla olo oli tokkurainen ja menkkainen (voiko noin edes sanoa?). Arvasin, mikä minua odottaisi vessassa käydessäni.

Työpäivä oli itsessään mukava, mutta en osannut nauttia siitä. Koko päivän vain odotin, että pääsisin kotiin rypemään pahassa olossani. Sekä henkisessä että fyysisessä. Oloni on tällä hetkellä kuitenkin aivan turta. Taisin itkeä viime viikolla jo kaiken varastoituneen pelon, epävarmuuden ja kaipauksen ulos. Nyt vain olen. 

Toivo vs. epätoivo

Kp 30. Miksi tämä nyt taas venyy näin piinallisen pitkäksi?

Kaapissa ei ole jemmassa yhtään testiä, joten toistaiseksi on vielä vain odoteltava. Koko eilisen päivän alavatsassa tuntui jos jonkinmoista nippailua ja muljahtelua. Ei kuitenkaan tyypillistä kovaa kipua, kuten yleensä aina juuri ennen menkkojen alkamista. Mutta kun on menkoista kyse, niin lähes mikä vaan on mahdollista. 

Olen ollut eilisestä lähtien aivan tulisilla hiilillä. En ole kuitenkaan halunnut lähteä vielä apteekkiin. Ajattelin odottaa huomiseen asti, mikäli tämän päivän jälkeen jotain odotettavaa vielä on. Nippailuista ja muljahteluista sekä yleisesti epämääräisestä olosta huolimatta minusta ei aivan täysin tunnu siltä, että menkat olisivat alkamassa. Pieni osa minusta haluaisi selittää nämä oireet sillä toisella vaihtoehdolla. Pelottaa toivoa, mutta tuntuu surulliselta vain odottaa menkkojen alkamista. Turhauttavaa tämä kierron venyminen.

Pitkästä aikaan minun tekee mieli analysoida oireitani ja pohtia mahdollisuutta maailman onnellisimpiin uutisiin. Toisaalta minusta tuntuu, että se tuo jollain kummallisella tavalla huonoa onnea, mutta samapa kai se enää tässä vaiheessa. 

Olen palellut koko viikon aivan älyttömästi iltaisin. Värisen oloasusta ja paksusta viltistä huolimatta. Olen ollut myös aivan kuolemanväsynyt iltaisin. Lisäksi olen vuoroilloin joko itkenyt lohduttomasti tai nauranut aivan hepulissa kaikelle mahdolliselle. Minulle ennen menkkoja tyypillistä hermoromahduksen tunnetta en ole tällä viikolla kokenut. Olo on yleisesti vain hyvin epämääräinen, lähinnä fyysisesti. Myös muualta kuin vain mahan kohdalta. Koitan säilyttää pienen toivonkipinän, mutta samalla suhtautua näihin oireisiin myös realistisesti.

Minun täytyy saada nyt vain myös toivoa. Muuten epätoivo tekee oloni liian tukalaksi.

Kipuja ja kaipausta

Kp 28 ja tänään on aamusta asti ollut selkeitä menkkakipuja. Punaista ei ole vielä näkynyt. Haluaisin säilyttää viimeiseen asti toivonkipinän, mutta se alkaa olla jo näiden tuttujen kipujen lisääntyessä melko vaikeaa.

Menkkoihin viittaavia oireita on ollut pitkin viikkoa, joskin hieman erilaisia kuin monissa aikaisemmissa kierroissa. Rinnat eivät ole lainkaan kipeät eivätkä kovin turvonneetkaan. Sama tilanne taisi olla edelliskierrossakin. Niin näyttää sekin oire välillä vain pysyttelevän poissa. 

Oloni on ollut kovin haikea jo useamman päivän ajan. En ole luopunut toivosta eikä haikeus liity pelkästään tähän meneillään olevaan kiertoon, vaan yleensäkin kaikkeen tähän. Kaipaan omaa lasta niin paljon. Kaipaamme miehen kanssa yhdessä. Olen ollut pitkään positiivisella mielellä ja olen kyllä edelleenkin, mutta mitä luultavimmin lähestyvät menkat ovat saaneet mieleni tällä kertaa taas hyvin alakuloiseksi. 

Onneksi on perjantai ja viikonloppuna on luvassa mukavaa tekemistä miehen, perheen ja ystävien seurassa. Kaipa tämä tästä taas.

Ihana syksy!

Tällä viikolla on vihdoin ollut syksyinen tunnelma ja pidän siitä. Pidän syksystä jopa ehkä ihan vähän enemmän kuin kesästä.

Syksy merkitsee minulle uusia mahdollisuuksia. Tämä on juurtunut mieleeni varmaan kouluajoilta. Uuden lukuvuoden alkaminen oli aina jännittävää ja jollain tavalla usein myös ihan kivaa. Vaikka nyt en enää opiskelekaan, niin silti minulla on monella tapaa jännittävän kutkuttava olo. Minusta tuntuu, että tästä syksystä tulee hyvä ja onnellinen.

Pimeydestä en varsinaisesti pidä, mutta aion taistella siitä aiheutuvaa väsymystä vastaan syömällä oikein ja liikkumalla paljon. Myös peiton alla lämmitteleminen miehen kainalossa ja kynttilän valossa auttaa pimeydestä selviytymisessä. 

Herkkä oloni on jatkunut ja olenkin itkenyt varmasti päivittäin. Itku on tuntunut kuitenkin vain hyvältä ja puhdistavalta. Herkkyyden lisäksi ei ole muita, mihinkään suuntaan viittaavia oireita. Tai no, alavatsaa on nippaillut eilen ja tänään muutamaan otteeseen kipeästi. Mutta muuten ei mitään, edes rinnat eivät ole vielä arat tai turvonneet. Niin ja olen kyllä palellut nyt useamman illan kovasti peitoista ja pitkähihaisista olovaatteista huolimatta.

Kp 23, joten ei enää kauaa odottelua.

Loppukiertoa kohti

Vaikka otimmekin miehen kanssa pienen aikalisän, niin se ei suinkaan tarkoita, ettemmekö jatkaisi samaan malliin ja toivoisi omaa pikkuista aivan yhtä kovasti kuin ennenkin. Niinpä ajattelin nyt taas kirjoitella hieman tämänhetkisistä kuulumisista.

Tänään on kp 18, joten loppukierto häämöttää taas yhden kerran. Pahoin pelkään, että ajoituksemme meni tässä kierrossa pieleen. Aikaisemmin en ole liiemmin ajoitusta pohtinut, vaan olemme aina puuhastelleet tasaiseen tahtiin mielitekojemme mukaan läpi kierron. Ovulaatiotestejä en ole tehnyt nyt vähään aikaan enkä useimmiten ole tuntenut kierron puolivälin paikkeilla mitään kummallista kehossani. Viikonloppuna mahaani juili kuitenkin useaan otteeseen oikein kunnolla. Menkkamaista jomotusta ja nippailua. Kipu oli pahimmillaan sunnuntaina ja kesti yhtäjaksoisena pitkään. Mies oli juurikin viikonlopun ajan reissussa, joten mahdollinen ovulaatio jäi mitä luultavimmin hyödyntämättä.

