Sivut

perjantai 28. helmikuuta 2014

Flunssaa ja tunteita

Olo on kurjan flunssainen. Nukuin reilun 12 tunnin yöunet, silti väsyttää kamalasti. Tukkoinen olo alkoi jo tiistai-iltana. Keskiviikkona ja torstaina kärvistelin kuitenkin vielä töissä, en malttanut jäädä kotiinkaan. Eilen illalla päässä humisi siihen malliin, että tänään oli parempi jäädä kotiin lepäämään.

Tunteet ovat vaihdelleet inseminaation jälkeen todella laidasta laitaan. Tiistai-iltana olin kovin itkuinen ja pelokas. Vaikka inseminaatiosta jäi ihan hyvä mieli, niin kotiin päästyäni pelko ja epätoivo valtasi mieleni. Mies rauhoitteli jälleen parhaansa mukaan ja koitti puhua minulle järkeä. Ei ole mitään syytä, miksei hoito meidän kohdallamme tuottaisi toivottua tulosta. Ei välttämättä nyt ensimmäisellä kerralla, mutta jossain vaiheessa. Kyllä minäkin sen tiedän, mutta jotenkin en pysty sitä sisäistämään.

Nyt muutaman päivän ajan on flunssasta huolimatta ollut jo parempi mieli. Olen koittanut ajatella myös kaikkea muuta, mutta pakko myöntää, että ajatukset eivät meinaa pysyä kasassa. Tämä kaikki on vain niin uutta ja vieraan tuntuista. Mitä lapsettomuushoitoihin tulee, niin aika usein minusta tuntuu siltä, etten elä omaa elämääni. Ikäänkuin suoritan tiettyjä asioita, mutten koe niiden kuuluvan vielä omaan elämääni. Omituinen ja sekava tunne. Ymmärrän kyllä, että me olemme nyt tässä tilanteessa, mutta aivan vielä en ole onnistunut sitä sisäistämään. Suurimman osan ajasta minä luulen, että olen kyllä hyväksynyt asian. Silti on eri asia siirtää se hyväksyntä myös konkreettisesti omaan elämääni. Me olemme nyt tässä ja meidän on toimittava sen mukaisesti.

Inseminaatiosta on kulunut nyt kolme päivää ja tänään aloitin Lutinuksen (korvaava valmiste Lugesteronille). Annostus on 3 x 100mg päivässä. Ajatus tuntui etukäteen hieman epämiellyttävältä, mutta aloitus menikin ihan hyvin. 

Vielä pitäisi jaksaa odottaa 13 päivää. Tuntuu pitkältä ajalta.


tiistai 25. helmikuuta 2014

Ensimmäinen inseminaatio

Nyt se on onnellisesti ohi! Itse toimenpide meni täysin kivuttomasti ja muutenkin sujuvasti. Käynnistä jäi ihan mukava olo ja hyvä mieli.

Mies kävi suorittamassa oman osuutensa heti aamulla. Kaikki sujui jännityksestä huolimatta kuulemma hyvin. Minulla oli aika aamupäivällä. Jännittyneenä lähdin töistä kohti klinikkaa. Kummallinen ja epätodellinen olo: tässä minä nyt sitten olen matkalla ensimmäiseen (ja toivottavasti ainoaan) inseminaatioon. 

Panikoin mahdollisia ruuhkia sun muita ja lähdin tietysti töistä aivan liian aikaisin. Olin klinikalla hyvissä ajoin, mutta pääsin onneksi lääkärin vastaanotolle etuajassa. Ei tarvinnut ahdistua yhtään ylimääräistä odotellessa.

Lääkäri kertoi miehen näytteen olevan oikein hyvä ja pyysi minua lähettämään miehelle myös sellaisia terveisiä, jotta hän voi olla tyytyväinen itseensä. Mukava kommentti, tiesin miehelle tulevan siitä hyvä mieli. Ennen kuin asettauduin ultrattavaksi lääkäri varmisti vielä miehen näytteestä nimen ja sotun. Oikein ne olivat, kuten arvata saattaa. Hyvä tietysti tässä vaiheessa vielä tarkistaa, lääkäri naurahti. Ultrassa näkyi johtofollikkelin olevan edelleen paikoillaan. Lääkäri arveli sen irtoavan aivan tuota pikaa, joten kaipa inseminaation ajoituskin oli näin ollen hyvä. Enpä minä sitä missään vaiheessa epäillytkään. 

