Tällä viikolla on vihdoin ollut syksyinen tunnelma ja pidän siitä. Pidän syksystä jopa ehkä ihan vähän enemmän kuin kesästä.
Syksy merkitsee minulle uusia mahdollisuuksia. Tämä on juurtunut mieleeni varmaan kouluajoilta. Uuden lukuvuoden alkaminen oli aina jännittävää ja jollain tavalla usein myös ihan kivaa. Vaikka nyt en enää opiskelekaan, niin silti minulla on monella tapaa jännittävän kutkuttava olo. Minusta tuntuu, että tästä syksystä tulee hyvä ja onnellinen.
Pimeydestä en varsinaisesti pidä, mutta aion taistella siitä aiheutuvaa väsymystä vastaan syömällä oikein ja liikkumalla paljon. Myös peiton alla lämmitteleminen miehen kainalossa ja kynttilän valossa auttaa pimeydestä selviytymisessä.
Herkkä oloni on jatkunut ja olenkin itkenyt varmasti päivittäin. Itku on tuntunut kuitenkin vain hyvältä ja puhdistavalta. Herkkyyden lisäksi ei ole muita, mihinkään suuntaan viittaavia oireita. Tai no, alavatsaa on nippaillut eilen ja tänään muutamaan otteeseen kipeästi. Mutta muuten ei mitään, edes rinnat eivät ole vielä arat tai turvonneet. Niin ja olen kyllä palellut nyt useamman illan kovasti peitoista ja pitkähihaisista olovaatteista huolimatta.
Kp 23, joten ei enää kauaa odottelua.
Kp 23, joten ei enää kauaa odottelua.
Tsemppiä "piinailuun", jos sitä nyt piinailuksi voi sanoa, tunnut olevan niin rennoilla fiiliksillä, että ihan kateeksi käy, hienoa ja toivotaan kuitenkin parasta! :) Itse odottelen tässä maltamattomana ensimmäistä clomifenien avulla saavutettua ovulaatiota :D
VastaaPoistaJa minä olenkyllä täysin kesän lapsi, mutta syksyssä on kieltämättä jotain kiehtovaa, pimenevät illat ja kynttilät sekä ulkoilu raikkaassa syysilmassa on ihanaa!
Kiitos kovasti Melody ja paljon tsemppiä sinullekin! :)
PoistaKyllä tämä on aikamoista piinailua, ainakin alitajuisesti, vaikka rennoilla fiiliksillä olenkin. :) Kyllä sitä silti jännittää ja toivoo niin paljon. Mutta on tämä tällaisella mielellä ehkä hieman helpompaa. Jaksaa keskittyä myös kaikkeen mukavaan ja saada ajatuksia hetkeksi kokonaan muualle.
Mukavaa, että sinäkin pidät kesän lapsena kuitenkin syksyn tunnelmasta. :)
Huh, mulla on nyt muuttunut raskaushaaveet RASKAUSPELOIKSI. Ihmettelen itseäni suuresti. Kuukausi sitten olin kiukkuinen, pettynyt ja harmissani, kun tajusin, että kolme vuotta yritystä takana. Sitten alkoivat opiskelut ja nyt olen niin innoissani koulusta, että tuntuu, etten halua keskeyttää opintojani lapsen takia. Nyt piinailen, koska menkat myöhässä.
VastaaPoistaKuinka ahdistavan säälittävältä tuntuukaan ajatella näin väärin! :( Emme tietysti aloittaneet ehkäisyä, sillä turhaahan se on, kun kolme vuotta jo menty ilman. Mutta mieli kaikelle avoinna :)
Mukava kuulla watels, että olet aloittanut opiskelut ja olet siitä innoissasi! Mutta kurja kuulla, että raskaushaaveet ovat muuttuneet peloiksi. Et sinä silti mielestäni väärin ajattele, tunteesi ovat täysin oikeutettuja. Eivät nämä ole yksiselitteisiä asioita suinkaan. Ole itsellesi armollinen! Kyllä kaikenlaiset tunteet ovat sallittuja. :)
PoistaHuh, tänään tasan 6 päivää myöhässä *älä osta testiä, älä osta!* Manaan itselleni. Kyllähän kaikki siitä suttaantuisi. Seuraavana vuonna on vain 1-3 päivää viikossa opiskelua, eli en välttämättä pitäisi edes välivuotta. :)
PoistaMinustakin syksy on mukavaa aikaa, uuden alkuja.
VastaaPoistaMinulla "herkkyys" (koko ajan itkettää -tunne) oli ainoa raskausoire ennen plussaa.
Mukavaa viikkoa Nupulle! <3
Kiitos tyttöankka! <3 Jännittävä kuulla tuosta herkkyys-oireestasi. Vielä en uskalla ajatella sen tarkoittavan kohdallani mitään... Vaikka tietysti salaa sitä toivonkin. :)
PoistaOikein mukavaa syysviikkoa sinullekin! <3
Peukut pystyssä teille! ihanaa syksyä!
VastaaPoistat.tyttönen24
Kiitos kovasti tyttönen24! Ihanaa syksyä sinullekin. :)
Poista