Oloni on ollut useamman päivän ajan hyvin herkkä. Herkistyn helposti ja mitä kummallisimmista asioista. Töissäkin olen joutunut puremaan useampaan otteeseen hammasta, etten ole itkeä tirauttanut kesken kaiken. Nämä tilanteet ovat olleet sellaisia, joissa mieleni on vallannut äärimmäinen hellyys tai myötätunto toista ihmistä kohtaan. Hieman huvittaa tämä oma herkkyyteni. En taida uskaltaa hetkeen katsoa mitään koskettavia ohjelmia tai elokuvia, kun jotkin mainoksetkin saavat jo vedet silmiini. 

Olen viihtynyt uudessa työssäni edelleen loistavasti. Työkaverini ovat aivan huippuja ja etenkin työparini, jonka kanssa teemme pääsääntöisesti kahdestaan hommia. Luulenpa olevani tämänhetkisessä unelmatyössäni. Minulle on uutta lähteä aamuisin näin innokkaana töihin, vaikka olen monista aiemmistakin töistäni pitänyt todella. Tämä tunne on verrattavissa ihastumiseen, samalla tavalla kutkuttaa aamuisin mahassa. Hassua ja ihanaa.

Vaikka tämä kierto ei päättyisikään siihen kaikista toivotuimpaan, niin oloni on silti toiveikas. Uskallan toivoa ja saan siitä voimaa.

Aikalisä

Taisin mainita jo edellisessä postauksessani, että aiomme ottaa nyt pienen aikalisän. Olemme keskustelleet miehen kanssa aiheesta paljon ja tulleet siihen tulokseen, että odottelemme rauhassa ja katselemme ehkä jopa joulun yli. Palaamme varmastikin klinikan asiakkaiksi, mikäli en ole siihen mennessä raskautunut. Vaihdamme lääkäriä ja menemme uudestaan keskustelemaan tilanteestamme. Emme ole lyöneet mitään tietenkään lukkoon, mutta tällä hetkellä edellämainitsemani mittainen aikalisä tuntuu meidän kummankin mielestä hyvältä ajatukselta.

Aikalisä tarkoittaa kohdallamme sitä, ettemme käy nyt hetkeen klinikalla emmekä liikaa pohdi syitä sille, miksi en ole raskautunut. Annamme aikaa mahdolliselle luomuraskaudelle ja koitamme keskittyä siinä samalla kaikkeen mukavaan elämässämme. Meillä on moni asia hyvin ja olemme paljosta kiitollisia. Toivomme tämän yrittämisenkin pysyvän mahdollisimman positiivisena ja toiveikkaana. Siksi tuntuu tärkeältä antaa itselleen nyt aikaa. 

Koemme kumpikin tarvitsevamme vielä aikaa, ennen kuin voimme harkita hoidoissa eteenpäin menemistä. Tuo maanantainen lääkärikäyntini tai oikeastaan siitä aiheutunut järkytys ja teidän lukijoiden ihanat, kannustavat kommentit avasivat silmäni sille, ettei toivoa luomuraskaudesta kannata vielä kuitenkaan menettää. 

Järkytys

Tämän päiväinen lääkärikäynti oli järkytys.

Lääkäri oli edelliskertaa tylympi ja jotenkin hajamielisen oloinen. Oloni oli epämukava eikä lainkaan luottavainen. Lääkäri kyseli samoja asioita kuin ensikäynnillä. Näkisi tiedot kuulemma koneeltakin, mutta on "helpompaa kysyä uudestaan". Lääkäri ei ollut siis lukenut lainkaan ensikäynnillä läpikäytyjä asioita ennen kuin kutsui minut sisään huoneeseen. 

Sitten seurasi se jännittävin osuus: minun verikokeideni tulokset. Kokeista ei käynyt ilmi minkäänlaista häiriötä hormonitoiminnassa, kaikki on niinkuin pitääkin. Verikokeiden mukaan olen ovuloinut ainakin edelliskierrossa. Lääkäri ei ottanut tuloksiin sen enempää kantaa enkä osannut itse mitään kysyä. Lääkäri palasi vielä miehen siemennestenäytteeseen. Kyseisen näytteen määrä oli 0,5 ml normaalimäärää pienempi. Lääkärin mukaan näytteessä oli normaalia vähemmän nestettä, mutta itse siittiöiden määrä ja liikkuvuus olivat hyvät. Näin ollen voisi päätellä, että kyseessä oli vain satunnainen ongelma. Ongelmana lääkäri näytteen määrää vaikutti pitävän. Kerroin kyllä miehellä olleen hieman hankaluuksia näytteen antamisessa jännityksen vuoksi ja lääkäri totesi sen voivan selittää normaalia pienemmän määrän. Lääkäri sanoi laittavansa kohdallemme selittämätön lapsettomuus. Sen kuuleminen sattui.

Yhtäkkiä lääkäri totesi, että tehdään inseminaatio mahdollisesti loppuviikosta. Leukani loksahti suurinpiirtein lattiaan, näin kuvainnollisesti. Lääkäri ei kysynyt, että tiedänkö, mitä inseminaatiolla tarkoitetaan tai mitä mieltä olisin siitä. Olin aivan hämilläni ja ilmeisesti naama niin peruslukemilla, ettei lääkäri välittänyt siitä sen enempää kertoa. Nyökyttelin vain ja olin suostuvainen. En osannut siinä hetkessä muutakaan.

Seuraavaksi oli vuorossa ultra. Kaikki oli siltäkin osin kunnossa. Munasarjat näyttivät normaaleilta, joskin lääkäriltä kesti jonkin aikaa löytä vasen munasarja. Oli kuulemma "suolenmutkan takana piilossa". Yksi 16mm johtofollikkelli löytyi, en nyt muista kummalta puolelta. Lääkärin mukaan tilanne oli hyvä ja ennuste inseminaation onnistumiselle hyvä.

Lopuksi lääkäri varasi minulle ajan perjantaille ja antoi nopeasti ohjeet. Ovulaatiotestejä tästä päivästä alkaen ja jos saan niihin plussan ennen torstaita, niin soitto klinikalle ja uusi aikaisempi aika inseminaatiolle. Muussa tapauksessa torstaina aamulla Pregnylin pistäminen ja perjantaina klinikalle. Kaikesta tästä kovin hämmentyneenä pääsin hoitajan luo, joka opasti pistämisessä. Hoitaja oli ihana. Hän kyseli tuntemuksistani ja oli hyvin empaattinen. Olin vielä niin järkyttynyt, etten osannut oikein muuta kuin kuunnella ja vastailla neutraalisti. Maksoin käyntini ja lähdin töihin päin.

Matkalla soitin miehelle. Hän oli vähintään yhtä järkyttynyt kertomastani. Emme ehtineet jutella kunnolla, en viitsinyt julkisissa kulkuvälineissä moisesta asiasta puhelimeen kailottaa. Koko päivän töissä pidättelin itkua, olin järkyttynyt. Päivä meni onneksi nopeasti ja sain pidettyä itseni kasassa. Kotiin päästyäni annoin itkun tulla.