Ultran jälkeen lääkäri asetti ohuen muovikaterin paikoilleen ja ruiskutti siemennesteen hitaasti kohtuonteloon. Tämä ei tuntunut fyysisesti miltään, mutta muuten kyllä melko kummalliselta ja hassulta. Melkeinpä koomiselta. Lääkäri jutusteli siinä kaikenlaista, muun muassa miehen roolista inseminaatiossa. Pohdimme yhdessä, että mahtaa se olla miehellekin omituinen tilanne käydä jättämässä näyte, varsinkin jos aulassa on muitakin odottamassa vuoroaan. Lääkäri kertoi, että säännöllisin väliajoin hän kohtaa miehiä, jotka eivät vain yksinkertaisesti pysty antamaan näytettä, ainakaan klinikan tiloissa. Tuli rento mieli lääkärin höpötellessä.

Kaikki oli ohi muutamassa minuutissa ja sain pukea päälleni. Sillä välin lääkäri laski minulle mahdollisen testipäivän, 16 vuorokauden kuluttua eli 13.3. Voi kunpa menkat pysyisivät poissa siihen asti ja saisin raskaustestiin elämäni ensimmäisen plussan! En uskalla enkä halua ajatella vielä niin pitkälle. Voimme vain varovaisesti toivoa. Lääkäri toivotti lopuksi onnea ja pyysi ottamaan yhteyttä tuon parin viikon jälkeen, myös siinä tapauksessa, jos meillä olisi iloisia uutisia.


maanantai 24. helmikuuta 2014

Huomenna jo!

Inseminaatio nimittäin. 

Kävin tänään ultrassa, kaikki näytti valmiilta. Kohdun limakalvo oli lääkärin mukaan oikein hyvä ja valmiin oloinen. Samoin johtofollikkeli: se oli kasvanut viikonlopun aikana huimasti ja irtoaa kuulemma hetkenä minä hyvänsä. Puregon (tai oma kehoni, mistä sitä tietää) on tehnyt tehtävänsä.

Lääkäri suositteli inseminaatiota heti huomiselle eikä minulla tietenkään ollut mitään sitä vastaan. Vastaanottoajan jälkeen lääkäri ohjasi minut hoitajan luo, joka ohjeisti Pregnylin pistämisen. Sain pistää lääkkeen saman tien hoitajan huoneessa, kätevää. Näin ollen minun ei tarvitse tänään enää huolehtia pistoksista kotona. Ja kun inssi on huomenna, niin Pregnyl ehtii nyt vaikuttaa siihen mennessä. 

Kovin kummallista kaikki tämä. Kaikki on mennyt ihan hyvin ja mielikin on suht hyvä. En kuitenkaan oikein tiedä, mitä ajatella tästä kaikesta. Klinikalla lääkäri ja hoitajakin puhuivat Pregnyliin liittyen, että hyvä harjoitella nyt ja ensi kerralla kaikki menee jo helposti. En minä halua ajatella ensi kertaa. En minä halua, että tulee ensi kertaa. Tuntuu, ettei mahdollisuuksiimme uskota. Koita siinä nyt sitten itse uskoa.


lauantai 22. helmikuuta 2014

Perjantain lääkärikäynnistä

Menin klinikalle hyvillä mielin. Oli mukavaa mennä oman lääkärimme vastaanotolle, sillä hänen empaattinen ja asiantunteva olemus rauhoittaa mieltäni. Aika oli keskellä työpäivää, mutta se ei aiheuttanut tällä kertaa sen suurempaa säätöä. Kerroin työparilleni, että joudun käymään vielä joitain kertoja lääkärissä ensi viikolla. Onnekseni hän ei kysynyt sen enempää, sanoi vain että terveys menee ilman muuta työn edelle eikä tarvitse siitä kantaa huolta.

