Voimaantumista

Tähän alkuun on pakko vähän avautua vielä tuosta tiistaisesta lääkärikäynnistä. Vaikka lääkärimme onkin ihan mukava ja melko empaattisen oloinen, niin mielestäni hän menee ikävästi aina asioiden edelle. Kaipa se on vain hänen tapansa muistuttaa realiteeteista. Aivan kuin en niitä jo valmiiksi tietäisi. Jälleen lääkäri puhui "tulevasta kolmannesta inseminaatiosta" ja siitä, miten meidän kohdallamme rankemmat hoidot eivät varmaan aivan vielä tule kyseeseen. "Kolmannen inseminaation jälkeen voidaan miettiä vaikka pientä taukoa ja tuleehan siinä kesäkin väliin." totesi lääkäri. Tällä kertaa suhtauduin lääkärin puheisiin rauhallisesti, sillä tiedän hänen tekevän vain työtään. Toki lääkäri toivotti lopuksi onnea ja sanoi pitävänsä peukkuja. Mutta silti.

Mikäli tämä toinen inseminaatio ei tuo meille onnea, niin pidämme ainakin yhden kierron mittaisen tauon. Keskustelimme siitä miehen kanssa jo nyt hyvissä ajoin, jottei tule paniikkia sitten menkkojen mahdollisesti alettua. Tauko on osittain pakollinenkin, sillä pääsiäinen osuu keskelle mahdollisesti alkavaa uutta kiertoa.

Kaikesta huolimatta missioni voida hyvin on alkanut mukavasti. Inseminaatiopäivästä lähtien olen kyennyt keskittymään yllättävän hyvin positiivisiin ja voimaannuttaviin asioihin elämässäni. Yksi käänteen tekevä kokemus oli tällä viikolla keskustelu lapsettomuudesta työparini kanssa. Hän on itse isä ja hän on kokenut elämässään kaikenlaista. Arvostan häntä suuresti. Kerroin hänelle missä mennään lapsettomuushoitojen suhteen ja kerroin miten vaikeaa tämä kaikki on ollut. Hän osasi kysellä ja puhua niin, että pystyin ajattelemaan asiaa hieman uudelta kantilta ja olen saanut näistä ajatuksista paljon voimaa. Juuri nyt pystyn uskomaan, että suurin toiveemme toteutuu vielä jonain päivänä. Se ei toteudu välttämättä vielä vähään aikaan, mutta lopulta kyllä. Asioilla on oikeasti tapana järjestyä. Tämä on elämänvaihe, joka minun on mieheni kanssa koettava. 

Toinen tärkeä juttu tällä viikolla on ollut kiitollisuuspäiväkirja. Olen kuullut siitä monesti aiemminkin, mutta nyt törmäsin siihen töissä. Kiitollisuuspäiväkirjalla on tutkitustikin positiivisia vaikutuksia mielialaan. Päiväkirjaa pitämällä kyky nähdä ja arvostaa positiivisia asioita omassa elämässä vahvistuu. Aion kirjoittaa omaani päivittäin. Tässä muutama asia, joista olen juuri tällä hetkellä kiitollinen: tämä blogi ja ihanat lukijat, aurinkoinen perjantai, mukava työpäivä, vapaa viikonloppu yhdessä miehen kanssa ja ihana ystävä jonka luokse pääsen tänään viettämään kahdenkeskistä aikaa. 

Nyt koitan pitää kynsin ja hampain kiinni tästä olotilasta. En halua olla surullinen enkä ahdistunut. Niiden aika on sitten taas joskus myöhemmin.

Toinen inseminaatio

Eilen illalla tunsin selviä ovulaatiokipuja ja myös limoja oli havaittavissa. Harmittelin miehelle ajoituksen menneen tällä kertaa ehkä pieleen. Tosi voimakkaasti oli sellainen tunne tähän aamuun ja lääkärikäyntiin saakka.

Ultrassa lääkäri totesi ovulaation jo tapahtuneen. Minä koitin pysyä rauhallisena turhautumistani nieleskellen. Lääkärin mukaan silti on ihan yhtä hyvät mahdollisuudet onnistua. Ovulaatiohan on voinut tapahtua vaikka vasta muutama tunti sitten. Ja munasolu kuulemma odottaa kyllä. Minulla on silti todella pettynyt olo, ei tämä mennyt niin kuin piti.