Miehen tultua kotiin olin jo rauhoittunut. Olimme kumpikin tahoillamme miettineet asiaa ja päätyneet samaan ratkaisuun: emme ole vielä valmiita aloittamaan hoitoja. Tuntui helpottavalta kuulla se miehen sanomana. Emme halua ottaa vielä seuraavaa askelta, se tuntuu tällä hetkellä liian suurelta ja pelottavalta. Emme uskalla ottaa sitä riskiä, että inseminaatio ei tuottaisi sitä toivotuinta lopputulosta.

Keskustelimme asiasta pitkään ja olimme kumpikin yhtä hämmentyneitä siitä, millaisella aikataululla lääkäri inseminaatiota ehdotti. Tai ei edes ehdottanut, vaan määräsi. Siltä se tuntui ja se järkytti minua kaikista eniten. Missään vaiheessa lääkäri ei kysynyt, miltä se vaihtoehto minusta kuulostaisi. Mielipiteelläni ei ollut mitään väliä. Meitä järkytti se, että lääkäri ehdotti inseminaatiota jo samalle viikolle, muutaman päivän päähän. Mielestämme kyseessä on kuitenkin iso päätös, päätös ottaa lapsettomuushoidoissa seuraava askel. Ei kai sellaista päätöstä voi tehdä minuutissa tai kahdessa. 

Meillä on yritystä takana nyt 10 kuukautta. Eikö vielä ole liian aikaista turvautua inseminaatioon? Niin me sen koemme. Siksi päätimmekin yhdessä, että perun perjantain ajan. Emme ole vielä valmiita. Pidämme aikalisän. Jos ja kun jossain vaiheessa palaamme klinikalle, vaihdamme ehdottomasti lääkäriä. Olen pettynyt lääkärimme toimintaan, todella.

Olen valtavan helpottunut päätöksestämme. Ehdin käydä jo tämän päivän aikana kaikki kauhuskenariot läpi ja sain fyysisiä oireita ahdistuksesta. Miehen kanssa keskustellessani tajusin, ettei meillä ole mikään kiire. Emme ole yrittäneet vielä pelottavan kauaa, kaikki saattaa vielä kääntyä parhain päin itsestäänkin. Kuka sitä tietää. Meidän on vielä hetki pakko saada ajatella niin.

Tuntemuksia ja tunnetiloja

Viikko on hujahtanut todella nopeasti, huomenna on jo perjantai ja viikonloppu häämöttää! Olen oppinut nauttimaan viikonlopuista aivan eritavalla nyt, kun olen ollut kesästä lähtien säännöllisessä päivätyössä. Aiemmin olen ollut aina vuorotyössä enkä ole oikein saanut kiinni siitä kuuluisasta perjantaifiiliksestä. Nykyisin tiedän mitä sillä tarkoitetaan ja se on mahtavaa.

Aloitin tällä viikolla siis uudessa työssäni. Työ on kuin luotu minulle! Se ei ole täysin koulutustani vastaavaa, mutta saan hyödyntää osaamistani juuri toivomallani tavalla. Työ on luovaa sekä hyvin vaihtelevaa ja jo ensimmäisen viikon perusteella voin sanoa olevani oikeassa paikassa. Työkaverini ovat mahtavia ja minut on otettu hyvin vastaan. Olen iloinen uudesta työstä.

Tänään on kp 6 ja viimeinen Femar-päivä. Muutamia tuntemuksia olen havainnut, liekö sitten sivuvaikutuksia vai jotain muuta. Parina iltana olen palellut kovasti, vaikka olen ollut paksun viltin alla pitkähihainen- ja lahkeinen oloasu päällä. Öisin olen herännyt kamaliin tuskanhikikohtauksiin, joiden jälkeen on alkanut pian taas paleltaa. Erityisesti eilen illalla mahaani nippaili kipeästi vuoronperää vasemmalta ja oikealta munasarjojen kohdalta. En tiedä ovatko nämä juuri Femarin aikaansaannoksia, mutta sellaisia oireita kuitenkin, joita ei ole aiemmissa kierroissa ollut. Mahan nippailuita on toki yleensäkin, mutta vasta kuukautisten lähestyessä loppukierrosta.

Ensi maanantaille minulla on varattuna ultra. Odotan sitä todella innolla, mutta hieman myös jo jännittää. Siellä kuulen verikokeideni tulokset, joista selviää ovulaatioasia. Ultrassa puolestaan selviää mikä on follikkelien tilanne. Itse ultrauskin jännittää omalta osaltaan, sillä se on ensimmäinen laatuaan. 

Minulla on hyvä tunne ja pitkästä aikaan luottavainen olo. 

Ensimmäinen Femar-kierto

Sieltähän ne menkat sitten alkoivat eilen melko pian tuon edellisen postauksen kirjoitettuani. Kivut ovat olleet paljon kovemmat kuin aikoihin. Heräsin viime yönä järkyttävään mahakipuun. Otin heti särkylääkettä, mutta sen vaikutuksen alkamisen odottaminen oli yhtä tuskaa. En ole kärsinyt vuosiin enää juurikaan mahakivuista kuukautisten aikaan, yleensä vain päänsäryistä.

Näin viime yönä taas vauvaunta, tällä kertaa tuo onni koski meitä. Synnytin unessa uskomattoman suloiset, pienet kaksospojat. Vasta synnytyksen käynnistyttyä selvisi, että vauvoja on tulossa kaksi. Synnytys oli sekava ja ehkä kipeän mahani vuoksi muistan tunteneeni unessakin kipua. Olin niin onnellinen pienistä pojistamme. Herättyäni olin onnellinen. Haluan uskoa, että tuo onni koskee myös meitä pian. Vaikka ihan yhden vauvan muodossakin.

Osasin odottaa kuukautisten alkamista, tunsin sen. Tunteeseen vaikutti voimakkaasti myös lääkärimme veikkaukset ovuloimattomuudestani. Vaikka en olekaan kuullut vielä verikokeideni tuloksia, niin olen melko varma, etten ole ainakaan edellisessä kierrossa ovuloinut. En tuntenut kierron puolivälin paikkeilla mitään ovulaatioon viittaavaa. Niinkuin olen aiemminkin todennut, niin olen jo hyväksynyt sen, etten raskaudu omin avuin. Niinpä kuukautisten alkaminen tarkoitti tällä kertaa ennen kaikkea mahdollisuutta. Uskon meidän olevan nyt lähempänä oman pikkuisemme alullesaamista.

Graviditaksen asiakkaat käyttävät lääkärikeskus Aavan laboratoriopalveluita ja onnekseni laboratorio on myös viikonloppuisin auki. Siispä kävin tänään aamulla follikkelia stimuloivaa hormonia mittaavassa verikokeessa ja aloitin viiden päivän Femar kuurin. Huomenna varaan ajan ultraan. Tästä kierrosta tulee eritavalla jännittävä kuin aiemmista. Mikäli verikokeistani selviää se, etten todella ole ovuloinut, niin meillä on lääkärimme mukaan hyvät mahdollisuudet saavuttaa unelmamme lääkkeiden avulla. Tällä hetkellä haluan uskoa niin ja aion olla toiveikas.

