Sivut

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Aukiolotutkimus

Mahtavaa, auki on kummaltakin puolelta! Oikea puoli veti erityisen hyvin, vasemman munasarjan alkupäätä oli hankala löytää. Se on jotenkin mutkalla, mutta lääkärin vihdoin löytäessä alkupään, sekin veti hyvin. Eli kaikki on niiltäkin osin oikein hyvin.

Itse tutkimuskin meni hyvin, todella kivuttomasti. Katetrin laitto aiheutti hieman kuukautiskivun tapaisia tuntemuksia hetkeksi aikaa, mutta itse huuhtelu ei tuntunut miltään. Toimenpide onkin lääkärin mukaan usein hyvin kivuton silloin, kun ei ole tukoksia. 

Tutkimuksen yhteydessä ultrattiin muutenkin ja lääkäri mittasi kohdun tilavuuden ja limakalvon paksuuden. Molemmat olivat normaalit. Oikealla puolella on johtofollikkeli, tällä hetkellä 16mm. Lääkäri arveli sen vielä kasvavan ja irtoavan parin päivän sisällä. 

Lopuksi lääkäri väläytteli vielä luomuraskauden mahdollisuuksia. Hän kertoi aukiolotutkimuksen tekevän toisinaan hyvää. Kuulostaa hassulta, mutta toki ihan loogiselta. Hän kertoi, että munasarjojen ja kohdun huuhteleminen voi edesauttaa raskautumista. Mitään hän ei tietenkään voinut luvata. Mutta senhän kaikki jo tietääkin, näissä asioissa ei voi ikinä luvata.

Vaikka en itse enää juurikaan usko luomuraskauteen kohdallamme, tuli siitä puhumisesta silti hyvä mieli. Lopuksi lääkäri kehotti ottamaan yhteyttä siinäkin tapauksessa, mikäli raskaus alkaisikin spontaanisti. Hyvä mieli. Nyt odottelemme tammikuuta.

16 kommenttia:

  1. Luin nyt aamulla edellisen postauksesi ja meinasin jo siihen kommentoida, että älä jännitä aukiolotutkimusta.
    Minulle tehtiin kyseinen operaatio viime perjantaina. Vaikka olin lukenut keskustelupalstoilta järkyttävistä kivuista, joita aukkari aiheuttaa, en osannut yhtään pelätä sitä. Mielessä oli vaan se lopputulos. Halusin tietää onko esim. kokemani kohdunulkoinen raskaus aiheuttanut damagea. Ei ollut, molemmat tuubat auki. Oikeapuoli oli mulla jotenkin mutkalla, että sen virtaus ei heti löytynyt.

    Myöskään minulla ei tutkimus sattunut juuri yhtään, pari sekuntia tuntui ikävältä, mutta sekään kipu ei ollut sietämätöntä. Lääkäri sanoi, että tutkimus voidaan tehdä niin monella tyylillä ja jotkut käyttävät jotain pihtejä viedessään sitä katetria sisään. Onneksi käymälläni klinikalla kaikki tutkimukset halutaan tehdä mahdollisimman huomaamattomasti.

    Myös minulle lääkäri sanoi, että nyt kolme seuraavaa kuukautta kannattaa yrittään pari naksua (ei nyt noilla sanoin) totisemmin, koska vaikka tukoksia ei olisi, aukkarin jäljiltä tuubat ovat huuhdeltu. Munasolulla ja siittiöillä on siis ehkä paremmat tsäänssit kohdata.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Rosuliina. :)

      Mukava kuulla, että sinullakin tutkimus meni hyvin ja suht kivuttomasti. Saattaa olla siis ihan normaalia, että jompikumpi puoli on jotenkin mutkalla ja piilossa, kun sinullakin oli niin tuon oikean puolen kohdalla. Olihan se suuri helpotus, ettei tukoksia löytynyt ja kaikki oli normaalisti.

      Hauskaa, että sinullekin lääkäri sanoi aukiolotutkimuksen voivan edistää raskautumista. Ehkä se mahdollisuus on pieni, mutta onpahan kuitenkin. Paljon tsemppiä sinullekin! :)

      Poista
  2. Voi miten ihana kuulla, että tutkimus meni hyvin eikä sattunut kovasti. Minullakin aikanaan putket oli auki, mutta kokemus oli niin kivulias, että taju lähti lopuksi.

    Oma äitini on kertonut, että tuli raskaaksi aukiolotutkimusta seuranneesta kierrosta. Kaipa se liittyy juuri siihen, että on mutkat oiottu suoriksi ja paikat puhdistettu otollisiksi :).

    Hienoa kuulla, että auki on putket! Onnea matkaan ja tammikuukin on jo ihan kohta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tyttöankka. <3 Kurjaa, että sinun tutkimuksesi oli aikanaan niin kivulias. Onneksi kaikki kääntyi parhain päin. :)

      Jännittävää kuulla, että äitisi on raskautunut heti aukkarin jälkeen. Kauheasti en uskalla mitään toivoa, mutta onhan kaikki toki mahdollista. Kiitos vielä kovasti tsempeistä. :)

      Poista
  3. Ihana kuulla, että kaikki meni hyvin eikä tukoksiakaan löytynyt. Se tammikuukin tulee sieltä hirmu nopeasti :). Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja tsempeistä Malakiitti. :) Tammikuuhan tulee tuota pikaa!

      Poista
  4. Kiva kuulla että olette saaneet hyvää hoitoa kyseisellä klinikalla. Paljon rennommin mielin minökin uskallan sitten mennä sinne ensi viikolla! :)

    Toivotaan että se ei sinulla vaatisi muuta kuin tuon huuhtelut että pääsisitte toivottuun tulokseen ;) Ja jos ei niin onpahan ainakin tiedossa apua. Tsemppiä ja plussatuulia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi muuta kuin lämpimästi suositella Väestöliiton klinikkaa! Sinunkin käyntisi menee varmasti todella hyvin. :)

      Kiitos kovasti tsempeistä! Hirmuisesti ei uskalla vielä mitään toivoa, mutta eihän sitä koskaan tiedä. :)

      Paljon tsemppiä myös sinulle ja mukavaa käyntiä klinikalle. :)

      Poista
  5. Ihanaa että uudella klinikalla asiat loksahtivat noin hienosti kohdalleen :)

    Nyt vain annatte luomuraskaudelle mahdollisuuden kun putketkin valmiiksi avattu, ja olette positiivisin mielin tulevan inseminaation suhteen. Olen niin iloinen puolestanne!

    -Kaisu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi Kaisu. Tuli hyvä mieli. :)

      Annamme toki luomuraskaudelle mahdollisuuden, vaikka hirveästi emme uskallakaan toivoa. Mutta hyvillä mielin kohti inseminaatiota, jos se vain tulee ajankohtaiseksi. :)

      Poista
  6. Ihanan positiivinen lääkäri ollut! Eikä teidän tilanne kyllä mitenkään toivottomalta kuulosta! :) paljon tsemppiä tuleviin koitoksiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rouva J. :) Positiivisen lääkärin merkitys on kyllä todella suuri. Kovasti tsemppiä myös sinulle! :)

      Poista
  7. Hienoja uutisia ja kiva kuulla, että ensikäyntikin meni noin hyvin. :) Tästä ei voi seurata kuin hyvää! Halauksia. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmi. <3 Suunta on nyt pelkästään parempaan päin, uskon siihen itsekin. :) Halauksia sinullekin paljon!

      Poista