Flunssan kourissa

Minulle iski kamala flunssa maanantai-iltana. Lieneekö syynä stressin purkautuminen taas uuden kierron alettua, ehkäpä. Eilen oloni oli todella kamala. Olen huono sairastamaan, vaikka tuskinpa se kenenkään mielestä mukavaa on. Joka paikkaan sattui ja lämpö teki olostani sekavan. Minulla ei ole juuri koskaan kuumetta, joten jo lämmön nousukin tekee oloni houreiseksi. On harmittanut olla töistä pois enkä pidä siitä, että työni kasautuvat nyt työparilleni. Tänään olo on onneksi ollut jo parempi ja aion huomenna palata töihin.

Tavallaan flunssa osui hyvään saumaan, sillä olo on ollut kurja myös menkkojen takia. Niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Olen katsellut elokuvia viltin alle käpertyneenä ja olen saanut rauhassa surra. Toisaalta on ollut hieman ahdistavaa olla yksin omien ajatustensa kanssa. Tavallisesti töissä saa muuta ajateltavaa ja on mukavaa olla ihmisten ympäröimänä. Mutta enhän minä tiedä millainen oloni olisi esimerkiksi eilen töissä ollut, olisinhan minä saattanut tuntea oloni taas rumaksi ja kömpelöksi ja epävarmaksi. Olenpahan saanut potea menkkojanikin kaikessa rauhassa.

Ajoitus oli hyvä myös siinä mielessä, että miehen jalka leikataan ensi viikolla. Olen ottanut töistä vapaata, jotta pääsen miehen mukaan sairaalaan. Mies tarvitsee aluksi varmasti aika paljon apua kotona, joten hyvä että sairastin itse nyt. Kuumeisena olen itsekin niin säälittävä, että minusta ei ole iloa eikä apua kenellekään. 

Olemme suunnitelleet viikonlopuksi mukavaa tekemistä miehen kanssa. Perjantaina menemme kahdestaan treffeille ja lauantaina tapaamme ystäviämme illanvieton merkeissä. Sunnuntaina vietämme yhdessä kotipäivää. Leikkauksen jälkeen menee ainakin useita viikkoja ennen kuin mies pääsee kunnolla taas kävelemään tai ylipäätään lähtemään mihinkään. Siksi onkin mukavaa tehdä tulevana viikonloppuna kaikkea kivaa yhdessä. 

Mietimme miehen kanssa tämän uuden kierron alettua, että voisimme palata klinikalle ehkä jo ennen vuoden vaihdettakin, riippuen milloin mies pystyy taas kävelemään kunnolla kodin ulkopuolella. Meistä tuntuu kuitenkin ihan hyvältä odottaa vielä kierto tai kaksikin, jos niikseen tulee, ei kai sillä tässä vaiheessa enää suurta merkitystä ole. 

Pettymyksen siirtyessä hiljalleen taka-alalle, täytyy keskittyä taas tähän hetkeen ja koittaa löytää positiivisia asioita ja suunnata ajatukset niihin.

Neljästoista kerta toden sanoo?

Eilinen oli yhtä tuskaa. Kamalat menkkakivut heti aamusta. Ahdisti.

Kaiken hyvän lisäksi kehittelimme miehen kanssa kamalan riidan, jota sitten selviteltiin myöhään yöhön asti. Riidoissahan ei saa mennä nukkumaan. Riita ratkesi kyllä, mutta siitä jäi kurja fiilis. Se yhdistettynä ensimmäiseen kiertopäivään, maanantaihin ja harmaatakin harmaampaan säähän vetää mielen kyllä äärimmäisen matalaksi.

Tuntuu, että olen umpikujassa. Olen jaksanut skarpata jo aika monta kiertoa, olen ollut toiveikas. Olen koittanut nauttia kaikesta mukavasta ja olen onnistunut siinä ajoittain jopa hyvin. Nyt tunnen suurta epätoivoa. Miksi olla toiveikas tai positiivinen, kun kuukausi toisensa jälkeen käy vain aina näin.

Itku pitkästä ilosta, niin kai se oikeastikin menee. Silti harmittaa. Tai no, harmittaa on ehkä turhan lievä ja korrekti ilmaus.

Vauvamaha ja vauva

Tämä kierto on mennyt hyvin nopeasti, nyt on jo kp 25. Mutta koska kiertoni ovat vaihdelleet välillä 25-30, niin en oikein tiedä taas mitä odottaa. Toivoa on vain pienen kipinän verran, en uskalla toivoa sen enempää. 