Unia ja jännitystä

Näin viime yönä unta, että isoveljeni avovaimo oli raskaana. Itkin onnesta heidän puolestaan. Liekö enneuni. He eivät ole olleet vielä kovin pitkään yhdessä, mutta mistä sitä tietää. Heti perään näin unen, jossa lapsettomuustutkimuksemme olivat edenneet siihen pisteeseen, että kävin jossain todella kummallisessa hoidossa. Hoidossa minun piti seurata joltain puhelimen näytöltä sellaista animaatiota, jossa näkyi miten munasoluni poksahtelivat yksitellen. Hoito ei unessa siis tepsinyt.

Onneksi kaikki unet eivät ole enneunia. Toisinaan olen nähnyt kyllä enneunia, tai miksikä niitä nyt voisi kutsua. Olen nähnyt unia asioista, jotka pian tapahtuvat oikeastikin. Eivät asiat mitään maata mullistavia ole kylläkään olleet, jotain pieniä vain.

Eilen illalla ja tänään aamulla oli kovia hetkittäisiä mahakipuja. Kp 28, joten menkat voivat alkaa hetkenä minä hyvänsä. En odota muunlaista lopputulosta, en tässä kierrossa. 

Paljon jännittäviä asioita on tapahtumassa! Maanantaina aloitan uudessa työssä. Olen siitä innoissani, mutta toki myös jännittää. Minua kuulemma odotetaan siellä jo kovasti, siitä on hyvä mieli. Muutaman päivän päästä pääsen varmasti myös aloittamaan ensimmäisen Femar-kuurin. Sekin jännittää. Eikä ensimmäiseen ultraankaan ole enää pitkä aika. Kaikki jännittää! Mutta hyvällä tavalla.

Kummallinen olo

Olen ollut koko alkuviikon hyvin ahdistunut eräästä miehen perheen välisiä ristiriitoja koskevasta asiasta, joka liittyy myös minuun. En viitsi kertoa itse asiasta tällä erää sen enempää, mutta oloni on ollut todella surkea. Olen yrittänyt nauttia vapaasta viikosta, ensi viikollahan aloitan uudessa työssä. Olenkin tavannut paljon ystäviäni ja perhettä, siitä on hyvä mieli.

Ahdistus on tuntunut kummalliselta, pelottavan kokonaisvaltaiselta. En muista äkkiseltään, että olisin lähiaikoina tuntenut missään tilanteessa mitään vastaavaa. Iltaisin olen vain kyyhöttänyt lamaantuneena kotona, olo on tuntunut irralliselta. Miehelläkin on ollut paha mieli, mutta silti hän on parhaansa mukaan koittanut piristää minua. Joskin huonoin tuloksin. Hyvät yöunet auttavat ja tänään on jo hieman parempi mieli.

Uskon, että näihin tuntemuksiin vaikuttaa merkittävästi myös lähestyvät menkat. Tänään on jo kp 26, joten ne voivat alkaa hetkenä minä hyvänsä. Ehkä tässä kierrossa minulle tyypillinen kiukku ennen menkkoja purkautuukin nyt vain ahdistuksena. Eilen illalla mahaa nippaili ja juili kovasti. Alkaisi vain se vuoto nyt pian, niin pääsisimme eteenpäin.

Viimeinen luomukierto lähenee loppuaan

Tämä kierto jää viimeiseksi luomukierroksi, ainakin tällä erää. En tiedä miten kehoni tulee reagoimaan Femareihin, odotan sitä pelonsekaisin tuntein. Aikanaan minulle ei sopinut ehkäisypillerit; ei yhdistelmät eivätkä minipilleritkään. Siksi pelkäänkin hieman Femareiden sivuvaikutuksia. Tämä on kuitenkin maailman tärkein asia, joten koitan suhtautua asiaan tyynesti. 

En tullut kysyneeksi lääkäriltä klinikalla, että soittaako hän verikokeiden tuloksista, kun ne saapuvat, vai saanko kuulla niistä vasta tulevan ultran yhteydessä. Haluaisin niin kovasti saada tulokset mahdollisimman pian. Niistä pienistä veriputkiloista tulisi käydä ilmi, mikäli en ole ovuloinut. Kunpa se olisi niin En uskalla ajatella vielä pidemmälle, vaikka tottakai tiedän, että syy voi olla myös jokin muu tai syytä ei ylipäätään löydy.

Tänään on jo kp 24 eli menkat voivat alkaa aikaisempien kiertojen perusteella vaikka jo ylihuomenna. Toivon, että tämä kierto ei venyisi edellisen kierron tavoin kovin pitkäksi. Oireista sen verran, että mahaani on nippaillut epämääräisesti jo lähes viikon ajan. Nippailut ovat lyhytkestoisia, mutta joinain päivinä niitä on ollut enemmän. Rinnat ovat turvonneet vasta aivan viime päivinä, mikä on edelliskiertojen valossa hieman omituista. Mutta toisaalta en ylläty enää mistään oireista enkä myöskään elättele turhia toiveita. 

En ole ollut oikeastaan lainkaan toiveikas tämän viimeisen luomukierron suhteen. En ole yksinkertaisesti vain jaksanut. Tuntuu, ettei se kuitenkaan ole mahdollista, joten miksi vaivautua. Tämä kierto on ollut ehkä kaikista kierroista huolettomin ja onnellisin. Siihen on vaikuttanut niin monet ihanat asiat, joiden avulla olen saanut pidettyä ajatukseni pääsääntöisesti kaikessa muussa kuin raskautumistoiveissa. Nyt on voimaa kohdata taas uusi kierto ja alkaa jälleen toivoa.

Tutkimukset etenevät

Kävin perjantaina verikokeessa. Se ei mennyt aivan käsikirjoituksen mukaan. Ensin hoitaja ei löytänyt lääkärin lähetettä tietojärjestelmästä. Hoitaja soitti lääkärille, joka oli vain unohtanut kirjoittaa lähetteen. Hoitaja kertoi saaneensa puhelimessa tiedon tarvittavista verikokeista. Kysyin, että tarvitseeko hänen nähdä vielä mukanani oleva lääkärin kirjoittama suunnitelma tarvittavista verikokeista, mutta hän sanoi asian olevan kunnossa.

Vasta maksettuani huomasin kuitista, että verikokeita oli otettu neljä. Tarkoituksena oli ottaa kolme: progesteroni, prolaktiini ja tyreotropiini. Lisäksi oli otettu myös follikkelia stimuloiva hormoni. Saamaani suunnitelmaan lääkäri oli kirjoittanut tuon jälkimmäisen otettavaksi kierron 2-3 päivä, jolloin kyseistä hormonia pitäisi normaalitilanteessa erittyä. Niinpä soitin Graviditakselle ja kerroin ystävälliselle hoitajalle puhelimessa tapahtuneesta väärinkäsityksestä. Helpotuksekseni hän lupasi olla yhteydessä laboratorioon ja kertoa, ettei kyseistä analyysiä tarvitse verestä tehdä. Hoitaja kertoi pyytävänsä lääkäriltä myös uuden lähetteen minulle verikokeeseen, jotta pääsen antamaan näytteen oikeana päivänä.

