Sivut

perjantai 22. marraskuuta 2013

Perjantai

Ikävää jomotusta alavatsassa, etenkin vasemmalla puolella. Lisäksi toistuvia vihlaisuja, niitäkin enemmän vasemmalla. Rintojen arkuus on vähentynyt viime päivien aikana. Mielialat vaihtelevat aivan laidasta laitaan. Kiihdyn nollasta sataan sekunnissa. Mieli myös tasaantuu yhtä nopeasti. Siinä päällimmäiset tuntemukset, kp 26.

Kyllä voi ihminen olla onnellinen perjantaista! Työviikko on ollut mukava, mutta muuten mieli on ollut ajoittain todella maassa. Suurta osaa lähipiiristäni tuntuu vaivaavan jonkinasteinen kaamosmasennus ja negatiiviset tunteet tarttuvat minuunkin helposti. Itsehoitona väsymystä ja apatiaa vastaan olen aloittanut monenlaiset jouluaskartelut. Teen kortteja, lahjoja ja koristeita. Käsillä tekeminen on terapeuttista ja rakastan joulua. En minä tästä pimeästä vuodenajasta selviäisi ilman minulle niin mieleisiä jouluvalmisteluita. Tänään jouluvalotkin saavat jo luvan vallata kotimme.

4 kommenttia:

  1. Itsekin laitoin ensimmäiset jouluvalot jo muutama viikko sitten marraskuun alussa ja valojen määrä on tasaisesti lisääntynyt ja muutama tonttukoristekin on jo hiippaillut meille! Ainoastaan joulukuusen ja kyntteliköt säästän vielä vähän lähemmäksi joulua. Kyllä sitä valoa tarvitsee tähän vuodenaikaan, kun on jo töistä tullessa ihan pimeää. :| Toisaalta mulla menee yleensä jouluinnostus pois heti joulun jälkeen ja otan kaikki koristeet pois jo ennen vuoden vaihtumista. Joten hyvillä mielin fiilistelen jo etukäteen!

    Pidän peukkuja, toivottavasti mielialojen vaihtelu olisi oire jostain mukavasta! Minun raskauteni meni valitettavasti kesken pari viikkoa sitten ja nyt vain odottelen että pääsisin taas kunnolla yrittämään, ja ihan innolla odotan että milloin menkat alkaisi... huoh. No, positiivista oli kai se että olin ihan oikeasti raskaana, eikä kyseessä ollut tuulimuna tai kohdunulkoinen, joten ehkä se onnistuu joskus vielä uudestaankin.

    - Ditchlilly

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla sinusta pitkästä aikaan Ditchlilly! Olen todella, todella pahoillani keskenmenostasi. Surullisia uutisia. Kuinka olette jaksaneet? Voimia kovasti. <3

      Eipä tullut meille vieläkään hyviä uutisia, mutta ehkä vielä joskus. Pakkohan onnen on osua meidänkin kohdallemme ennen pitkään. Aivan kuten teillekin. Olet oikeassa, se on hyvä merkki, että olet jo kerran ollut raskaana. Kyllä se onnistuu vielä uudestaankin ja pikkuisenne pysyy mukana matkassa loppuun asti.

      Onneksi jouluvalot ja kynttilät luovat lämpöä ja tunnelmaa tämän kaiken ankeuden keskelle. :)

      Poista
    2. Olihan se kova paikka, etenkin kun sain sen keskenmenon minun ja mieheni vuosipäivänä. Ei ihan niin kuvitellut sen päivän menevän. Kovat kivut ja niukka verinen vuoto sai minut hakeutumaan päivystykseen kun pelkäsin kohdunulkoista raskautta. Naistentautien poliklinikalla ultrattiin ja löydettiin kohdusta eloton alkio, joka vastasi viikkoja 6+2. Raskauden olisi pitänyt olla jo lähempänä 9+0, mutta raskausoireet minulta katosivatkin tuolloin viikolla 7. Sain sitten lääkkeet tyhjennykseen ja se oli kyllä epämiellyttävä kokemus. Fyysisestikin oli kova myllerrys, vajaassa viikossa putosi painoa 3 kg. Tunteet menevät vähän aaltoillen, välillä iskee suru siitä, mistä ehdimme jo iloita. Välillä iskee kiitollisuus siitä että sain kokea tuon ja toiveikkuus, että ehkä se onnistuu vielä uudestaankin. Välillä iskee pelko, että mitä jos uuden mahdollisuuden saamiseen menee vielä taas vuosi. Varmasti tähän toipumiseen vaikuttaa paljon sekin, että milloin tulee sitten uudestaan raskaaksi (jos tulee). Laskettu aika olisi ollut juhannuksena, eli jos siihen mennessä ei tule uutta raskautta niin saattaa olla tosi haikeaa.

      Harmi, että teilläkään ei vielä tärpännyt. Yrityskiertojen määrässä olet harpannut jo tosi pitkälle, kun itse lasken seuraavan kierron olevan vasta nro 13 (kunhan se joskus alkaisi). Toivottavasti klinikkakäynti menisi mukavasti, mielenkiinnolla seuraan tätä teidän taivaltanne kun itse yritämme edelleen luomusti eteenpäin, ainakin jonkin aikaa.

      -Ditchlilly

      Poista
    3. Aivan kamalaa, olen niin pahoillani. :( En voi edes kuvitella, miltä sinusta ja miehestäsi on tuntunut. Ja vielä vuosipäivänä, entistä kamalampaa. Voin vain kuvitella miten tunteesi heittelevät. On varmasti tärkeää antaa kaikille tunteille tilaa ja etsiä itselle sopivia keinoja käsitellä niitä. On hienoa, että toiveikkuuskin nostaa toisinaan päätään!

      Kiitos tsempeistä ja sitä samaa teille! Ja paljon, paljon voimia. <3 Toivon niin, niin kovasti meille kummallekin onnellisimpia uutisia jo pian. :)

      Poista