Tasaista

Vuoristorata on tasoittunut ja mieli on jälleen hyvä. Kyllä hormonit osaavatkin kiusata minua ja kasvattaa ahdistuksen käsittämättömiin mittoihin. 

Suurimmat pettymyksen tunteet käyn läpi kierron ensimmäisinä päivinä ja sen jälkeen pystyn taas keskittymään muihinkin asioihin paremmalla menestyksellä.

Nautin näistä kierron alkupään (ei aivan ensimmäisistä, mutta sen jälkeen) ja myös keskivaiheen päivistä. Olen huomannut olevani silloin kaikista tasaisimmillani ja silloin koen myös kaikista voimakkaimmat huiput. Toiveikkuutta, iloa ja onnellisuutta. Tajuan, miten hyvin asiani oikeasti ovat. On ihana mies, mukava koti, unelmatyö ja hyviä ystäviä. Elämämme on mukavaa näinkin, mutta se olennaisin osa siitä silti vielä puuttuu. Oma lapsi.

Kierron edetessä toiveikkuus alkaa kuitenkin sekoittua pelkoon. Entä jos elämämme jatkuu ikuisesti tällaisena, jos olemme aina kaksin? Syytän hormoneita tästä(kin) tunteiden vaihtelusta. Toiveikkuus muuttuu peloksi loppukierron lähestyessä. Juuri ennen menkkoja ja heti niiden alettua koen voimakkaimat laskut. Aivan käsittämätöntä pettymystä ja surua.

Nyt eletään tasaisia päiviä ja on helpompaa nauttia elämästä.

17. pettymys

Minun on edelleenkin vaikea hyväksyä sitä, että me todella olemme tässä tilanteessa. 16 kiertoa takana, 17. juuri alkanut. Nyt olisi vain jotenkin tultava sinuiksi tämän asian kanssa. Tämä on raskasta. Pettymys on joka kerta yhtä suuri, toisinaan jopa suurempi kuin edellisellä kerralla. Tämä on asia, johon aika ei auta. Aika ei auta, sillä kukaan ei voi luvata, että onnistumme. Mutta tämä on nyt meidän elämäämme. Minun on hyväksyttävä se. En vain tiedä, että miten.

Edellinen kierto venyi jälleen 30 päivän mittaiseksi. Tottakai ehdin jo toivoa. Ehdin toivoa enemmän kuin pitkään aikaan. 25. kiertopäivästä lähtien uskalsin ajatella, että entä jos tällä kertaa. Nyt minua lähinnä suututtaa tuo toiveikkuus. 

Minua suututtaa se, että toiveikkuus ei auta. "Tulee, jos on tullakseen" -asenne ei auta. Muihin asioihin keskittyminen ei auta. Positiivisuus ei auta. Negatiivisuus ei auta. Mikään ei auta.

Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin odottaa. Mutta haluan odottaa niin, että en koko aikaa ajattele raskautumishaaveita. Haluan olla toivomatta, pelkäämättä, jännittämättä ja haaveilematta. Haluaisin hetken rauhan ajatuksiltani. 

Niinpä koitan jälleen kerran suunnata ajatukseni järjestelmällisesti jonnekin aivan muualle: omaan hyvinvointiini. Se on ennenkin auttanut, edes vähän. Keskityn syömään terveellisesti, liikkumaan riittävästi, nukkumaan hyvin ja tekemään asioita, joista minulle tulee hyvä mieli. Keskityn viettämään miehen kanssa laatuaikaa ja panostan myös arkeemme tekemällä pieniä mukavia asioita.

Inseminaatio tuntuu juuri nyt liian pelottavalta, aivan liian pelottavalta. Mutta taidamme silti haluta aloittaa hoidot seuraavassa kierrossa. Ainakin nyt tuntuu siltä. En haluaisi antaa pelolle enää enempää valtaa.

Taas tämä venyy

Kierto nimittäin. Kp 30 eikä menkkoja vieläkään näy. Maha on ollut kipeä jo kolmatta päivää. Menkkakipuja, jostain syystä näköjään jo monta päivää ennen vuodon alkamista. Rinnat eivät ole juuri lainkaan arat, hieman turvonneet kylläkin. Kipujen lisäksi vatsaa turvottaa ja tuntuu monenlaisia muljahduksia ja nippailuja.

Turhauttavaa. Miksei kierto voinut pysyä normaalimmissa lukemissa? Pienen pieni toivonkipinä herää väkisinkin. Ja sitten tiputaan taas korkealta ja lujaa.

Ahdistuskohtaus

Perheessäni on ollut stressaava ja hieman pelottavakin sairastapaus. Kaikki vaikuttaisi olevan nyt jo paremmin, mutta silti tapaus aiheuttaa minulle vielä suurta huolta. Myös miehen jalan kuntoutuminen huolettaa aika ajoin. Mies on treenannut ahkerasti ja jalka on kuntoutunut hyvää vauhtia. Vielä on kuitenkin pitkä matka kuljettavana normaalitilan saavuttamiseksi. Puhutaan kuukausista. Lisäksi olen ollut ajoittain melko puhki töistä. Niin paljon kuin työtäni rakastankin, on pakko myöntää sen olevan toisinaan raskasta.