Hieman harmitti tämä sähläys. Aivan inhimillinen erehdyshän se toki oli, en minä sitä. Jotenkin vain tuli sellainen tunne, että täytyy olla itse kovin valppaana, että asiat sujuvat. Eihän kyseessä ollut kuin yksi pieni kömmähdys, joka oli helposti korjattavissa. Ja pääsin harmituksenikin yli pikaisesti. Kaiken kaikkiaan olemme miehen kanssa olleet tähän asti erittäin tyytyväisiä valittuamme Graviditaksen, vaikka emmehän ole tavanneet lääkäriämmekään vielä kuin vasta tuolloin ensikäynnillä. Asiat ovat lähteneet etenemään kuitenkin nopeasti ja tuntuu, että voimme hyvinkin saada tarvitsemamme avun klinikalta.

Seuraavan kierron alkaessa menen siis kp 2-3 verikokeeseen, kp 2-6 syön Femareita ja kp 10-11 on ultra. Aika hurjaa, siihen ei ole enää pitkä aika. Tänään on jo kp 21. Toivon todella, todella kovasti että lapsettomuutemme syynä olisi ovuloimattomuuteni. Se selviää eilen otetuista verikokeista. Odotan tuloksia innolla, mutta myöskin hieman pelokkaana. Kunpa ne tulisivat pian.

Paljon meneillään

Alkuviikko on ollut uskomattoman jännittävä ja täynnä tapahtumia!

Maanantaina minulla oli työhaastattelu. Haastattelu meni hyvin ja työ olisi aivan loistava minulle. Haastattelusta jäi kuitenkin todella epävarma olo. Haastattelija lupasi palata asiaan jo seuraavana päivänä. Vatsaani väänsi koko loppupäivän. Myöhemmin maanantaina menimme miehen kanssa käymään äitini luona. Emme olleet saaneet vielä sormuksia, mutta mies oli yhtäkkiä sitä mieltä, että voisimme kertoa kihlauksestamme jokatapauksessa jo. Niinpä kerroimme äidilleni ja soitin myös isälleni sekä veljelleni. Kerroin myös läheisimmille ystävilleni. Kaikki olivat äärimmäisen onnellisia puolestamme ja suurin osa oli kuulemma arvannut, että kihlautuisimme matkallamme. 

Tiistaina kävimme viemässä miehen näytteen klinikalle. Sieltä luvattiin pikaista yhteydenottoa tuloksiin liittyen. Mies hoiti asian hienosti, vaikka häntä kovin jännittikin. Olen ylpeä hänestä. Iltapäivällä saimme sormuksemme. Ne ovat upeat! Sitten lähdimme ajelemaan miehen kotipaikkakunnalle, tarkoituksenamme olla mökillä muutama päivä. Perillä ajatuksenamme oli odottaa, että miehen vanhemmat huomaavat sormukset sormissamme. Mies ei kuitenkaan malttanut odottaa, vaan läväytti asian vanhemmilleen samantien. Miehen vanhemmat olivat hieman hämmästyneitä, mutta iloisia uutisestamme. Koko päivän odotin soittoa hakemastani paikasta, mutta juuri ennen neljää tuli viesti, että päätöksenteko venyy seuraavalle päivälle. Olin hermoillut asiasta koko päivän ja joutuisin odottamaan vielä toisen mokoman!

Tänään aamulla miehen puhelin soi juuri, kun olimme heränneet. Lääkäri soitti klinikalta siemennestenäytteen tuloksia. Mies kuunteli tuloksia unenpöpperöisenä. En kuullut lääkärin ääntä puhelimen läpi. Aivan kaikesta lääkärin sanomasta mies ei saanut kiinni, mutta pääkohdista kylläkin. Siittiöiden määrä on hyvä, samoin liikkuvuus. Ainoastaan näytteen määrä oli pieni. Mies myönsi näytteen antamisen olleen hieman haastavaa ja se on luultavasti vaikuttanut määrään. Lääkäri puhui jotain jatkoselvittelyn tarpeesta siinä vaiheessa, jos määrä vaikuttaa olevan jatkuvasti pieni. Emme ole kuitenkaan itse sellaista aiemmin havainneet, joten eiköhän syynä ole epänormaali tilanne näytettä antaessa. Olemme helpottuneita. Ainakaan miehessä ei ole mitään havaittavaa vikaa.

Puolen päivän aikaan minun puhelimeni soi. Sain hakemani paikan! Työ alkaa syyskuun alussa. Meinasin pakahtua ilosta. Innoissani kuuntelin tulevaa esimiestäni ja sovimme ensi viikolle alkuperehdytyksen. En malta oottaa uuden työn alkamista! Se on täysin erilaista kuin kesällä tekemäni työ ja saan laittaa itseni täysillä likoon.

Tällä hetkellä olen onnellinen. Tuntuu, että kaikki loksahtaa pikkuhiljaa paikoilleen. Olen saanut kaikista näistä ihanista asioista toivoa myös raskautumiseen. Juuri nyt tuntuu siltä, ettei olisi maailmanloppu, vaikka joutuisimmekin vielä odottamaan jonkin aikaa. Niinkuin varmasti joudummekin. Nyt aion vain nauttia kihlatustani ja odottaa innolla uuden työni alkamista.

Lomakuulumisia

Palasimme eilen illalla kotiin. Olimme katsoneet säätiedotuksia jo etukäteen, joten vastassa oleva +16 ja vesisade ei tuntunut niin pahalta. 

Loma oli aivan mahtava! Pääsimme kunnolla irti oikeastaan kaikesta ja saimme keskittyä viikon ajan vain toisiimme. Hieman kireä tunnelma välillämme ennen lomalle jäämistä oli heti ensimmäisenä päivänä tiessään ja nautimme rennosta yhdessäolosta. Matkakohteemme oli oikein mukava ja hotelli myös. Säästä puhumattakaan. Aurinko paistoi koko viikon pilvettömältä taivaalta ja lämpötila oli +35 tietämillä. Iltaisin kuitenkin hieman viileni ja huoneessamme oli onneksi ilmastointi, joten lämpö ei käynyt liiaksi voimille. Päivät makoilimme hotellimme allasalueella ja rannalla, iltaisin kiertelimme kaupungilla ja kävimme syömässä sekä ihailemassa auringonlaskua rannalla. Siitä koostui onnemme viikon ajan.

Viimeisenä iltana kävimme ennen illalliselle menoa vielä rannalla ja katselimme sylikkäin auringonlaskua. Auringon laskettua mies kertoi, kuinka paljon minua rakastaa ja kuinka onnelliseksi teen hänet. Mies polvistui eteeni ja pyysi minua vaimokseen. Jännityksen, hämmennyksen, ilon ja onnensekaisin tuntein hyppäsin miehen kaulaan ja vastasin tietenkin myöntävästi. Mies pyöritti minua ilmassa, halasimme ja suutelimme.