Mutta siis, lääkäri kyseli vointiani ja kerroin hoitojen hieman hirvittävän minua. Hän tuntui ymmärtävän ja vakuutteli kaiken menevän ihan hyvin. Ultran perusteella lääkäri arveli kierrostani tulevan tällä kertaa taas hieman pidempi. Kohdun limakalvo vastasi kiertopäiviä (9), suurimmat munarakkulat olivat vielä suht pieniä. Tarkkoja kokoja en muista. 

Jatkan Puregonin pistämistä viikonlopun yli ja maanantaina on uusi ultra. Toivon todella, että munarakkulat olisivat kasvaneet siihen mennessä. Lääkäri vaikutti ihan luottavaiselta. Inseminaation ajankohdasta ei ollut vielä puhetta, maanantaina selviää sitten lisää. Ovulaatiotestejäkään minun ei tarvitse vielä aloitaa. Maanantaita odotellessa siis.

Olo on ollut aika hyvä nyt. En tiedä johtuuko Puregonista vai mistä, mutta alavatsaa on vihlonut satunnaisesti melko terävästikin. Miehen kanssa ollaan puhuttu paljon tästä kaikesta. Mies uskaltaa olla paljon toiveikkaampi kuin minä. Tuntuu hyvältä, ettei minun tarvitse aina jaksaa, mies luo minullekin uskoa olemalla positiivinen.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Hoitojen aloitus

Nyt se on sitten totta: olemme aloittaneet lapsettomuushoidot. 

Eilen oli ensimmäinen käynti. En saanut harmikseni aikaa omalle lääkärillemme, mutta luottavaisin mielin menin uuden lääkärin vastaanotolle. Lääkäri oli muuten varmaan ihan ok, mutta käynti oli kovin hätäinen ja lääkäri oli etäisen oloinen. No, kukin tyylillään. Pääasia, että asiat etenevät.

Ultrassa kaikki näytti kuulemma oikein hyvältä ja inseminaatio voidaan toteuttaa. Kohdun limakalvo oli ohut, kuten alkukierrossa kuuluukin olla. Munarakkuloita oli kypsymässä molemmin puolin, niistä lääkäri ei sanonut vielä mitään sen tarkemmin. Lopuksi sain reseptit kouraani ja lääkäri ohjasi minut hoitajan luo saamaan tarkempia ohjeita. Minulla oli mennyt tämä varmasti aiemmin ohi, mutta Puregon-pistokset tulivat yllätyksenä. Jostain syystä olin siinä uskossa, että pistäisin vain irrotuspiikin Pregnylin. Mutta kaipa oma lääkärimme oli kirjoittanut suunnitelmaamme Puregonistakin, mutta en vain muista sitä mainittaneen. 

Hoitaja ohjeisti pistämisen ja sain harjoitella sitä ihan konkreettisesti. Neula on niin ohut ja kynää on helppo käyttää, ettei pistäminen minua sen kummemmin hirvittänyt. Sain hienon tarvikelaukun mukaan. Löytyy ohjekirjaa, varaneuloja, neularoskista ja muuta rekvisiittaa. Hoitaja oli mukava. Se pehmitti hieman epämieluisampaa lääkärikäyntiä. Silti kirpaisi, kun hoitaja mainitsi sivulauseessa "seuraavat hoitokerrat". 

En tiedä, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella. Olen iloinen, että asiat menevät vihdoin eteenpäin. Toisaalta olen aivan kauhuissani ja sisälläni velloo valtava epäusko. Onnistumisprosentti on inseminaatiossa kuitenkin hyvin pieni. Haluaisin uskaltaa uskoa, että aivan hyvin me voimme onnistua. Samalla on oltava kuitenkin realisti ja sen mukana pessimistikin nostaa päätään.

Eilen illalla olin täysin lamaantunut. Itkin miehen sylissä ja hän rauhoitteli parhaansa mukaan. Puregonin pistäminen meni hyvin, kyllä nämä käytännön asiat hoituvat. Henkinen puoli onkin sitten oma lukunsa.

