Sivut

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Oireita ja oloja

En ole laskenut tässä kierrossa aktiivisesti kiertopäiviä, mutta jotenkin sitä alitajuisesti pysyy kartalla ja tietää suunnilleen missä päivissä mennään. Silti olin positiivisesti yllättynyt äsken laskiessani tänään olevan jo kp 21. Aika menee hurjaa vauhtia. Enää reilut kaksi viikkoa klinikkakäyntiin. 

Mies on toipunut leikkauksesta hyvin ja on ollut suurimman osan ajasta todella reipas. Välillä meidän kummankin hermoja kuitenkin  koetellaan. Ei ole helppoa, kun ikänsä paljon liikkunut mies joutuu olemaan täysin joutilaana eikä minulle ole helppoa olla yksin vastuussa lähes kaikesta. Minua harmittaa myös se, ettemme voi tehdä viikonloppuisin mitään kodin ulkopuolella yhdessä. Käyn itse kyllä tapaamassa ystäviäni ja muuta, mutta olisi mukavaa tehdä jotain kivaa myös yhdessä. Ei pitäisi valittaa, tämä on ohimenevää. Kuukausi tuntuu silti pitkältä ajalta.

Se yleisistä kuulumisista ja nyt asiaan: minulla on ollut tällä viikolla monenlaisia oireita ja kummallisia oloja. Alkuviikosta eli kp 15-17 kärsin useaan otteeseen kovista hetkittäisistä alavatsakivuista. Kipu kesti yhtäjaksoisesti ehkä minuutista kymmeneen, toisinaan vähän pidempäänkin.  Perjantaina eli kp 19 alavatsassa, erityisesti oikealla puolella, tuntui kovia repäiseviä kipuja hetken aikaa. 

Oloni on ollut koko viikon todella omituinen, jotenkin epätodellinen. En osaa selittää sitä sen kummemmin kuin, että en ole ollut oma itseni. Yhdessä hetkessä nauran ja toisessa puolestani itken. Tunteet ryöppyävät ja on vaikeaa saada mistään kiinni. Jännitys kihelmöi vatsassa positiivisella tavalla päivittäin, vaikka en jännitä mitään tiettyä asiaa. Tuo jännitys tuntuu siltä kuin jotain kauan odotettua olisi tapahtumassa. Ruokahaluni on ollut jo useamman päivän ajan huono, vaikka normaalisti syön säännöllisesti ja hyvin. Tämä selostus on hieman sekava, kuten on olonikin. Olo on silti ihan hyvä. 

Saa nähdä mitä uusi viikko tuo tullessaan. Mukavaa viikkoa teille ihanat lukijat!

2 kommenttia:

  1. Oi! Kuulostaa lupaavalta, sun oireet. Eihän, sitä tiedä, mitä tuleva viikko tuo tullessaan! Sormet ristissä olen täälä, jos sielä tapahtuisi jotain ihanaa! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanan kannustavasta kommentistasi Laura! <3 Kunpa olisit oikeassa ja oireet olisivat hyvä merkki. :)

      Poista