Kotiin palattuamme olen ollut aivan täpinöissäni. Kävimme tänään ostamassa sormukset, saamme ne joko huomenna tai tiistaina. Miehen toiveesta menemme vain perheen ja ystävien eteen sormukset sormissa ja odotamme heidän huomaavan itse. Miehen mielestä se on kovin romanttista ja hauskaa. Minusta se on liikuttavaa, joten mikäs siinä. Vaikka oikeasti minun tekisi mieli soittaa heti ainakin parhaalle ystävälleni ja kertoa. Maltan toistaiseksi vielä mieleni.

Onnistunut ensikäynti + äkkilähtö lämpimään

Meitä jännitti miehen kanssa aamulla kamalasti. Miestä ehkä vielä enemmän kuin minua, hän oli todella hermostunut. Oma jännitykseni laukesi heti lääkärin tavattuamme. Hän oli asiallinen ja pätevän tuntuinen, ehkä aavistuksen viileä, mutta ei häiritsevällä tavalla. 

Lääkäri pyysi kertomaan tilanteestamme ja aloin selittää. Kerroin kierroistani ja siitä, etten ole saanut selvää ovulaatioplussaa. Kerroin myös, etten ole nyt vähään aikaan halunnut testejä tehdä. Lääkäri oli ymmärtäväinen ja totesi, ettei tästä saisikaan tulla "työn tekoa". Meitä nauratti. Sitä emme missään nimessä halua. Lääkäri kyseli elämäntavoistamme, mahdollisista sairauksista, leikkauksista ja seksielämästämme.

Suunnitelma oli hetkessä selvillä. Ensin lähdetään selvittämään, josko syy lapsettomuudellemme olisi minun ovuloimattomuudessa. Kahden viikon kuluttua minulta otetaan verikokeet (kilpirauhashormoni ja mitäköhän muita). Tässä välissä myös mies käy jättämässä siemennestenäytteen. Seuraavan kierron alettua uusi verikoe (en muista tähän hätään, mitä siitä katsotaan) ja aloitan myös Femar-kuurin. Kp 10-11 ultrataan, jotta selviää, onko munasolu irtoamassa. Mikäli verikokeista ei muutakaan selviä, niin tällä suunnitelmalla mennään. Ja mikäli Femar ei tehoa kolmen kierron kuluessa, niin sitten tehdään munatorvien aukiolotutkimus.

Kamalan jännittävää. Olen innoissani. Lääkäri puhui niin kannustavasti, vaikka sanoi toki, että mikään ei ole vielä varmaa. Mutta lääkäri toivoi, aivan kuten mekin, että syy olisi ovuloimattomuudessani. Vaiva olisi kuulemma helppo hoitaa lääkkeillä. Lääkäri totesi myös olevan hyvä asia, että olemme hakeutuneet tutkimuksiin jo nyt, vaikka yritystä ei ole vielä sitä maagista vuotta takana.

Olen iloinen ja varovaisen toiveikas. Enää tämä kierto luomuna. Kyllä minua myös kauhistuttaa. Onhan sekin mahdollista, että verikokeista tai ultrasta selviää jotain pahempaakin, on siihenkin varauduttava. Vaikka aion kyllä suhtautua tähän niin positiivisesti kuin pystyn! En murehdi etukäteen sellaista, mitä en voi varmaksi tietää. 

Sitten tähän äkkilähtöasiaan. Sain toissailtana päähänpiston: haluan rantalomalle lämpimään. Katselin äkkilähtöjä, ne olivat ällistyttävän edullisia. Varovaisesti ehdotin matkaa miehelle. Yllätyksekseni hän oli suostuvainen, mutta halusi ensin hetken aikaa kuitenkin harkita asiaa. Minulla loppui tänään työt ja miehellä alkoi myös loma. Niinpä päätimme repäistä ja varata äkkilähdön Kreikkaan. Lähdemme huomenna aamulla viikoksi rannalle löhöilemään!

Luen kuulumisianne puhelimella kyllä, en malta olla viikkoa poissa. Mukavaa viikonloppua ihanat naiset!

Tulevaisuusahdistus

Arvasin yrittämisemme alkaessa tasan yhdeksän kuukautta sitten, ettei tästä tule helppoa. Jotenkin vain tunsin sen, niin kuin olen aiemminkin kirjoittanut. En silti uskonut tämän olevan näin vaikeaa. Osa minusta suhtautui koko asiaan naiivisti ja kuvittelin olevani nyt tulevana syksynä onnellisesti raskaana. Oikeastaan jo pitkällä raskaudessa. Kuvittelin jääväni kesätöistä suoraan äitiyslomalle, rakentavani pesää minulle, miehelle ja pikkuisellemme. 

Todellisuus onkin näyttäytynyt kovin erilaisena. Sunnuntaina illalla iski kamala epätoivo. Itkin miehen olkapäätä vasten pitkän aikaa ja rauhoituttuani puhuimme peloistamme, toiveistamme ja haaveistamme. Olin paljon pettyneempi kuukautisten alkamisesta kuin olin olettanut. Mieleni oli hyvä koko edelliskierron ajan ja mukavat kesätekemiset pitivät ajatukseni toisaalla aivan kierron viimeisiin päiviin saakka. Tämä on kuitenkin asia, suurin haave, jota ei voi ikinä sulkea täysin ajatuksistaan. Pettymystä ja surua ei voi estellä eikä sen merkitystä voi vähätellä itselleen.

Pidän syksystä vuodenaikana kovasti, heti kesän jälkeen eniten. Se symboloi uutta alkua ja jotenkin puhdasta pöytää. On mahdollisuuksia ja pimenevän syksyn tullen tekee aina mieli aloittaa kaikkea uutta. Tämä tuleva syksy on erilainen. Ensimmäinen syksy, kun en tiedä mitä aion tehdä. Olen valmistunut, mutta vielä toistaiseksi vailla työpaikkaa. Olen hakenut monia paikkoja, mutta hakuajat eivät ole vielä umpeutuneet, joten paikoista ei ole ainakaan vielä kuulunut mitään. Työnhaku ei itsessään minua ahdista, mutta epävarmuus kylläkin. 

Töitä kyllä varmasti saan. En ehkä aivan unelmapaikkaani, mutta jotain siedettävää edes. Toisin on raskautumistoiveiden suhteen. Minun ja meidän on vain kestettävä epävarmuutta. Kukaan ei tiedä kuinka pitkään; kuukausi, vuosi, kaksi. Olen pyöritellyt viime päivinä pahimmat kauhuskenariot päässäni läpi yhä uudelleen. Nyt ei auta kuin piristyä ja luottaa iänikuiseen "kaikki kääntyy vielä parhain päin" letkautukseen. Niinhän se kai lopulta menee.

Yk 11

Ei kipuja, nippailuja tai muitakaan tuntemuksia, mutta sieltä ne menkat kuitenkin tulivat. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei tunnu missään. Harmittaa, surettaa, suututtaa ja turhauttaa. 

Mahdollisuutemme saada lapsi alulle luomuna oli varmasti tässä. Toivon, että lapsettomuuteemme löytyisi jokin lääkkeillä korjattavissa oleva syy. En jaksa vielä ajatella sen pidemmälle. Sen aika on sitten myöhemmin, jos niikseen tulee. Onneksi lääkäriaika on jo vajaan viikon päästä. 

