Sivut

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Nyt se on totta!

Vaikea uskoa, että voin todella kirjoittaa vihdoinkin näin: olen raskaana. 

Edellisestä postauksestani on kulunut yli vuosi. En tiedä tavoittaako tämä kirjoitus enää ketään, mutta nyt on pakko kirjoittaa. Kulunut vuosi on ollut elämäni rankinta aikaa, mutta samalla myös onnellisinta. Menimme naimisiin ja olimme täydellisellä häämatkalla paratiisissa. Kaikki tuntui onnelliselta. Lapsettomuus oli työnnetty tietoisesti sivuun. 

Kunnes tuli tammikuu. Aloitimme ensimmäisen ivf-hoidon. Kaikki meni hyvin, kiitos klinikkamme. Parempaa lääkäriä ja hoitoa ei olisi voinut toivoa. Tuoresiirrosta saimme testiin kuitenkin vain yhden viivan. Kävin todella pohjalla. Olin jännittänyt hoidon aloittamista enemmän kuin olin kenellekään uskaltanut myöntää. 

Vedimme hetken henkeä. Pakkaseen saimme neljä hyvää blastoa. Huhtikuussa oli mahdollista tehdä ensimmäinen pas luonnolliseen kiertoon. Olimme lähdössä reissuun ja paniikissa testailin ovulaatiota. Oli yhdestä päivästä kiinni, että siirto pystyttiin tekemään. Olimme jo tästä todella onnellisia ja se vähän huvitti. Alkio selvisi sulatuksesta ja siirto onnistui. Lähdimme reissuun. Neljä päivää siirrosta vatsani kramppasi ja kipu oli jäätävää. Sitä kesti useamman tunnin. Yhtäkkiä vessassa paperiin jäi kirkkaanpunaista. Itkin lohduttomasti. Kunnes seuraavan kerran jäi enää vaaleanpunaista. Tottakai mielessäni käväisi ajatus kiinnittymisvuodosta, mutta hautasin sen saman tien. Ei sellaiset kivut voi kuulua asiaan. 

Testiviikolla ajatukset olivat aivan sekaisin. Toisaalta ei ollut juuri mitään oireita, ei myöskään kuukautisia edeltäviä oireita, mutta eivät toiveetkaan olleet kovin korkealla. Testipäivää edeltävänä iltana minulla oli todella omituinen olo. Sitä ei voi kuvailla muuten kuin että tuntui todella oudolta. 

Aamulla pitkitin vielä hetken piinaa. Menkkakivut olivat herättäneet yöllä ja olin asiasta aivan varma.  Juttelimme miehen kanssa sängyssä pötkötellessämme, että varataan vain heti uutta aikaa klinikalle ja mennään suunnittelemaan jatkoa. 

Lopulta uskaltauduin tekemään testin. Muutamassa sekunnissa siihen piirtyi toinen viiva, testiviivaa tummempi. Kiljuen juoksin miehen luoksi. Hypimme, kiljuimme, itkimme ja nauroimme. Sitä jatkui jonkin aikaa. Elämäni ensimmäinen positiivinen raskaustesti.

Nyt on rv 9+6. Paljon olisi kerrottavaa. Voi olla, että kirjoittaminen tulee nyt täysin uuden elämäntilanteen myötä tarpeeseen. Varhaisultrassa rv 7+5 kaikki oli kuten pitää ja pienen pieni sydän sykki kovaa vauhtia. <3