Jotain positiivistakin: miehen siittiöt olivat jälleen aivan huippuluokkaa. 68 miljoonaa, joista liikkuvia 90 %. Kuulostaa hyvältä. Lääkäri lohdutti minua jälleen sillä, että olen nuori eikä ole löytynyt mitään syytä, miksi emme onnistuisi. Lääkäri ymmärsi hyvin turhautumiseni ja päivitteli itsekin näiden asioiden kummallisuutta. 

Nyt on pakko koittaa jotenkin pitää pää kasassa. En jaksa olla ahdistunut enkä pelokas. Tämän viikon missioni on voida hyvin.

Ovulaatiotestejä ja pistoksia

Niistä on minun viikonloppuni tehty. Onneksi myös paljon kaikesta muustakin huomattavasti kivemmasta, mutta nuo nyt luonnollisesti päällimmäisenä mielessä.

Perjantaina oli ultra heti aamusta. Oikea munasarja oli selkeästi levossa ja ehdin tietysti jo turhaan hieman säikähtää. Vasemmalta löytyi sitten hyvä 15 mm:n follikkeli. Lääkäri laskeskeli edellisen kierron mukaan, että inseminaatio osuisi todennäköisimmin tiistaille. Tasan neljä viikkoa ensimmäisestä inssistä. Sain ajan tiistaiksi aamupäivälle. Perjantaina illalla pistin vielä Puregonin. 

Viikonlopun osuessa tähän väliin, antoi lääkäri kuitenkin varmuuden vuoksi ensiksi kovin sekavilta tuntuvat, mutta ylöskirjoitettuna huomattavasti selkeämmät ohjeet. Minun tulisi testata ovulaatiota ensimmäisen kerran lauantaina aamulla klo 8. Mikäli tulisi plussa, olisi minun soitettava heti klinikalle ja varattava päivystysaika samalle päivälle inseminaatiota varten. Miehen tulisi käydä hoitamassa oma osuutensa heti aamusta ja minun pistettävä Pregnyl. Mikäli ovistesti olisi negatiivinen, pistäisin illalla vielä viimeisen Puregonin. Uusi ovistesti sunnuntaina aamulla ja mikäli se olisi positiivinen, niin Pregnyl saman tien ja maanantaina heti aamusta soitto klinikalle ja inssi aikaistettaisiin maanantaille.

Olin aluksi kauhuissani näistä ohjeista. Ovulaatiotestit ovat mielestäni jotenkin epäilyttäviä enkä ole tottunut tekemään niitä. Tuntui pelottavalta, että inssin oikein ajoittuminen olisi tällä kertaa hyvin pitkälti minun vastuullani. Harmitti, etten ollut tilannut netistä etukäteen Clearbluen ovulaatiotestejä, nyt minulla oli vain liuskatestejä. Jonkin aikaa asiaa hermoiltuani en voinut muuta kuin vain todeta, että teen parhaani ja on pakko uskoa kaiken menevän hyvin. 

Onnekseni ovulaatiotestiin piirtyi eilen ja myös vielä tänään hyvin haaleat viivat. Nyt voimme mennä alkuperäisen suunnitelman mukaan, se tuntuu huomattavasti helpommalta eikä siihen sisälly mitään liikkuvia osia. Tänään illalla tasan klo 22.35 pistän Pregnylin ja tiistaina klo 10.35 on toinen inseminaatiomme. Irroituspiikin ja inssin välille jää 36 tuntia. 

Pregnylin pistäminen jännittää hieman, sillä edellisellä kerralla pistin sen klinikalla hoitajan opastuksella. Nyt minun tulee suoriutua itse lääkeampullien avaamisesta ja lääkeaineen sekoittamisesta. Itse pistäminen ei ole sen pahempi kuin Puregoninkaan, neula on yhtä ohut. Lääkeainetta on toki huomattavasti enemmän ja se on hieman epämiellyttävää, mutta ihan hallittavissa kuitenkin.

Vaikka aluksi pelästyinkin kaikkea tätä säätöä ja aikatauluttamista ja testailua ja muuta, niin loppujen lopuksi kaikki se tuntuu aika mitättömältä tämän henkisen taakan rinnalla. Käytännön asiat ovat kuitenkin hallittavissa. Eilen romahdin ihan totaalisesti. Sain kamalan ahdistuskohtauksen sekoittuneena järkyttävään epätoivoon ja pelkoon. Itkin pitkään täysin holtittomasti, oli vaikea rauhoittua.