Ja jatkuu...

Kp 30 ja raskaustesti näytti aamulla negaa. Testi oli jokin marketin halpisliuskatesti, mutta kaipa nekin ihan luotettavia tuloksia antaa.

Ei vieläkään mahakipuja. Odottelu siis jatkuu. Onneksi menemme tänään istumaan iltaa kaveriporukalla, niin on mukavaa tekemistä eikä tarvitse koko aikaa pyöritellä näitä asioita mielessään. Iltaa odotellessani otan aurinkoa parvekkeellamme ja nautin kiireettömyydestä. Huh hellettä! Ihanaa lauantaita. :)

Piina jatkuu

Nyt kun kirjoitan tämän, niin menkat varmasti alkavat samantien. 

Mutta siis, kp 29 eikä vieläkään näy. Edelleen tuntuu siltä, että hetkenä minä hyvänsä. Testiä en ole uskaltanut tehdä. Odotellaan siis mitä päivä tuo tullessaan. Mahakipuja tai minkäänlaisia nippailuja ei ole. Ainoana menkkoihin viittaavana oireena lievä mahan turvotus ja arat sekä turvonneet rinnat.

Saisi tämä piinailu loppua jo!

Ajatukset jo ensi viikossa

Laskujeni mukaan nyt on jo kp 27. Jouduin tarkistamaan asian kalenterista sekä laskemaan sen varmuuden vuoksi vielä edellisistä blogiteksteistäni. Näin hyvin olen tässä kierrossa ollut päivistä sekaisin. Onnistuneen sekaisin. 

Olen välttänyt lähes kokonaan loppukierron piinaavan tunteen ja jännityksen. Oikeastaan vasta tänään on alkanut jännittää vessareissuilla, että näkyykö punaista.

Kaksi päivää olen kärsinyt iltapäivällä/alkuillasta alkaneesta kovasta päänsärystä. Poikkeuksellisesti särkylääke on kuitenkin auttanut kipuun. Tavallisesti kuukautisten aikaan päätäni särkee muutaman päivän todella kovasti eikä lääke tunnu yleensä tehoavan. Muita merkittäviä oireita ei juurikaan ole. Rinnat ovat hieman turvonneet, mutta paljon vähemmän kuin joissain aiemmissa kierroissa. Mahassa en ole tuntenut oikeastaan kipua eikä ole turvottanutkaan, mutta sellainen olo on koko ajan, että kohta ne alkaa.

Ajatukseni ovat hyvin vahvasti jo ensi viikon perjantaissa ja lääkärikäynnissä. Kertoisitteko, te ihanat kanssasisaret, että mitä ensikäynnillä tapahtuu? En ole jaksanut googlailla. :) Suurinpiirtein voin arvella, mitä siellä tulee tapahtumaan, mutta olisi kiva kuulla kokemuksistanne.

Aika varattuna ensikäynnille

Soitin Graviditakseen heti eilen aamulla. Puhelimeen vastasi todella ystävällinen nainen, jonka kanssa oli miellyttävää asioida. Vapaita aikoja olisi ollut jo tälle päivälle, mutta minun ja miehen töiden takia en voinut varata aikaa keskelle päivää. Nainen luetteli hirmuisen määrän vapaita aikoja, joista pähkäilin sopivinta. Varasin ensin ajan kahden viikon päähän tiistaille, olemme kumpikin lomalla silloin.

Soitin puhelun jälkeen miehelle ja olimme kumpikin sitä mieltä, ettei varaamani aika ollutkaan kovin kätevä. Tarkoituksenamme on lähteä mökille heti loman alkaessa ja lääkärikäynnin takia loma jäisi kovin lyhyeksi. 

Siispä soitin klinikalle uudestaan. Sain jälleen ystävällistä palvelua ja ajan sujuvasti vaihdettua. Ensikäyntimme on ensi viikon perjantaina. Tuo perjantai on viimeinen työpäiväni nykyisessä työssäni, joten voin aivan hyvin lintsata aamusta hieman. 

Olen innoissani, en malttaisi odottaa! Lähestyvät menkatkaan eivät ainakaan tällä hetkellä ahdista tai sureta. Jälleen tunnen niiden olevan tulossa, kyllä te tiedätte. 

Kesätauko

Kierto lähenee loppuaan, mutta en ole lainkaan jännittynyt. En ole myöskään toiveikas enkä ahdistunut. Olen onnellinen. Olen onnellinen tästä ihanasta kesästä ja miehestä. 

Olemme viettäneet jälleen mukavan viikonlopun ystäviemme kanssa ja aivan kahdestaankin. Olemme haaveilleet omasta pikkuisestamme pitkästä aikaan taas ääneen. Miettineet, mihin kivoihin paikkoihin hänet näin kesäaikaan veisimme ja kuinka hauskaa meillä olisi. Haaveilusta on tullut hyvä mieli, ei lainkaan haikea. 

Olen ollut jotenkin jollain kummallisella kesätauolla kaikesta tästä raskautumistoiveisiin liittyvästä. Tässä kierrossa en ole havainnut juuri minkäänlaisia tuntemuksia enkä ole tietoisesti koittanut itseäni kuulostellakaan. Viimepäivinä rinnat ovat olleet hieman arat ja turvonneet, niin kuin aiemmissakin kierroissa tähän aikaan. Se ei ole merkki mistään muusta kuin lähestyvistä menkoista, tiedän sen. 

Annoin itselleni alkukesästä luvan hellittää ja luvan keskittyä kaikkeen aivan muuhun. Se ei vähentäisi meidän mahdollisuuksiamme saada oma pikkuinen, ehkä juuri päinvastoin. Näin ei ole kuitenkaan tapahtunut enkä sitä odottanutkaan. Olen varma siitä, että emme saa omaa lasta alulle luomuna ja olen sen jo hyväksynyt. Nyt ajatukset ovat jo tulevassa, ammattilaisten puoleen kääntymisessä.

Aion jatkaa tätä kesätaukoa niin pitkään kuin vain pystyn. Luultavasti siis vain ensimmäiseen lääkärikäyntiin saakka. Kunpa saisimme ajan pian. Kesä on tehnyt todella hyvää ja olen valmis lopettamaan tämän tauon heti, kun tiedän kuinka meidän tulee tässä asiassa edetä.

Mummokuumetta

Kävin eilen äitini luona ja piipahdimme kaupoilla. Äitini hypisteli askartelukaupassa kaikkia pienille lapsille tarkoitettuja askartelutarvikkeita ja huokaili ihastuneena, miten hän aikoo ostaa niitä tuleville lapsenlapsilleen. Toppuuttelin äitiä kuitenkin vielä, kun hän ehdotti, että voisi ostaa tarvikkeita jo valmiiksi. Nauroimme äidin kanssa hänen hössöttämiselleen.

Äiti on kutonut valmiiksi maailman suloisimmat valkoiset, pinkit ja turkoosit vauvan villa-asusteet. Myssy, kaulaliina ja töppöset. Minä puolestani hypistelen ja ihailen niitä välillä. Äitini mummokuume on liikuttavaa, ei lainkaan ahdistavaa. Äitini tietää tilanteemme ja juttelemme siitä toisinaan. Äiti on kannustava, ei tunkeileva. 

