Jännäilyä

Tissioireet ovat vihdoin alkaneet! Eilen illalla eli kp 19 nännit tuntuivat aralta. Tänään aamulla rinnat olivat myös jonkin verran turvonneet. Tämä eroaa muutamasta edelliskierrosta siinä mielessä, että aiemmin oireet ovat alkaneet jo kp 14 tienoilla. En vielä kuitenkaan innostu liiemmin. Toki pientä jännitystä on jo ilmassa, tänään on kuitenkin jo kp 20.

Onneksi minulla on muutakin jännitettävää. Huomenna on valmistujaisjuhlani, joita odotan jo kovasti. On ihanaa juhlia yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Vihoin kova uurastus palkitaan ja saan tutkintotodistuksen käteen. 

Kotona minua odottaa kaksi pakettia, niidenkin sisältö jännittää. Toinen on mieheltä ja toinen hänen vanhemmiltaan. En osannut odottaa valmistujaislahjoja, ajattelin että ne kuuluvat vain ylioppilasjuhliin tai vastaaviin. Mukava yllätys siis. 

Ostin juhlia varten uuden mekon, laukun ja kengät. Ihanaa laittautua kunnolla pitkästä aikaan. Olen viime päivät pystynyt hyvin noudattamaan itselleni yleensä vierasta "päivä kerrallaan" ajattelutapaa. Olen ollut töiden takia niin puhki, että voimani eivät ole muuhun riittäneet. Tälläkin hetkellä tsemppaan itseäni jaksamaan tämänpäiväisen 12 tunnin työvuoron ja sen jälkeen keskityn huomenna juhliini. Pianhan on jo ihan huomaamatta loppukierto, kätevää!

Raskas päivä

Eilen oli töissä ihan uskomattoman raskas päivä. Tämän reilun vuoden aikana, jolloin olen tehnyt kyseiseen paikkaan lyhyitä sijaisuuksia, en ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Kaikki oli aivan sekaisin. Väkivallan uhka oli eilen jatkuvaa ja se kävi todella voimille. Mitään vakavaa ei loppujen lopuksi sattunut, mutta olin kotiin päästyäni todella ahdistunut ja aivan loppu. Otin tämän päivän sairaslomaa. Minulla on enää kolme työvuoroa jäljellä ja uskon jaksavani ne ihan hyvin, kun saan nyt levätä pari päivää.

Edelleenkään minulla ei ole liiemmin ollut aikaa ajatella raskautumistoiveita tai tarkastella mahdollisia oireitani. Ehkä näiden parin vapaapäivän aikana ehdin taas kehitellä jos jonkinmoisia teorioita eri oireista tai niiden puuttumisesta. Yritän kuitenkin ottaa rauhallisesti.

Sen olen kyllä huomannut, että rintani eivät ole ainakaan toistaiseksi vielä turvonneet tai arat. Myöskään nänneissä ei ole havaittavissa mitään poikkeavaa. Muutamassa aikaisemmassa kierrossanihan nännit ovat kipeytyneet välittömästi oletetun ovulaation jälkeen eli n. kp 14. Rinnat ovat myös alkaneet turvota noihin aikoihin ja turvotusta on kestänyt koko loppukierron ajan. Nyt on jo kp 18 eikä rinnoissa tunnu mitään tavallisesta poikkeavaa. Voisiko tämä olla hyvä merkki vai viittaako tämä siihen, etten ole välttämättä edes ovuloinut tässä kierrossa?

Jätän rintani nyt toistaiseksi rauhaan ja menen parvekkeelle ottamaan aurinkoa. :)

Epäonnistunut ovistestailu

Sain testailtua ovulaatiota tässä kierrossa vain kahtena päivänä, joten se oli yhtä tyhjän kanssa. Ensiksi en ehtinyt testaamaan ilta- ja yövuorojen takia ja sitten lähdimme vielä perjantai-iltana spontaanille yhden yön reissulle miehen kotipaikkakunnalle. Työvuoroni ajoittuivat testaamisen kannalta hankalasti. Nukuin aamuisin pitkään ja treenasin heti herättyäni eikä testiä kannattanut tehdä juotuani juuri suuria määriä vettä. Töihinkään en voinut testejä kiikuttaa. Perjantaina oli kp 14 ja arvelin mahdollisen ovulaation ehkä jo menneen. Siispä en ottanut testejä reissuunkaan mukaan.