Tiistai jännittää kamalasti. Jännittää, että onnistuuko inssi ylipäätään. Jännittää, että miltä minusta ja miltä meistä tuntuu tiistain jälkeen. Jännittää, että ovatko inssin jälkeiset piinaavat 16 vuorokautta yhtä kamalat kuin viimeksi. Jännittää, että herääkö toivo inssin jälkeen voimakkaampana kuin mitä se on nyt.

Edit: Pregnylin neula ei todellakaan ollut yhtä ohut kuin Puregonissa. Jotenkin pistäminen meni ihan helposti viimeksi hoitajan luona, mutta nyt se oli työn ja tuskan takana. Neula oli varmasti kolme kertaa isompi kuin Puregonin neula ja sen pistäminen myös tuntui. Mies tsemppasi ihanasti ja liikuttui kyyneliin, kun sain pistettyä. Hän on kuulemma niin ylpeä minusta, olen ollut reipas.

Pessimisti ei pety

Huomaan tahtomattani suhtautuvani tähän toiseen hoitokertaan pessimistisesti. Ajattelumalli tulee alitajunnasta, se on suojautumiskeino. En kestä toista yhtä suurta pettymystä peräkkäin. Vaikka en ole tietoisesti koittanut saada itseäni pessimistiseen tilaan, niin huomaan nyt niin kuitenkin käyneen. Jollain tavalla se on helpottavaa. En ole yhtä ahdistunut ja jännittynyt kuin edelliskierrossa. Olo on paljon rennompi ja mieli parempi.

Tällä viikolla olen osannut nauttia paremmin myös kaikesta mukavasta. Olen nähnyt ystäviäni ja jaksanut harrastaa liikuntaakin päivittäin. Olen pyrkinyt syömään järkevästi ja nukkumaan tarpeeksi. Kaikki tämä on osaltaan vaikuttanut mielialaani.

Myös töissä on ollut hauskaa, on saanut nauraa paljon. Suurin syy tähän on varmasti se, että päätin kertoa lapsettomuushoidoista työparilleni. Pohdin asiaa pitkään, mutta ajattelin kertomisen ennen kaikkea helpottavan oloani, kun ei tarvitse selitellä lääkärikäyntejä tai mahdollisia huonoja fiiliksiäni. Teemme työtämme tiiviisti yhdessä, käytännössä olemme lähes kahdeksan tuntia päivässä yhdessä. Työparini on mies ja kertominen jännitti senkin takia aika paljon. En tiennyt, miten hän suhtautuisi. Sain kuitenkin kerrottua ja hän otti asian hienost. Hän oli otettu luottamuksenosoituksesta ja on ollut huomaavainen minua kohtaan. Hän kyselee vointiani, mutta antaa samalla myös sopivasti omaa tilaa. Olen iloinen, että sain kerrottua.

Tietynlainen pessimistisyys on tuonut minulle positiivisuutta. En voi väittää, ettenkö toivoisi. Toki toivon, mutta ainakin tietoisella tasolla vähemmän kuin viimeksi. Minulle on jäänyt enemmän voimia keskittyä muihinkin asioihin. Tämä on muutenkin hyvä vaihe kierrosta, piinailu ei ole vielä alkanut. Huomenna (kp 10) on ultra. Vähän jännittää. Toivottavasti löytyisi yksi hyvä follikkeli.

Vauhdilla eteenpäin

Ensin haluan kiittää teitä kaikkia ihania lukijoita kannustavista ja rohkaisevista kommenteistanne edelliseen postaukseeni. Ne todella auttoivat. Tajusin taas, kuinka tärkeä tämä blogi minulle oikeasti onkaan. Ilman tätä en jaksaisi edes puoliksikaan yhtä hyvin kuin nyt.

Pahin pettymys tuntuu olevan jo käsitelty. Kaksi iltaa meni itkiessä, sen jälkeen on ollut helpompaa ja uusi toivo alkaa jälleen herätä. Se on jännä juttu. Jostain se aina tuntuu kaivautuvan esiin ja onneksi kaivautuu. Sen on oltava biologista. 