Olen kertonut äidille tutkimuksiin hakeutumisesta ja hän tukee päätöstämme. Eilen äiti kysyi varovaisesti, että onko minulla mitään toiveita tämän kierron suhteen. Vastasin odottavani lääkärikäyntiä niin kovasti, etten ole osannut tässä kierrossa mitään oikein toivoa. 

Tuntuu hyvältä tietää, että äitini odottaa onnellisia uutisia meidän jälkeemme toisiksi innokkaimpana. Perheessämme on ollut paljon vaikeita asioita ja vastoinkäymisiä. Haluaisin niin suoda myös äidilleni pikkuisemme ja mummona olemisen riemun. 

Ah, perjantai!

Loppuviikko on ollut töissä aivan kamalaa rallia! Minä, kesäsijainen, olen ollut lomien ja sairaslomien takia yksin ja vastannut kaikesta sekä hoitanut kolmen ihmisen työt niin hyvin kuin suinkin mahdollista. Olo on ollut iltaisin enemmän kuin väsynyt. Onneksi enää tämä päivä ja pääsee viikonlopun viettoon! Tulee nimittäin tarpeeseen.

Vaikka en ole kiertopäiviä toistaiseksi mitenkään aktiivisesti laskeskellut, niin tänään tiedän ulkoa olevan kp 15. Ovulaatio on hyvinkin saattanut jo tapahtua, mutta yhtä hyvin saattanut olla tapahtumatta. Hetken aikaa harkitsin tuossa aikaisemmin ovistestien tekemistä, mutta jätin kuitenkin testaamatta. Tuntuu, että testeistä olisi ollut enemmän harmia kuin hyötyä. Olisin vain stressaantunut, jos en olisi taaskaan saanut bongattua ovisplussaa. En sitten tiedä, että onko tutkimuksia ajatellen huono juttu, etten ole muutamaan kiertoon ovista tikuttanut. Ehkä tärkeämpää on kuitenkin säilyttää edes jonkinlainen mielenrauha tutkimuksiin pääsyä odotellessa. Enää reilu viikko klinikan aukeamiseen. Tuskin maltan odottaa, että pääsen varaamaan aikaa.

Viikonlopuksi on luvassa mukavaa ohjelmaa. Huomenna vietämme päivän veljeni ja hänen avovaimonsa kanssa kaikkea hauskaa puuhastellen. Sunnuntain olen pyhittänyt totaaliseksi lepopäiväksi. Sitä tarvitsen tämän hullun viikon jälkeen. Treenaan, syön hyvin ja katselen hömppäsarjoja.

Rentouttavaa viikonloppua ihanat!

Välitila

Tuntuu kuin olisin pudonnut johonkin välitilaan raskautumistoiveiden suhteen. Päätös hakeutua ensikäynnille lapsettomuusklinikalle tuntuu edelleen hyvältä ja oikealta päätökseltä. Vielä täytyy kuitenkin odottaa melkein kaksi viikkoa ennen kuin klinikka aukeaa jälleen. Toivottavasti saismme ajan nopeasti. Olo on malttamaton.

En odota tältä kierrolta mitään. En jaksa erityisemmin ajatella koko asiaa. En usko mahdollisuuksiimme täysin luomuna. Jotenkin tuntuu siltä, että tärppi olisi kymmenessä kierrossa tullut, jos on tullakseen. Jokin on vialla ja toivon saavamme siihen klinikalta vastauksen ja avun.

En ole kuitenkaan missään nimessä allapäin tai haikea. Päinvastoin. Olo on hyvä. En voi itse vaikuttaa raskautumiseeni, olen siirtänyt vastuun lääkärille. Odotukset ovat tottakai suuret. Toki ajoittain myös pelko hiipii mieleeni. Koitan silti kaikin voimin säilyttää toiveikkuuteni tulevaisuuden suhteen.

Sillä välin nautin kesästä ja pian jo loppuvasta kesäsijaisuudestani. Töissä on ollut edelleen rankkaa, mutta myös mahtavaa. En tiedä mitään muuta parempaa kuin toisten auttaminen. On hienoa tehdä jotain, jonka vaikutuksen näkee välittömästi. Tunnen olevani oikealla alalla. Myös töissä näkemäni ja oppimani asiat ovat auttaneet minua suhtautumaan raskautumistoiveisiin jollain tavalla rennommin. En osaa selittää sitä sen kummemmin, mutta olen siitä kiitollinen. Reilun kolmen viikon päästä alkaa kesäloma! Meillä on miehen kanssa kaksi viikkoa yhteistä lomaa. Olisipa silloin vielä lämmin.

Mökille!

Kesäleskeys päättyy vihdoin! Olen junassa matkalla miehen kotipaikkakunnalle, menemme viikonlopuksi kahdestaan mökille. Vatsassa on perhosia, tuntuu kuin en olisi nähnyt miestä ikuisuuteen. Suorastaan jännittää! 

Nämä pari viikkoa menivät hirmu nopeasti, vaikka erossaoloaika tuntui aluksi kamalan pitkältä. Arkipäivät menivät töissä ja kiireiset päivät väsyttivät iltaisin niin, etten edes jaksanut ikävöidä liikaa. Ehdin nähdä myös paljon ystäviäni ja viettää aikaa äitini kanssa, se oli mukavaa. En ole laskenut kiertopäiviä enkä mahdollisen ovulaation ajankohtaa. Saattaa olla, etten laskekaan.

Nyt tuntuu siltä, että tulevaan lääkäriaikaan asti en laskeskele mitään enkä tarkkaile kehoani muutenkaan liiemmin. Siitä ei ole aiemminkaan seurannut mitään hyvää, joten taidan pitää "välikuukauden". Vaikka todellisuudessahan toki aistin kaikki kehossani tapahtuvat muutokset enkä voi niitä varmastikaan täysin sivuuttaa. Ehkä vain yritän jättää ne mahdollisimman vähälle huomiolle.

Ihanaa, helteistä viikonloppua rakkaat lukijat! :)

Tutkimuksiin hakeutuminen

Olemme miehen kanssa päättäneet siis hakeutua yksityiselle klinikalle tutkimuksiin. Nyt on varmasti kaikkialla kesätauot, mutta varaamme ajan heti elokuun alussa. Siihen ei ole enää pitkä aika! En tiedä millaisia jonoja yksityisellä on, mutta voisin kuvitella ajan ensikäynnille löytyvän melko nopeasti. Olen käyttänyt yksityisen puolen lääkäripalveluita monesti ihan omakustanteisesti, joten maksettavat summatkaan eivät niin hirvitä. Haluan saada asiat etenemään mahdollisimman nopeasti.

Olen googlettanut eri klinikoita ja koittanut miettiä, mikä olisi paras. Nettisivujen perusteella on aika vaikea tehdä mitään järkeviä johtopäätöksiä. Niinpä kysyisinkin, että onko jollakin teistä, ihanat lukijat, kokemuksia pääkaupunkiseudun klinikoista?