Loppuviikko on ollut töissä aivan kamalaa rallia! Minä, kesäsijainen, olen ollut lomien ja sairaslomien takia yksin ja vastannut kaikesta sekä hoitanut kolmen ihmisen työt niin hyvin kuin suinkin mahdollista. Olo on ollut iltaisin enemmän kuin väsynyt. Onneksi enää tämä päivä ja pääsee viikonlopun viettoon! Tulee nimittäin tarpeeseen.
Vaikka en ole kiertopäiviä toistaiseksi mitenkään aktiivisesti laskeskellut, niin tänään tiedän ulkoa olevan kp 15. Ovulaatio on hyvinkin saattanut jo tapahtua, mutta yhtä hyvin saattanut olla tapahtumatta. Hetken aikaa harkitsin tuossa aikaisemmin ovistestien tekemistä, mutta jätin kuitenkin testaamatta. Tuntuu, että testeistä olisi ollut enemmän harmia kuin hyötyä. Olisin vain stressaantunut, jos en olisi taaskaan saanut bongattua ovisplussaa. En sitten tiedä, että onko tutkimuksia ajatellen huono juttu, etten ole muutamaan kiertoon ovista tikuttanut. Ehkä tärkeämpää on kuitenkin säilyttää edes jonkinlainen mielenrauha tutkimuksiin pääsyä odotellessa. Enää reilu viikko klinikan aukeamiseen. Tuskin maltan odottaa, että pääsen varaamaan aikaa.
Viikonlopuksi on luvassa mukavaa ohjelmaa. Huomenna vietämme päivän veljeni ja hänen avovaimonsa kanssa kaikkea hauskaa puuhastellen. Sunnuntain olen pyhittänyt totaaliseksi lepopäiväksi. Sitä tarvitsen tämän hullun viikon jälkeen. Treenaan, syön hyvin ja katselen hömppäsarjoja.
Rentouttavaa viikonloppua ihanat!
Heeei, toivottavasti sulla oli ihana ja rentouttava viikonloppu. :) Olet kyllä vapaasi ansainnut!
VastaaPoistaAi niin, kohta se meidän klinikkamme jo aukeaa. Vähän jo jännittää!
Mukavaa uutta viikkoa!
Hei vaan Helmi! Oli oikein mukava viikonloppu, toivottavasti sinullakin. :)
PoistaJa niinpä, viikon päästä voimme jo soitella klinikalle! Todella jännittävää, odotan kyllä innolla. :) Kunpa saisimme kumpikin sieltä avun ja pian!
Ihanaa uutta viikkoa sinullekin. :)