Keskustelimme miehen kanssa jo heti ensimmäisen inssin jälkeen mahdollisesta seuraavasta kerrasta. Ensin ajattelimme, että pidämme ehdottomasti taukoa inssien välillä. Siitä tulisi muuten liian raskasta. Mies tuntui ajattelevan minua enemmän myös taloudellista puolta. Vaikka Väestöliiton klinikka onkin jonkin verran monia yksityisiä klinikoita edullisempi, niin tulee yhdelle hoidolle silti hintaa. Pettymyksen kourissa uuden kierron alettua päätimme kuitenkin mennä seuraavaan inseminaatioon heti. Tai siis minä kuvittelin, että se on ilman muuta mahdollista. Sen kuin vain marssii klinikalle ja aloittaa hoidon. En tullut edes ajatelleeksi, että jokin lääketieteellinen syy voisi olla esteenä. 

Niinpä minulla oli jo eilen (kp3) ensimmäinen lääkäriaika. En saanut aikaa omalle lääkärillemme näin lyhyellä varoitusajalla. Sain ajan lääkärille, jolla kävin viimeksikin ensimmäisessä ultrassa. Minua harmitti hieman etukäteen, mutta koitin suhtautua asiaan positiivisesti. Ja se kannatti. Lääkäri oli tällä kertaa kovin empaattisen oloinen. Hän kyseli vointiani ja kerroin sen olevan melko huono. Juttelimme hetken. Lääkäri kertoi minulla olevan oikein hyvät mahdollisuudet raskautua inseminaation avulla, olenhan vielä nuori. Hän kuitenkin totesi sen joillain vaativan useampia hoitokertoja, kuten toki jo tiesinkin. Lääkäri sanoi, että hoitokertojen määrää pohditaan aina yksilöllisesti. Nuoresta iästäni ja hyvistä mahdollisuuksista johtuen kohdallamme voitaisiin tarvittaessa tehdä enemmänkin kuin kolme-neljä inseminaatiota. Keskustelusta tuli hyvä mieli.

Ultrassa kaikki oli hyvin. Limakalvo oli ohut ja munarakkulat pieniä molemmilla puolilla. Hoito voidaan aloittaa. Vasta tässä vaiheessa tajusin, että olin pitänyt sitä aivan itsestäänselvyytenä. Mieleeni ei ollut juolahtanutkaan, että joissain tapauksissa uutta hoitoa ei välttämättä voitaisikaan tehdä heti putkeen. Olin huojentunut jo pelkästään tästä. Meillä on ainakin mahdollisuus onnistua. Lääkäri toivotti lopuksi onnea.

Sain uuden ajan viikon päähän perjantaille (kp10) omalle lääkärillemme. Puregon pistokset aloitan huomenna, ostin myös Pregnylin jo valmiiksi. Tämä kaikki tuntuu nyt paljon helpommalta kuin viimeksi. Pistokset eivät jännitä, ei myöskään klinikalla käyminen juurikaan.

Vaikka toivo on jälleen herännyt, niin sen seuraksi on saapunut tällä kertaa voimakas skeptisyys. Toivon, mutta en oikein usko. Katsotaan, miten nämä tunteet lähtevät tästä kehittymään.

Musertavaa

Olo on epätoivoisempi kuin koskaan. Järjen ääni sanoi päässä, ettei testin tulos tule siitä enää muuttumaan, mutta silti minä tyhmänä toivoin. Tietysti toivoin. Toivoimme miehen kanssa aivan viimeiseen asti. Tänään aamulla olin iloinen, kun menkkoja ei vieläkään näkynyt. En tehnyt enää testiä, mutta toivoin silti.

Menkat alkoivat päivällä. Teki mieli heittäytyä työpaikan vessan lattialle ja huutaa. Sen jälkeen itkeä. Teki mieli juosta kollegoiden luokse ja kertoa kaikille, miksi olen poissa tolaltani. Teki mieli kertoa kaikille, että ensimmäinen inseminaatiomme ei tuottanut tulosta. Teki mieli kertoa kaikille, että olemme toivoneet omaa pikkuista nyt vuoden ja neljä kuukautta. Mutta en tietenkään tehnyt mitään näistä.

Sinnittelin työpäivän ja kotiin päästyäni murruin täysin. Itkin miehen sylissä loputonta itkua, mieskin itki. Meitä pelottaa. Kukaan ei voi luvata, että seuraava tai sitä seuraavakaan inseminaatio tuo meille onnen. Kukaan ei voi luvata, että ylipäätään saisimme kokea sen onnen. 

Juuri nyt tuntuu siltä, etten enää jaksa. Ei minusta ole tähän, en ole tarpeeksi vahva. Haluan luovuttaa. Mutta kun luovuttaminen ei ole tässä vaihtoehtona.