Oloni on vaihdellut kuluneen viikon aikana positiivisesta ja ajoittain onnellisestakin kamalaan epäuskoon ja toivottomuuteen. Tällä viikolla minulle on aiheuttanut tahtomattani negatiivisia tunteita kaksi asiaa: raskaana oleva työkaverini ja miehen ystävän uskomattoman suloinen vauva. Ensin ajattelin, etten kirjoittaisi tästä, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa. Olen tietenkin iloinen työkaverini puolesta, mutta hänen kaunis ja jo melko iso vauvamaha muistuttaa minua päivittäin hyvin konkreettisella tavalla siitä, mitä eniten toivon. Ja mitä suloiseen vauvaan tulee, niin hän kävi isänsä kanssa yllätysvierailulla luonamme eräänä iltana. Oli aivan liian ihanaa pitää pikkuista sylissä ja nuuhkia hänen päätään. Vauva on iloinen ja nauravainen, kovin sosiaalinen vauva. Itkin illalla vieraiden lähdettyä. Kaipaus nosti taas todella voimakkaasti päätään. Myös mies oli hyvin liikuttunut vauvan vierailusta. Haluaisimme oman perheen.

Minulla ei ole tällä hetkellä oikeastaan pieniä alavatsatuntemuksia lukuunottamatta minkäänlaisia fyysisiä oireita suuntaan tai toiseen. Aikaisemmin mainitsemani rintojen ja erityisesti nännien arkuus kesti vain päivän, korkeintaan kaksi. Rinnat ovat kyllä edelleen hieman turvonneet, kuten aina ennen kuukautisia.

Ystävää vailla

Tämän viikon vastoinkäymiset ovat saaneet mieleni hieman matalaksi. Miehen tapaturman lisäksi lähipiirissä on sattunut muitakin ikäviä asioita ja minun tehtävänäni on ollut huolehtia muista. Töissäkin oli haastava ja kiireinen viikko ja viikonlopun tullen huomasin olevani itse aivan loppu. 

Olen ollut ystäväpiirissäni aina se, jolle voi puhua ja joka auttaa tiukan paikan tullen. Tottakai haluan edelleen olla ystävieni luottamuksen arvoinen ja auttaa heitä parhaani mukaan. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut olevani itse melko yksin omien asioideni kanssa. Läheisen ystäväni, joka tietää raskaushaaveistamme, elämäntilanne on hiljattain muuttunut täysin. Hän tuntuu olevan täynnä omia asioitaan eikä juurikaan vaivaudu kyselemään kuulumisiani. Kyllä hän kuuntelee, jos itse alan kertoa, mutta kiinnostus ei tunnu kovinkaan aidolta. Tämä tekee minut erittäin surulliseksi, sillä olemme olleet ystäviä lähes koko elämämme ajan ja olemme pystyneet aiemmin jakamaan kaikki ilot ja surut keskenämme.

Vaikka olen ollut pääsääntöisesti positiivisella mielellä ja jopa toiveikas raskautumisen suhteen, niin tällaisten vaikeiden viikkojen jälkeen huomaan olevani alitajuisesti kuitenkin aika ahdistunut ja pelokas. Tämä blogi ja muu blogimaailma ovat oikeastaan ainoa paikka purkaa näitä ajatuksia ja kuulla muiden samassa tilanteessa olevien ajatuksia. Silti kaipaisin kovasti myös oikeaa kontaktia jonkun samaa läpikäyvän kanssa. Haluan vaalia ystävyyssuhteitani nykyisten ystävieni kanssa, mutta tuntuu, että sitä varten tarvitsisin jonkun, jonka kanssa voisin käydä perusteellisesti läpi raskautumishaaveisiin liittyviä ajatuksiani. Mitä enemmän tähän kuluu aikaa, niin sitä selvemmin tajuan sen, ettei kukaan muu kuin samassa elämäntilanteessa oleva voi minua täysin ymmärtää.

Murhetta

Niin kai sen hyvänkin fiiliksen on joskus väistyttävä ja annettava tilaa huonommillekin tunteille.

Mies loukkasi jalkansa pahasti pelissä. Edessä on leikkaus ja vähintään puoli vuotta kuntoutusta. On todella kurja olo miehen puolesta. Hän on urheillut intohimoisesti lähes koko elämänsä ajan. Mies on ollut itse kuitenkin yllättävän positiivinen ja aikoo tehdä kaikkensa jalan kuntoon saamiseksi. Hän ei ole valittanut juurikaan ja on ollut hirmuisen reipas. Olen ylpeä hänestä.