Nyt tämä tosiaankin on totta. Me emme saa lasta luonnollisin menetelmin. Sen myöntäminen on niin pirun vaikeaa. Mutta pakkohan se on pikku hiljaa tajuta. Sen jälkeen se on vain hyväksyttävä.

Seuraava ultra on perjantaina. Sain onneksi ajan omalle lääkärillemme. Aika on keskellä päivää, joten selitän työparilleni jonkin epämääräisen lääkärikäynti-selityksen. Onneksi perjantai on pian. Tämä menee nopeasti.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Pettynyt on lievä ilmaus

Eilinen toi tullessaan sen väistämättömän: yk 18 käynnistyi. Kamala luku ja kamala olo. 

Soitin klinikalle heti aamusta ja sain suht hyvän ajan ensi maanantaiksi. Joudun olemaan kaksi tuntia aamulla pois töistä, käyntiin on hoitajan mukaan hyvä varata tunnin verran aikaa. Ensin tapaan lääkärin ja sen jälkeen hoitaja ohjeistaa minulle pistokset sun muut. Kaikki ohjeet tulevat varmasti tarpeen, sillä tämä kaikki on kovin uutta minulle ja tottakai myös miehelle. 

Pettymys on todellakin liian lievä ilmaus tämänhetkiselle olotilalleni. Oloni on todella outo. En ole ainakaan juuri nyt edes kovinkaan surullinen. Surimme miehen kanssa jo alkuviikosta yhdessä mahdollisesti alkavia kuukautisiani. Olin nimittäin aivan varma, että ne alkavat. Vaikka raskausoireisiin kuuluisikin miten samankaltaiset mahakivut kuin menkkoihin tahansa, niin uskoisin silti tuntevani kehoni kaiken tämän jälkeen jo liiankin hyvin.

Oloni on ennenkaikkea epätodellinen. Epätodellinen olo sekoitettuna valtavaan pettymykseen, epätoivoon, suruun ja pelkoon.

Kaikesta huolimatta oloni on oudolla tavalla ihan hyvä. Viikonlopusta on tulossa ihana. Näämme miehen kanssa ystäviä, katsomme mahdollisimman paljon olympialaisia (tottakai sohvalla sylikkäin) ja nautimme hektisen työviikon jälkeen yhteisestä vapaa-ajasta. Sitten onkin jo maanantai ja aivan pian myös oletettu ovulaatio ja ensimmäinen inseminaatiomme. Hurjaa.

Sillä välin, oikein ihanaa ystävänpäivää ja viikonloppua teille rakkaat lukijat! :)

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Levoton olo

Oloni on pitkästä aikaan todella levoton näin loppukierrosta. Olen antanut mielikuvitukseni laukata poikkeuksellisen vapaana ja se vain lisää levottomuutta.

Ensin haaveilen testiin piirtyvästä kahdesta viivasta ja seuraavassa hetkessä suunnittelen jo miten aion selittää töissä inseminaatiosta aiheutuvat poissaolot. Haaveilen raskausajasta ja tulevasta kesästä pyöreän vatsan kanssa. Samalla koitan asennoitua lähestyviin hoitoihin. 

Tämä on viimeinen kierto ennen hoitojen aloittamista. Se luo aivan uudenlaisia paineita ja odotuksia. Jospa me nyt onnistuisimme, kun on viimeinen mahdollisuus tällä erää. Jospa meille suotaisiinkin jostain kumman syystä sellainen onni nyt, juuri ennen kuin ehdimme aloittaa hoidot. 

Inseminaatio tuntuu vielä kaukaiselta ja omituiselta ajatukselta. Toki olemme ehtineet valmistautua siihen jo pidemmän aikaa. Silti on vaikea käsittää sitä, että pian sen aika on todella koittanut. Nyt vain piinaillaan nämä muutamat päivät ja koitetaan valmistautua henkisesti tulevaan niin hyvin kuin mahdollista.   

lauantai 8. helmikuuta 2014

Sorrun jälleen toiveikkuuteen

Kp 23 ja olen havaitsevani vaikka mitä poikkeavaa ts. oireita: nenän tukkoisuus, vihlaisut alavatsalla yskäistessä tai äkillisiä liikkeitä tehdessä, ajoittain lievä paineentunne alavatsalla, äärimmäinen väsymyksen tunne hyvistä yöunista huolimatta, rintojen arkuus (ajoittain myös nännien), herkistyminen hajuille ja epämääräinen leijaileva olo sekä kropassa että etenkin päässä. 