Menetetty toivo

Testasin tänään aamulla eli pp14 puhtaan negan. 

Päällimmäinen tunne on tottakai valtava pettymys. Vaikka kuinka realistisesti koitin suhtautua inseminaation mahdollisuuksiin, niin silti toivoin enemmän kuin pitkään aikaan. En jaksa uskoa, että testitulos enää muuttuisi. Eilen illalla oli todella kovia menkkakipumaisia kramppeja vuoroin oikean ja vuoroin vasemman munasarjan kohdalla. Kaipa jo viikon jatkuneet alavatsakivut, turvotukset ja muut ovat johtuneet ainoastaan Lutinuksesta. Eiköhän tämä ollut tällä erää tässä. Täytyy koittaa pitää pää kylmänä työpäivän ajan ja murehtia vasta illalla.

Malttamaton

En tiedä miten malttaisin odottaa enää hetkeäkään, olen aivan tulisilla hiilillä. Haluan jo tietää, että olemmeko maailman onnekkaimpia ja onko ensimmäinen inssimme onnistunut. Olen pohtinut pääni puhki näitä kaikkia oireita ja tuntemuksiani analysoidessani. Kaikki voivat viitata joko siihen ihanimpaan tai sitten kamalimpaan. 

Eilen oli tuntemuksia vaikka muille jakaa. Päätä särki, väsytti pökerryttävästi, jatkuva pissahätä, jatkuva paineen tunne alavatsalla, epämääräistä nippailua ja vihlontaa pitkin päivää sekä istuessa että kävellessä, vihlaisuja alavatsalla yskäistäessä, vatsan ja rintojen turvotusta, jatkuva näläntunne sekä yleisesti todella epämääräinen olo. 

Mutta voivatko nämä kaikki johtua vain Lutinuksesta? Olen tietysti koittanut googlettaa, mutten ole löytänyt oikein mitään vedenpitäviä faktoja. Aiemmin olen kyllä lukenut, että keltarauhashormoni voi aiheuttaa vaikka minkälaisia oireita, joten hieman hankalaa on koittaa uskoa parasta. 

Olen myös pähkäillyt, että josko testaisin lääkärin kehoituksesta huolimatta jo aikaisemmin kuin vasta ensi torstaina. Sillä edellytyksellä tosin, että menkat eivät tässä nyt joku päivä yllätä. Torstaihin tuntuu olevan vain niin liian pitkä aika. Toisaalta onhan aika nytkin mennyt nopeasti, tänään on jo pp11. Edelleen päivä kerrallaan.

Vielä viikko

Päivä kerrallaan, sellainen ajattelu on ollut kuluneen viikon aikana hyvin tärkeää. Olen yrittänyt pitää pään kylmänä, olla toivomatta liikaa. Silti pysähdyn kuulostelemaan jokaista tuntemusta kehossani. Ja tuntemuksiahan on riittänyt.

Muutaman viime päivän aikana eli pp7-9 alavatsalla on tuntunut lähes jatkuvasti jotain. Paineen tunnetta, vihlaisuja, lyhytkestoista jomottelua. Turvottaa ja mahassa on suurimman osan ajasta kummallinen olo. Sitä on vaikea selittää. Rinnat ovat hieman turvoksissa, eivät kuitenkaan arat. Mielialat vaihtelevat laidasta laitaan, aivan kuten normaalistikin tässä vaiheessa kiertoa (tai ehkä aina). Liikutun helposti, kummalliset asiat herkistävät. Olen järkyttävän väsynyt ja hajamielinen.

Valitettavasti kaikki nuo edellämainitut voivat selittyä lähestyvillä menkoilla ja stressillä. Vaikka olen kuinka koittanut pysyä rauhallisena, niin en ole välttynyt stressiltä. Kyllä tämä väkisinkin pyörii jatkuvasti mielessä. Toivomme niin kovasti, ettemme oikeastaan ole uskaltaneet juurikaan miettiä vielä jatkoa. Emmekä varmasti mietikään ennen ensi viikkoa. 

Uusi ulkoasu

Kaipasin blogiini jotain uutta, joten muokkasin ulkoasua. Vanha keltainen teema tuntui jotenkin valjulta, vaikka keltainen onkin mukava ja keväinen väri. Punaisen sävyt tuntuivat nyt sopivammalta, sopivan voimakkailta. Punainen on dynaaminen väri. Juuri sellaista minä nyt tarvitsen.