Toisaalta hieman harmittaa, että testailu ei onnistunut tässä kierrossa, mutta omalla tavallaan se on ihan vapauttavaakin. En tiedä olenko ovuloinut tai jos olen, niin milloin. Pistin merkille, että mahaani nipisteli voimakkaasti oikealta puolelta alhaalta keskiviikkona eli kp 12. Samanlaisia nipistelyjä tuntui jonkin verran myös eilen ja tänään. Tänään minulle iski kamala päänsärky iltapäivällä töissä. Päänsärky oli samantapainen, josta kärsin yleensä kuukautisten ensimmäisinä päivinä. Petipuuhia on harrastettu tavallisen tasaiseen tahtiin, vähintään joka toinen päivä, joten siitä ei ainakaan pitäisi jäädä kiinni. Nyt sitten vain odotellaan. Tänään on kp 16.

Tulevista viikoista on tulossa kiireisiä ja työntäyteisiä. Se on hyvä, sillä ainakaan minulle ei jää turhan paljoa ylimääräistä aikaa jännittää tai kytätä jokaista nippaisua tai muljahdusta. Ensi viikko on viimeinen viikkoni sijaisena lastensuojeluasiakkaiden parissa ja seuraavalla viikolla aloitan kesätyöni. Tulevan viikon perjantaina on myös valmistujaisjuhlani. On siis paljon mukavia ja jännittäviä asioita luvassa!

Ärsyyntyminen

Aika-ajoin olen huomannut toisten blogeissa anonyymien jättämiä kommentteja siitä, miten raskautumistoiveisiin ei saisi suhtautua niin vakavasti. Pitäisi ottaa rennosti ja unohtaa koko asia. Vauvaa ei kuulemma voi saada, ennen kuin toiveet jättää taka-alalle. Pitäisi omaksua ajattelutapa "tulee kuin on tullakseen."

Joka kerta nämä kommentit ovat herättäneet minussa suunnattoman ärtymyksen. Nyt sain lukea sellaisen kommentin omasta blogistani. Ärtymys oli vielä suurempi kuin aiemmin.

Ensinäkään en voi ymmärtää, miksi tuollaisen kommentin kirjoittaja lukee tällaisia blogeja. Toisekseen en voi ymmärtää, miten kukaan viitsii tuollasta kommenttia kirjoittaa. Itse en ikinä kehtaisi. Kommentti on täysin turha ja se loukkaa monia. Minua ainakin. En tietenkään ota kommenttia henkilökohtaisesti, sillä eihän kommentin kirjoittaja tunne minua enkä minä häntä. Mutta silti se loukkaa minua itseni ja kaikkien muiden omaa lasta kovasti toivovien puolesta.

Mikäli raskautumistoiveiden taka-alalle jättäminen ja hälläväliä-asenteen omaksuminen olisi niin helppoa, niin miksi kukaan vapaaehtoisesti kärsisi kaikesta tästä epätietoisuudesta ja kaipauksesta? Vaikka omaan blogiinsa jakaakin monesti myös niitä kaikkein negatiivismpiakin fiiliksiään, niin ei se silti varmasti kenenkään kohdalla tarkoita sitä, että koko elämä olisi sellaista. Kaikilla on huonoja päiviä ja päiviä, jolloin pettymykset ja juuri se epätietoisuus käyvät ylitsepääsemättömiksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että jatkuvasti velloisi niissä tunteissa. 

Itselleni tämä blogi on ollut erittäin tärkeä. Olen saanut vapaasti kirjoittaa tunteistani ja se on todella helpottanut oloani. Kuten olen aiemminkin kertonut, niin lähipiirissäni ei ole tällä hetkellä ketään samankaltaisessa elämäntilanteessa olevaa. Vaikka muutama ystäväni vauvatoiveistamme tietääkin, niin ei se ole sama asia. He eivät voi kuitenkaan täysin samaistua tähän. Siksi minulle onkin ollut niin tärkeää saamani virtuaalinen vertaistuki oman blogini ja muiden blogien kautta.

Kiitos kaikille ihanille lukijoille ja tsemppaajille. Kommenttinne ovat minulle arvokkaita. Toivon, etten saisi enää yhtään asiatonta kommenttia. 