En ole pitkään aikaan sortunut näin pahasti tarkkailemaan kehoni tuntemuksia loppukierron lähestyessä. Näin monien kummallisuuksien havaitseminen luo väkisinkin hieman toivoa. Haluaisin suhtautua tähän kaikkeen kylmän viileästi ja oikeastaan hieman pessimistisestikin. Mutta nyt on jostain syystä kummallisen optimistinen olo. 

Muutama päivä sitten töissä haistoin kettiöstä leijailevan todella voimakkaan palaneen hajun. Haju teki oikein pahaa. Kysyn miespuoliselta työkaveriltani, että eikö palaneen haju häiritse häntä. Hän tokaisi minun varmaan olevan raskaana, sillä ei hän mitään kuulemma haistanut. Teki mieli vastata, että voi kunpa olisinkin. Sen sijaan vain naurahdin. 

Pelottaa tämä toiveikkuus, mutta en osaa juuri nyt muutakaan.

maanantai 3. helmikuuta 2014

Uni, johon haluaisin uskoa

Näin viime yönä unta, että meillä oli miehen kanssa pienen pienet kaksostytöt. Vauvat olivat unessa vain muutaman päivän ikäisiä. Niin suloisia. Meillä ei ollut vauvoille oikein sopivia vaatteita. Ihmettelin asiaa miehelle, joka totesi minun olleen liian väsynyt lähteäkseni ostoksille kesähelteessä suuren vauvamahani kanssa. 

Olo oli herätessä sekä onnellinen että haikea. Olen nähnyt kaksosunia aiemminkin. Ne ovat olleet todentuntuisia. Juttelin tänään äitini kanssa puhelimessa ja kerroin hänelle unestani. Äitini oli jostain syystä kovin iloinen ja sanoi uskovansa meillä tärppäävän piankin. Hänellä on kuulemma sellainen tunne. Äitini uskoi uneni olevan enneuni.

Kunpa saisimme odottaa edes yhtä vauvaa. Kaksi olisi jo aivan käsittämätön määrä onnea.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Ovulaatio

Olen ensimmäistä kertaa varma, että bongasin ovulaation! Ilman testiä toki, mutta olen aivan varma. Tämä tapahtui torstaina (kp 14). Päivän mittaan tein muutamia limalöydöksiä (yäk) ja iltaa kohden nippailut ja paineentunne alavatsalla voimistuivat. Menkkamaista nippailua ja lopulta voimakasta jomotusta. Makuuhuoneessa on ollut muutenkin mukavan aktiivista, mutta tästä havainnosta innostuneena laitoimme vielä lisää veijareita torstai-iltana liikkeelle.  

En ole testannut ovulaatiota sitten viime kesän enkä muutenkaan kiinnittänyt erityisemmin huomiota kierron puolivälin tuntemuksiin. Hormonitoimintani on todettu olevan normaalia, joten olen olettanut myös ovuloivani joka kierrossa. Silti ilahduin voimakkaista ovulaation merkeistä. Vaikka se ei tarkoita mitään, niin ei se huonokaan juttu ole. 

Tämä kierto on mennyt taas vauhdilla. Uusi kierto saattaa alkaa jo reilun viikon päästä ja silloin varaan ajan klinikalle. Lääkäri kehotti varaamaan ajan viimeistään 5. kiertopäivälle. Inseminaatio jännittää, mutta toisaalta en malttaisi odottaa.

Se nyt vain on niin, että emme saa unelmaamme toteutumaan omin keinoin. Taidan olla valmis ottamaan seuraavan askeleen. Myös mies on valmis.