Epätodellinen olo edelleen

Olen valtavan onnellinen. Se näkyy esimerkiksi siten, että merkityksettömät pienet asiat eivät saa minua ärsyyntymään enkä ole kokenut epämääräistä ahdistuksen tunnetta suhteellisen pitkään aikaan. Olen luonteeltani taipuvainen kokemaan ahdistuksen tunnetta. Nyt kun vertaan viime aikaista olotilaani aiempaan aikaan, lapsettomuuden kanssa kamppaillessa kuluneeseen aikaan, huomaan selvän eron. Olen uskaltanut todella alkaa haaveilla pikkuisestamme. Käytännössä se kuitenkin tarkoittaa sitä, että päivän mittaan saatan useammankin kerran miettiä, että onkohan pikkuisellamme varmasti kaikki hyvin. Ajatus tulee ja menee, huoli ei kasva suureksi. Luulen noiden ajatusten olevan täysin normaaleita ja väistämättömiä. Annan niiden tulla ja olen iloinen siitä, että ne myös menevät omia aikojaan. Olemme uskaltaneet ostaa jo muutaman pikkuruisen vaatteen ja olemme käyneet katselemassa vaunuja ja muita tarvikkeita. Olen itkenyt monesti sitä onnea, että voimme vihdoin todella tehdä näin.

Silti oloni on edelleen kovin epätodellinen. En epäile, etteikö vauvalla olisi kaikki hyvin. On vain niin kovin kummallista, että hän kasvaa sisälläni. Niin kauan totuin seuraamaan vierestä, kun muita onnisti. Niin monet vauvamahat, pikkuvauvat ja lapset. Huomasin ajattelevani, että meille ei tuota onnea koskaan varmasti suoda. 

Olimme juuri kesälomareissulla hyvin lämpimässä. Havahduin siihen, että ihmiset (lähinnä toki naiset) vilkuilivat mahaani. Varsinkin ohuiden mekkojen alta maha todella erottuu jo selvänä vauvamahana. Olen täysin rakastunut pieneen (välillä kyllä jo suureltakin tuntuvaan!) mahaani. Silittelen sitä joka käänteessä, kuten mieskin. Jokohan alkaisin pikkuhiljaa ymmärtää, että tuolla masussa kasvaa oikeasti meidän ikioma pikkuinen?

Nuppu rv 17+2

Mahassa möyryävä ihme

Tänään saimme kokea jotain aivan uskomatonta ja epätodellista. Meillä oli vihdoinkin kauan odotettu nt-ultra (13+0). Olin jännittänyt ultraa etukäteen niin paljon, että tänään sen koittaessa olinkin ihmeen rauhallinen ja luottavainen. Miestä tuntui suorastaan kauhistuttavan. Pikkuisestamme on tullut hänellekin jo maailman tärkein. 

Kätilö oli todella mukava ja nopea liikkeissään. Ei aikaakaan, kun näimme jo pikkuisemme ruudulla. Hän möyrysi ja heilui. Heilutti käsiä ja vaihtoi asentoa. Uskomatonta, että tuo pieni ihme todella kasvaa sisälläni. Kaikki oli kuten pitääkin. Saimme ihania kuvia pikkuisestamme. 

Oloni on ollut ihan epätodellinen ultran jälkeen. Nyt olisi vihdoin uskottava, että kaikki on hyvin. Me todella saamme vauvan. Oman pienen ihmeemme.

Alkuraskaus ei ole ollut mitenkään helppo. En sanoisi, että vaikeakaan, mutta haastava. Kärsin monen monta viikkoa lähes jatkuvasta pahoinvoinnista. Kertaakaan mitään ei tullut ylös, mutta ei jatkuva oksettava olo kivalta tuntunut. Väsymys on ollut jatkuvaa, mikään määrä unta ei ole auttanut. Mutta nämä fyysiset oireet ovat olleet pientä enkä niistä halua valittaa. Ihan siedettäviä, vaikka välillä olen ollut kaikesta tsemppaamisesta aivan loppu. Haastavinta on ollut pelko. Vaikka varhaisultrassa kaikki oli hyvin, niin viikot ovat tuntuneet tässä välissä kovin pitkiltä. Välillä olen käynyt todella pimeissä syövereissä, kun olen pelännyt niin paljon. Löysin kuitenkin pari viikkoa sitten pelastuksen! Ostin kotidopplerin enkä ole ehkä ikinä ollut yhtä tyytyväinen mihinkään hankintaan. Pikkuisen sydänäänet löytyivät rv 10+5 ja siitä lähtien olemme niitä ihailleet muutaman kerran viikossa. Voi sitä mielenrauhaa ja liikutuksen kyynelten määrää!

Nyt on aika koittaa unohtaa pahimmat murheet ja keskittyä nauttimaan. Onneksi mies on niin järkevä, että palauttaa minut kyllä aina maanpinnalle.