Tunteikas ilta

Mies oli omituinen eilen töistä tullessaan. Huomaan hänen ilmeestään ja olemuksestaan heti, jos jokin on vialla. Hän vakuutteli kaiken olevan kunnossa ja lähdimme kauppaan. Koko kauppareissun ajan minua vaivasi hänen omituinen käytöksensä, mutta edelleenkään mikään ei kuulemma ollut huonosti. Vilkkaan mielikuvitukseni ansiosta kehittelin jo vaikka minkälaisia tarinoita mielessäni, mutta tajusin onneksi olla hiljaa.

Kotiin päästyämme mies kertoi hänelle läheisen sukulaisen traagisesta kuolemasta kuluneen päivälleen tasan kolme vuotta. En tiennyt kyseistä päivämäärää, joten en osanut yhdistää omituista käytöstä siihen. Hävetti, pyysin anteeksi. Mies itki, minä lohdutin. Tuntui pahalta katsoa vierestä toisen syvää surua. Itse en kyseistä sukulaista ehtinyt koskaan tavata, mutta silti minuunkin sattui.

Lopulta minäkin itkin. Itkimme yhdessä, kunnes mies kuivasi kyyneleensä. Lopulta aloin itkeä pettymyksestä, kaipauksesta ja epäuskoisuudesta raskautumistoiveisiin ja yrityksiin liittyen. Mies puolestaan lohdutti minua. Tuntui hyvältä purkautua kunnolla, se helpotti. Juttelimme pitkään vauvahaaveistamme ja raskautumisyrityksestä. Tuntui kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä, vaikka en aiemmin ollut kunnolla edes huomannut sen siellä jälleen olevan. Olo keveni.

Tänään on ollut hyvä ja myös varovaisen toiveikas mieli. En välttämättä odota tältä kierrolta vielä mitään, mutta tuntuu, että kesän aikana jotain voisi ehkä tapahtuakin. Tein aamupäivällä ensimmäisen ovulaatiotestin. Viiva oli mitäänsanomattoman hailakka. En muuta vielä odottanutkaan, sillä tänään on vasta kp 11.

Kaipaus

Se on täällä taas. Kaipaus. Kaipaan omaa vauvaa niin kovasti. Haluan perheen, oman lapsen mieheni kanssa. Haluan tehdä hänestä isän. 

Kaipaus on ollut hetken aikaa taka-alalla. Se ei ole koskaan kokonaan poissa, mutta viime aikoina se on väistynyt kaiken muun tieltä. Nyt se on kuitenkin palannut todella voimakkaana.

On varmasti monia syitä, miksi tämä tunne on saanut minusta taas vallan. Lähipäivinä olen nähnyt paljon raskaana olevia naisia ja vauvoja missä sitten olenkaan kulkenut. Lisäksi blogimaailmassa on kuulunut onnellisia plussauutisia. Näin edellisyönä myös unta, jossa meillä oli pieni tyttövauva. En ollut nähnyt pitkään aikaan mitään raskauteen tai vauvaan liittyviä unia.

Unessa pidin vauvaa sylissä, suukottelin ja halasin. Olin ostanut vauvalle vaatteita ja esittelin niitä hänelle. Vauva nauroi kovasti katsellessaan vaatteita, hän oli hurmaava. Herättyäni todellisuus näytti hetken aikaa tavallistakin karummalta. Unessa minulla oli se, mitä eniten tässä maailmassa toivon. Todellisuudessa meillä ei ollutkaan pientä vauvaa, jota suukotella.

Mieleni on kaipauksesta huolimatta ihan hyvä. Olen saanut keväästä ja näistä ihanan lämpimistä päivistä paljon virtaa. Nyt on jo kp 9, joten ovulaatioon ei oletettavasti ole enää montaa päivää. Testejä alan ehkä tehdä ylihuomenna, varmuuden vuoksi.

Päivä kerrallaan

Alkukierto on mennyt nopeasti tänään on jo kp 7. Kuukautiset olivat siedettävät ja lyhyet eikä niiden alkaminen ollut tällä kertaa jostain syystä niin kamalaa. Syvällä sisimmässäni tunsin toki pettymyksen, mutta se ei päässyt konkreettisesti ulos ja hyvä niin. Nyt suunta on vain eteenpäin.

