Laskujeni mukaan nyt on jo kp 27. Jouduin tarkistamaan asian kalenterista sekä laskemaan sen varmuuden vuoksi vielä edellisistä blogiteksteistäni. Näin hyvin olen tässä kierrossa ollut päivistä sekaisin. Onnistuneen sekaisin.
Olen välttänyt lähes kokonaan loppukierron piinaavan tunteen ja jännityksen. Oikeastaan vasta tänään on alkanut jännittää vessareissuilla, että näkyykö punaista.
Kaksi päivää olen kärsinyt iltapäivällä/alkuillasta alkaneesta kovasta päänsärystä. Poikkeuksellisesti särkylääke on kuitenkin auttanut kipuun. Tavallisesti kuukautisten aikaan päätäni särkee muutaman päivän todella kovasti eikä lääke tunnu yleensä tehoavan. Muita merkittäviä oireita ei juurikaan ole. Rinnat ovat hieman turvonneet, mutta paljon vähemmän kuin joissain aiemmissa kierroissa. Mahassa en ole tuntenut oikeastaan kipua eikä ole turvottanutkaan, mutta sellainen olo on koko ajan, että kohta ne alkaa.
Ajatukseni ovat hyvin vahvasti jo ensi viikon perjantaissa ja lääkärikäynnissä. Kertoisitteko, te ihanat kanssasisaret, että mitä ensikäynnillä tapahtuu? En ole jaksanut googlailla. :) Suurinpiirtein voin arvella, mitä siellä tulee tapahtumaan, mutta olisi kiva kuulla kokemuksistanne.
Ettekö saaneet mitään alkuinfoa ? Me saatiin hyvissä ajoin nivaska paperia, jossa kerrotaan kaikki mitä tutkimuksiin ja hoitoihin kuuluu. Tai siis mitä vaihtoehtoja on olemassa ja miten tullaan etenemään. Ensikäynnillä sitten tarkempi suunnitelma, mutta nyt olen ainakin tietoinen, mitä voi olla edessä ja mistä ylipäänsä lähdetään liikkeelle. Mutta näin tosiaan kunnallisella. Meillä onkin ensikäynti sitten aika samoihin aikoihin teidän kanssa (nyt en kuumeessa millään pysty muistamaan monesko päivä ensi perjantaina on :))
VastaaPoistaEmme varmaankaan saa mitään alkuinfoa, ei aikaa varatessani ainakaan ollut puhetta sellaisesta. Kaipa saamme alkuinfon vasta paikanpäällä ja keskustelemme eri vaihtoehdoista sekä siitä, että miten edetään siitä eteenpäin. Näin voisin kuvitella.
PoistaOnpa mukavaa, että te saitte oikein kotiin postitettuna tietoa eri vaihtoehdoista. Ensi viikon perjantai on 9.8. :) Pikaista paranemista, toivottavasti kuumeesi laskee pian! :)
Me ei myöskään saatu yksityisen ensikäynnille mitään alkuinfoa, mutta julkisen ensikäynnille kylläkin. Kun me menimme yksityisen ensikäynnille mies oli jo käynyt antamassa oman näytteensä (se oli meidän oma valinta). Kävimme käynnillä läpi testin tulokset, mitä se tarkoittaa, hoitovaihtoehdot ja lääkäri kyseli minun tietojani ja teki niistä päätelmiä. Meillä oli siis "vikaa" miehen testeissä. Luulen, että teillä lääkäri käy teidän tietoja läpi kysymyksillä ja kertoo heidän vaihtoehdoistaan kuinka lapsettomuutta voidaan lähteä selvittämään eri tutkimuksilla. :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Jotain tuon tapaista ajattelin ensikäynnin olevankin. :) Ei kuulosta lainkaan pelottavalta! Mukava kuulla muiden kokemuksista, niin tietää mitä odottaa ensikäynniltä. :)
PoistaHei Nuppunen! :) Ensikäynnillä haastateellaan vuorotellen sekä sinua että miestä. Kysymysiä tulee ihan yleiseen terveydentilaan liittyen. Lisäksi kysellään kuukautisista, mahdollisista koetuista sukupuolitaudeista, mahdollista tehdyistä leikkauksista, yhdyntöjen määrästä jne. Minulle tosiaan tehtiin Graviditaksella heti ensikäynnillä ultraäänitutkimus. Teidän kohdallanne varmasti sovitaan ajat tutkimuksiin ja tuloksien jälkeen sitten jutellaan tarkemmin hoitovaihtoehdoista.
VastaaPoistaPidän edelleen peukkuja, että sulla pysyisikin menkat poissa. Mutta jos ei pysy, niin onneksi on ensikäynti tulossa ja asia menossa eteenpäin. :) Jos noista hoidoista haluaa tietoa etukäteen, niin voihan niistä lukea klinikan sivuilta.
Kiitos Helmi! <3 Tulee hyvä mieli, kun kuulee muiden kokemuksia, jotka eivät vaikuta lainkaan kamalilta tai pelottavilta. :) Vaikka jännittää ensi viikon perjantai silti hirmuisesti jo, mutta hyvällä tavalla!
PoistaVoi kunpa minutkin ultrattaisiin heti, mutta olet varmasti oikeassa siinä, että ensikäynnillä tehdään suunnitelma tulevista tutkimuksista ja mietitään kuinka edetään. Kiitos, kun toivot puolestamme! Se toivo on molemminpuolista. :)