Kaikki tämä yhdistettynä lähestyvään ensimmäiseen inseminaatioomme aikaansai kamalan ahdistuksen. On liikaa meneillään, liikaa huolia ja liikaa hoidettavia ja huolehdittavia asioita. Tunsin hukkuvani itse kaiken tämän alle.

Päätimme lykätä insemiaatiota ainakin kuukaudella, näin alkuun. Tarkastelemme tilannetta uudestaan seuraavan kierron loppupuolella ja päätämme sitten, miten edetään. Tämä ratkaisu oli myös miehelle helpoitus. Vaikka hän ei koskaan valita, hän on kuitenkin ollut todella väsynyt kuntoutuksen viedessä lähes kaikki mehut. Siksi nyt onkin tärkeää koittaa rauhoittaa tilanne ja koittaa löytää positiivisia puolia tästä kaikesta. Ennen kaikkea tarvitsemme nyt rauhallista aikaa itsellemme ja toisillemme. Toivoisin vain, että asiat voisivat pikku hiljaa alkaa kääntyä lähipiirissäkin parhain päin. Silloin minäkin voin ja jaksan paremmin. Silloin meilläkin olisi paremmin voimia siirtyä hoidoissa eteenpäin. Juuri nyt se ei ole mahdollista.

Aivan viimeisiä viedään, sillä tänään on jo kp 28. Aamulla herätessäni oli kovia menkkakipuja, päivän mittaan on tuntunut erilaisia lievempiä viiltäviä kipuja ja nippailuja. Inseminaatiosta keskustellessamme lääkäri kehoitti ottamaan yhteyttä heti kuukautisten alettua ja vastaanottoaika olisi saatava viimeistään 5. kiertopäivälle. Juuri nyt kaikki se tulisi liian äkkiä. 

Väkisin esiin kaivettu optimismi

Kp 23 eli ei enää montaa päivää tätä kiertoa jäljellä. Tunteet ovat heitelleet jälleen kerran ihan kunnolla. En tiedä, mistä se varsinaisesti lähti liikkeelle, mutta viime viikonloppu oli vaikea. Minut valtasi suunnaton epätoivo. Ei tästä tule mitään. Luomuraskaus ei ole kohdallamme mahdollista. Vaikka kummastakaan ei ole löytynyt mitään vikaa, niin silti emme onnistu. En olisi tähän ryhtyessämme ikinä arvannut, miten pitkä ja vaikea tie meillä on kuljettavana.

Olen surullinen siitä, että suurimman haaveemme toteutuminen on näin vaikeaa. Olen surullinen siitä, ettei kehoni jostain syystä pysty täyttämään suurinta haavettani ja antaa minun tulla raskaaksi.

Tällä viikolla olen haudutellut ajatusta siitä, että en tosiaan halua elämäni lipuvan ohi surkutellessani tilannettamme. Tämä on vaikeaa ja tuntuu pahalta, mutta se on nyt minun elämääni ja meidän elämäämme. Tämä on vain hyväksyttävä, muuten mistään ei ainakaan tule mitään.

Jostain syystä on tarkoitettu, että kaikki ei mene helpoimman kautta. Tiedän, että tajuan tämän kaiken merkityksen sitten joskus. Siihen asti on vain taisteltava optimistisen asenteen eteen.

Mikäli tämä meneillään oleva kierto on tavallisen mittainen, niin ensimmäinen inseminaatiomme ajoittuisi laskelmieni mukaan tammikuun loppupuolelle. Kirjoittelen ajatuksistani siihen liittyen vielä myöhemmin lisää, kunhan saan niitä ensin hieman kasaan. Ne ovat levällään. On toiveikkuutta ja on suunnatonta pelkoa.

Juuri nyt aion vaikka väkisin harjoitella optimistisemman asenteen omaksumista. Tiedän, että silloin voin paremmin. 

Helpotus

Patti oli hyvänlaatuinen rasvapatti, kuten lääkäri epäilikin ja mikä parasta, se on nyt poissa! Sain eiliselle ajan päteväntuntuiselle naislääkärille yksityiselle lääkäriasemalle. Poisto oli nopea joskin todella hirvittävä toimenpide. Puudutuspiikit sattuivat, mutta kipu oli ihan siedettävää. Kamalinta oli kaikki se rapsutus, paineentunne ja vetäminen. Vaikka en tuntenut varsinaista kipua, niin tunsin kaikkea epämiellyttävää lääkärin leikatessa pattia pois. Se oli onneksi nopeasti ohi ja löydös oli hyvänlaatuinen eikä siitä tarvinnut lähettää koepalaa analysoitavaksi. Melko kallistahan tuo lysti oli, mutta tulipahan nopeasti ja hyvin hoidettua. Tikit poistetaan kymmenen päivän kuluttua. 

Olen hieman sekaisin kiertopäivistä, mutta nyt mennään hieman yli puolivälin. Joten en usko tuon operaation ja hiljalleen paranevan haavan vaikuttavan tulevaan hoitoomme. Niinpä odottelemme seuraavan kierron alkamista. Ensimmäiseen inseminaatioomme ei siis pitäisi olla enää pitkä aika, olettaen että kaikki menee suunnitellusti. Pian alkaa todella jännittää! Täytyy laskeskella nyt viikonlopun aikana tarkemmin kiertopäiviä ja katsoa, mihin hoito suunnilleen ajoittuisi.