Rytmini on ilta- ja yövuorojen takia melko sekaisin. Unirytmi on ihmeellisen kunnossa ainakin toistaiseksi, mutta olen aivan sekaisin viikonpäivistä enkä pysty oikein suunnittelemaan tulevien päivien ohjelmaa valmiiksi.  Työni on ihanaa, mutta todella uuvuttavaa, joten senkään takia ei ole erityisemmin voimia tai halua ajatella kovin pitkälle. Omalla tavallani kuitenkin nautin tästä. Iltapainotteisten työvuorojen ansiosta minulla on ollut aamupäivät vapaana ja olen voinut heräillä rauhassa ja tehdä kotijuttuja. Olen syönyt aamupalaa parvekkeella ja ottanut aurinkoa. Pieniä, ihania asioita.

Tuntuu vapauttavalta elää päivä kerrallaan. Toki katsoin jo valmiiksi mahdollisen ovulaation ajankohdan. Jos aikaisempiin kiertoihin on katsomista, niin se voi olla kp 13 eli ensi viikon torstaina. Minulla on hassun kutkuttava tunne tästä kierrosta. En tiedä mistä se johtuu, mutta nyt on taas vaihteeksi toiveikas olo.

Yövuorossa

Olen ensimmäistä kertaa yövuorossa. Aluksi hieman jännitti jäädä tänne yksin, mutta kaikki on mennyt tähän asti hyvin. Vielä pitäisi jaksaa valvoa neljä tuntia. Tiedän jo nyt, että kolmivuorotyö ei ole minun juttuni. Arkirytmi menee sekaisin ja tuntuu ettei muuta ehdikään kuin olla töissä. Siinä mielessä on onni, että sijaisuuteni on vain toukokuun loppuun asti. Toisaalta tiedän jo nyt, että minun tulee kova ikävä työkavereitani ja mahtavia asiakkaita. 

Työstäni en voi kauheasti kertoa, mutta sen verran voin asiaa valottaa, että työskentelen nyt lastensuojelun asiakkaiden parissa. Hurjia kohtaloita ja surkeita tarinoita. Kunpa joku olisi vain välittänyt ja hoitanut kohtaamiani lapsia ja nuoria aikaisemmin. Tämän työn myötä oma vauvan- ja perheenkaipuuni vain vahvistuu päivä päivältä. Haluan olla hyvä äiti omalle pikkuisellemme ja haluan tarjota hänelle turvallisen kodin ja lapsuuden. Satuttaa nähdä lapsia, joilla ei ole sitä ollut. Yritän auttaa.

Huono olo, mutta hyvä mieli

Olen varmaan tulossa kipeäksi. Kurkku on karhea ja limaisen tuntuinen. Eilen olo oli kurkkuoireita lukuunottamatta ihan hyvä, mutta tänään on ollut todella heikko olo. Päätä särkee ja huimaa myös istuessa. Töihin on silti lähdettävä parin tunnin kuluttua, en voi olla poissa näin lyhyellä varoitusajalla. 

Kierron ensimmäiset päivät ovat menneet hyvin. En ole ollut surullinen enkä epätoivoinen. Ärtyneisyyskin  tuntuu kaikonneen menkkakipujen lievennyttyä. Kivut eivät olleet tässä kierrossa edes kovin kummoiset, ihan siedettävät.

Eilen kävimme miehen ja äitini kanssa mummoni luona äitienpäiväkahveilla. Mummoni on jo iäkäs, 83-vuotias, mutta suhteellisen hyväkuntoinen. Toki hänellä on kaikkea pientä vaivaa, mutta pärjää kuitenkin hyvin vielä itsekseen omassa kodissa. Mummoni on ollut minulle aina todella läheinen. Lapsena olin jatkuvasti mummon luona yökylässä ja nykyäänkin pyrin käymään hänen luonaan usein.

Vaikka olenkin ollut jo jonkin aikaa raskautumistoiveiden suhteen positiivinen enkä halua antaa epävarmuudelle tilaa, niin silti tunsin eilen hetken aikaa pientä haikeutta. Mummoni muisteli kuinka veljeni otti ensimmäiset askeleensa samaisesta pöydästä tukea ottaen, joka hänellä edelleen on olohuoneessa. Siihen mummoni lisäsi vielä, että saa nähdä kuka seuraavaksi ottaa ensiaskeleensa samaan pöytään tukeutuen. 