Ehkä hieman hassua ja jonkun mielestä varmaan epäolennaista, mutta olemme ehtineet jo kokeilemaan, onnistuvatko petipuuhat kaikesta huolimatta ja iloksemme todettiin, että hyvin onnistuu. Tapaturma ja edessä oleva kuntoutus vaikuttavat ehkä siis vain yleiseen tunnelmaan toisinaan, mutta se ei ole esteenä unelmamme tavoittelulle.

Minulta vaaditaan nyt pitkää pinnaa ja myös reippautta. Suurin osa kotitöistä ja yleisestä arjen pyörittämisestä ovat tietysti nyt minun vastuullani jonkin aikaa. Aion hoitaa miestä parhaani mukaan ja olla reipas. Hän on ansainnut sen. 

Olen kadottanut kaiken tämän keskellä ajantajuni enkä tiedä, mikä kiertopäivä nyt on. Lasken sen, kunhan ehdin. Viime viikolla olin tuntevinani muutamaan otteeseen ovulaatioon mahdollisesti viittaavia nippailuja. Eilen rinnat alkoivat aristaa ja nyt nännitkin ovat kovin kosketusarat. Perus oire oletetun ovulaation jälkeen. Olen tästä ihan iloinen.

Ihan tavallista elämää

Edellisviikon kamaluudesta ja myös pettymyksestä selvittyäni oloni on ollut jälleen hyvä. Ehkä jopa parempi kuin hetkeen. 

Viikko on mennyt nopeasti ja töissä on ollut mukavaa hässäkkää. Olen ehtinyt tehdä iltaisinkin kaikenlaista: olen kuntoillut päivittäin, käynyt shoppailemassa ja tavannut ystävää. On ollut hyvä viikko ja viikonloppunakin on luvassa hauskoja juttuja. Tänään aion lähteä pitkästä aikaan ulos ystäväni kanssa. Muutama drinkki ja rakkaan ystävän seura tekevät hyvää. Loppuviikonlopun nautin miehestä ja syksystä ulkoillen sekä kynttilöitä poltellen.

Tällä viikolla on tuntunut kuin eläisin aivan tavallista elämää. Huomaan raskautumistoiveiden olleen taka-alalla. Se on tuntunut virkistävältä. Toivomme omaa lasta edelleen yhtä paljon kuin ennenkin ja kaipaus on yhä suuri. Mutta olen osannut keskittyä asioihin, joista minulle tulee hyvä mieli ja joihin voin itse vaikuttaa. Kuten kaikki tiedämme, raskautuminen ei ole omissa käsissämme. Jatkuva toivominen, odottaminen ja pettyminen on raskasta. Siksi teen edelleen kaikkeni, että elämässäni säilyisi kaikki se hyvä, joka on ollut ennen tätä kaikkea ja myös kaikki uudet asiat.

Yksi kamala viikko takana, toinen toivottavasti parempi edessä

Viime viikko oli yhtä taistelua. En tiedä johtuiko se hormoneista vai mistä, mutta oloni oli todella tukala koko viikon. Tukala olo ei johtunut niinkään pettymyksestä, ainakaan tietoisesta sellaisesta. Kaipa pettymyksen tunne jylläsi kuitenkin alitajuisesti ja vaikutti siten mielialaani voimakkaasti. Minua ahdisti töissä ja vapaa-ajalla, ahdisti yksin ollessa ja miehen sekä ystävien seurassa. 

Minulla oli fyysisesti huono olo monta päivää, syytän siitä menkkoja. Että minä vihaan niitä. Olen aina vihannut, mutta tällä kertaa erityisen paljon. Kukapa niistä tykkäisi. Toisinaan ne kuitenkin menevät siinä sivussa. Tällä kertaa eivät menneet. Oloni oli epämiellyttävä, ruma. epävarma ja tyhmä. Kamala olo.

Vasta hyvin levätyn viikonlopun jälkeen ymmärrän, että suuri syy edellisviikon tukalaan oloon oli tottakai pettymys. Pettymyksen tunne ei jotenkin vain päässyt purkaantumaan tavalliseen tapaan. Tavallisesti itken oman aikani menkkojen alettua ja sitten se pikku hiljaa helpottaa. Katse kääntyy kohti uuden alkaneen kierron mahdollisuuksia. Jostain syystä jäin nyt vellomaan alitajuiseen pettymykseen ja kaikki oli hankalaa ja harmaata viime viikolla.

Oloni ei ole vieläkään täysin normaali. Haluan sen olevan taas normaali. Aion tehdä lähipäivinä tietoisesti töitä sen eteen, että mielialani kohenisi. Haluan nauttia elämästäni, aion tehdä töitä myös sen eteen. Tänään kävin pitkästä aikaan kuntosalilla ja ihailin kotimatkalla upeaa ruskaa. Rakastan syksyn värejä. Pieniä asioita.