Kotisairaanhoitajana

Sairaanhoitajan ammatti ei ole varsinaisesti koskaan kuulunut haaveammatteihini. Tällä viikolla olen saanut kuitenkin toteuttaa kyseistä roolia miestä hoivatessani. Miehen leikkaus meni kaiken kaikkiaan hyvin, vaikka siihen liittyikin muutama vastoinkäyminen. Mies jäi varmuuden vuoksi yön yli sairaalaan, mutta seuraavana päivänä sain onneksi hakea hänet kotiin toipumaan. Miehellä on todella kova kuntoutusurakka edessä ja myös minulta vaaditaan nyt pitkää pinnaa. Mies tarvitsee apua monissa asioissa ja kaikki kotityöt ovat tietenkin jonkin aikaa nyt minun vastuullani. Mies on ollut uskomattoman reipas ja positiivinen koko ajan. Oikein hävettää, miten olen nyt jo ehtinyt muutamaan otteeseen valittaa omaa väsymystäni, vaikka toinen jumppaa kipeää jalkaansa minkä ehtii ja silti jaksaa hymyillä. No, pistetään pimeän marraskuun piikkiin. Lupaan ryhdistäytyä tulevalla viikolla.

Olin tuntevinani joku päivä loppuviikosta pientä nippailua alavatsassa. En sitten tiedä, olisiko kyseessä voinut olla jotakin ovulaatioon viittaavaa. Sattuneesta syystä tällä viikolla on ollut hieman hiljaisempaa makuuhuoneen puolella. Eilen pääsimme tosin korjaamaan tilanteen. Mies onnistui varomaan kipeää jalkaansa ja kaikki sujui hyvin. En ole kuitenkaan jaksanut harmitella mahdollisesti ohi mennyttä ovulaatiota, sillä ei ole muutenkaan ollut nyt järin toiveikas olo. On oikeastaan aika neutraali olo tai ehkä pikemminkin tyhjä olo. Ei toiveikas, ei epätoivoinen, ei oikein minkäänlainen.

Olemme suunnanneet katseemme jo joulukuun alkuun ja ensikäyntiimme Väestöliiton lapsettomuusklinikalla. Klinikalta tuli jo täytettäväksi esitietolomakkeet meille molemmille. Kunpa tämä ankea marraskuu menisi vain nopeasti ohi.