Mieheni kiinnitti myös huomiota mummoni lausahdukseen ja keskustelimme siitä myöhemmin illalla. Minulle olisi todella tärkeää, että mummoni ehtisi tulla isoisoäidiksi ja nähdä pienen lapsenlapsenlapsensa. Olisi hienoa viettää äitienpäivää tai ihan mitä tahansa tavallistakin päivää neljän sukupolven voimin. Se olisi miehellekin tärkeää, sillä hänen omista isovanhemmistaan on jo aika jättänyt. 

Kyllä eilinen äitienpäivä pisti miettimään, vaikka yritinkin suhtautua siihen mahdollisimman reippaasti ja neutraalisti. Samalla se jollain tavalla lisäsi toiveikkuuttani. Vuoden päästä tähän samaan aikaan meillä voi hyvinkin olla jo oma pikkuinen, joko vielä tuloillaan tai sylissä.

Hyviä ja huonoja uutisia

Huonot uutiset ensin. Tänään alkoi yk 8. Päällimmäisenä tunteena on ärtyneisyys, en jaksaisi menkkoja ja tätä kurjaa oloa. Ainakaan vielä en ole ollut surullinen enkä pettynyt. En ole itkenyt. Menkat alkoivat aika puskista, niitä ei edeltänyt mitään mainittavia kipuja. Minulla oli jo eilen illalla tunne, että ne voivat alkaa hetkenä minä hyvänsä, mutta en ollut ehtinyt asiaa sen kummemmin vielä miettiä. Ehkä oli vain hyvä, että ne pääsivät yllättämään, sillä kierto jäi lyhyeksi (25 päivää) enkä ehtinyt luoda suuria odotuksia kierron viimeisille päiville.

Hyviä uutisia on siis se, että mieli on edelleen (kummallisen) positiivinen. En usko, että maailmanlopun luokkaa lähentelevää pettymyksen tunnetta enää tulee. Aiemmin se on iskenyt samantien menkkojen alettua. 

Muita hyviä uutisia on se, että ehdimme peuhata miehen kanssa eilen illalla oikein antaumuksella. Ikävä oli ollut kummallakin kova lyhyestä erossaolosta huolimatta ja jälleennäkeminen oli ihana. Lisäksi se on hyvä uutinen, että kevät näyttää vihdoin todella alkaneen ja kesä on jo lähellä. Meillä on miehen kanssa yhteinen vapaa viikonloppu ja aiomme tehdä kaikkea mukavaa. Söimme juuri päivällistä auringonpaisteessa parvekkeellamme ja pian pääsemme yhteisen intohimomme pariin: jännittämään Suomen peliä. Olemme kiekkohulluja. Huomenna saa nukkua pitkään eikä ole äitienpäiväkahvien lisäksi muita suunnitelmia. Saa vain olla.

Kotona jälleen

Ihanaa olla kotona! Matka oli mukava, mutta myös tämän kevään aiempia reissuja uuvuttavampi. Itäisen Keski-Euroopan kaupunki oli lumoavan kaunis, vilkas, eläväinen ja lämmin. Kävelimme paljon, jalat ovat aivan puhki. Kevätaurinko poltti olkapääni ja kasvot saivat väriä. Matkaseurana äiti oli pääosin mukavaa, mutta myös todella rasittava aika ajoin. Olemme niin samanlaisia keskenämme, että ärsyynnymme toisiimme helposti. Äidilläni on kuitenkin lyhyempi pinna kuin minulla ja reissussa sen kiristyminen tietyissä tilanteissa korostui. Matkasta jäi kuitenkin hyvä mieli ja mukaan tarttui ihania tuliaisia itselle ja miehellekin.

Ikävöin miestä yllättävän paljon näiden muutaman päivän aikana. Mies olisi niin pitänyt kaupungista ja sen tunnelmasta. Ehkä matkustamme sinne joskus vielä yhdessä. Tänään matkalaukkua yksin kotiin raahatessani (mies ei päässyt työkiireiden takia kentälle vastaan) päätin, etten enää matkusta ilman miestä. Ainakaan hetkeen.

Kierto lähenee loppuaan, tänään on jo kp 25. Dpo saattaisi olla 11, edelleenkin sillä varauksella, että olenko ylipäätään ovuloinut tässä kierrossa. Rinnat olivat koko matkan ajan turvonneet ja aika ajoin aran tuntuiset. Ne ovat edelleen turvonneet. Rintaoireet alkoivat siis oletetun ovulaation jälkeen kp 14 ja ovat jatkuneet siitä asti. En usko oireiden viittaavan mihinkään. Jokin hormonitoiminnassani on yhtäkkiä muuttunut, sillä tämä on jo kolmas kierto, jolloin rinnat ovat oireilleet kierron keskivaiheesta loppuun asti. En pidä tästä lainkaan. Ei ole mukavaa joutua varomaan rintoja puolet kierrosta. Parin viime päivän aikana mahassa on tuntunut pieniä,  nopeasti ohimeneviä menkkamaisia vihlaisuja silloin tällöin.

Tähän asti tämä kierto on mennyt todella nopeasti enkä ole ehtinyt liiemmin ajatella oikeastaan mitään. Kuten aiemminkin, niin viimeisten päivien ollessa käsillä sitä alkaa kuitenkin pyöritellä kaikenlaisia ajatuksia mielessään. Tekisi mieli olla toiveikas, toisaalta en kuitenkaan uskalla enkä halua. Haluan suojella itseäni uudelta pettymykseltä, vaikka tiedän sen olevan mahdotonta. Silti oloni on vielä ainakin melko positiivinen. Sekavaa, jälleen.

Kiirettä

Olen ollut töissä koko viikonlopun ja illat on kuluneet jääkiekon mm-kisoja katsoessa. Huomenna lähden äitini kanssa reissuun, joten olen iltaisin koittanut vähän pakata ja keskittyä matkaan liittyviin asioihin. En ole ehtinyt edes koneelle saatika miettimään mitään vauvahaaveisiin liittyvää.

On omituinen olo. Nyt kun minulla on hetki aikaa pysähtyä miettimään tuntemuksiani, niin ne ovat (jälleen kerran) todella ristiriitaiset. Puolet minusta jollain tasolla uskoo siihen, että nyt olisikin voinut tärpätä. Puolet, ehkä vähän isompi puolikas, ei sen sijaan usko siihen lainkaan. Mieli on kuitenkin hyvä. Olen innostunut uudesta työstäni ja jo nyt harmittaa se, että sijaisuuteni on niin lyhyt. Olen myös innoissani matkasta. On niin mukavaa saada viettää kahdenkeskistä aikaa äidin kanssa ja vielä ulkomailla.

Kehoni tuntemuksia olen vaivihkaa kiireestä huolimatta onnistunut joten kuten tarkkailemaan. Rintani ovat edelleen turvonneet ja raskaan tuntuiset. Toisinaan niitä myös vihlaisee. Nännit eivät ole enää yhtä arat kuin muutama päivä sitten, mutta nöpöttävät jatkuvasti. Rintaoireet ovat siis jatkuneet tauotta oletetusta ovulaatiosta lähtien eli viikon verran. Tänään voisi olettaa olevan dpo 6 tai 7, ennemmin kuitenkin 6. Ja kp on siis 20.

Lähden huomenna siis reissuun ja palaan perjantaina taas kotiin ja asiaan! Mukavaa alkavaa viikkoa. :)

Sekaisin

Olen onnellisen sekaisin. Olen sekaisin kiertopäivistä enkä tiedä, milloin olen tarkalleen ottaen ovuloinut, jos edes olen ovuloinut. Tuntuu hyvältä olla sekaisin ja epätietoinen. On rento olo. Kun en tarkalleen tiedä, mikä dpo tänään olisi, niin en voi laskea mahdollisia testauspäiviä eikä odottaminen tunnu ainakaan juuri nyt niin piinalliselta.

Olen sekaisin myös siitä, että sain tänään päättötyöni arvosanan ja tutkinto on käytännössä nyt täysin suoritettu. Nyt minulla on ammatti. Valmistujaiset ovat tämän kuun lopussa. Yksi vaihe elämässäni on päättymässä. Olen niin helpottunut.

Viimeinen sekavuutta aiheuttava tekijä on se, että lähdemme äitini kanssa ensi maanantaina reissuun. Vastahan minä palasin edelliseltä reissulta ja taas olisi lähdettävä. Tottakai on ihanaa lähteä taas ulkomaille, mutta tämä tahti tuntuu jotenkin hurjalta. Minun on pakattava jo tänään ja huomenna, sillä viikonlopun olen töissä. Täytyy vähän googlailla matkakohdettamme tarkemmin matkafiilikseen päästäkseni.