Dpo 2

Tein eilen vielä yhden ovistestin iltapäivällä. Viiva oli haalea, joten eiköhän se lh-huippu tosiaan ollut tiistaina eli kp 14. Tiistai-iltana mahaani koski hetken aikaa kovastikin. Kipu muistutti menkkakipuja ja se tuntui erityisesti vasemman munasarjan kohdalla. Olin iloinen tuosta kivusta, niin hullulta kuin se kuulostaakin. 

Eilen tunsin pitkin päivää alavatsallani painetta. Paine tuntui vähän siltä kuin olisi pissahätä, vaikkei ollutkaan. Rinnoissani en ole ainakaan toistaiseksi havainnut juurikaan muutoksia. Nännini ovat olleet jotenkin erilaiset viime kierron puolivälistä lähtien. Arkuus hävisi niistä kyllä viimeistään edellisten menkkojen alettua, mutta ne ovat olleet erinäköiset. Ne vaikuttavat laajentuneen. 

Tuntuu pelottavalta kirjoittaa tämä, sillä olen hieman taikauskoinen, mutta kirjoitan kuitenkin: olo on toiveikas.  Ovisplussan saaminen tuntui niin hyvältä! Ainakin ovuloin tässä kierrossa, on sekin jo jotain. Aikaisemmista kierroista en voi olla varma. Toiveikkuuteni ei liity pelkästään tähän kiertoon, sillä niin paljoa en kuitenkaan uskalla vielä toivoa. Olen toiveikas sen suhteen, että kyllä meitä vielä tärppää. Ehkä siihen menee vielä kuukausi, kaksi, kolme tai kymmenen, mutta ennen pitkään se tapahtuu. Ennen pitkään minusta tulee maailman onnellisin.

Ovisplussa!

Malttamattomana tein uuden ovulaatiotestin heti herättyäni, kp 14. Testiviiva oli yhtä tumma kuin kontrolliviiva! Varmistin vielä testin käyttöohjeesta, että se tarkoittaa varmasti plussaa. Jälleen esittelin tikkua onnessani miehelle ja ilmoitin, että meillä on illalla mukavaa yhteistä tekemistä luvassa.

Olen ollut tänään niin onnellinen. Pääsiäinen oli täydellisen rentouttava. Saimme viettää miehen kanssa kaikessa rauhassa aikaa yhdessä ja nauttia kevätauringosta. Lisäksi vietimme paljon aikaa kummankin perheen kanssa. Siihen ei kovin usein tarjoudu mahdollisuutta, joten nautin siitäkin suuresti. 

Muutaman viikon ajan olen ollut kummallisen tyyni. Ei juurikaan surua, ahdistusta, kiukkua, ei mitään. Lähestyvä valmistumiseni on luultavasti pääsyynä tähän rentoon oloon. En ole liiemmin nauttinut opiskeluajasta ja olen jo pitkään vain odottanut sen loppumista. En malta odottaa työelämään ja normaaliin päivärytmiin pääsemistä! Koko opiskeluajan olen tehnyt viikonloppuisin ja monesti myös arki-iltaisin töitä, joten vapaat viikonloput houkuttelevat minua suunnattomasti.

Kevät on tuonut tullessaan minulle myös uudenlaisen, paljon rennomman, asenteen tähän vauvahaaveiluun. Uskon auringonpaisteella ja lisääntyneellä valolla olevan myös osuutensa siinä. Minulla on ollut enemmän energiaa tehdä ja suunnitella kaikkea mukavaa. Vauvahaaveet ovat toki mielessäni jatkuvasti, mutta tällä hetkellä suurimmaksi osaksi vain positiivisella tavalla. Saan voimaa siitä, että teen asioita, joista nautin ja joista nautimme yhdessä miehen kanssa. En voi kuitenkaan itse vaikuttaa raskautumiseeni, joten olen yrittänyt jättää murehtimisen vähemmälle. Ainakin toistaiseksi. Saa nähdä millaisia ajatuksia loppukierto tuo tullessaan.

Uusi ilme

Kevätauringon innoittamana päätin muuttaa hieman blogini ilmettä. Vanha siniturkoosi sävy oli varsin talvinen ja kaipasin jotain piristävää. Muutin väriteeman keltaisen ja oranssin sekoitukseksi. Toivottavasti miellyttää lukijoita!

Alkukierto on mennyt todella nopeasti, tänään on jo kp 8. Olen edelleenkin ollut hyvällä tuulella ja positiivisella mielellä. Työt ja koulun lopputyö ovat pitäneet minut kiireisenä, enkä ole juurikaan ehtinyt haaveilla saatika panikoida mistään raskaaksi tulemiseen liittyvästä. Aika rentouttavaa oikeastaan. 

Kunpa saisin pidettyä tämän asenteen koko kierron ajan. Pääsiäinen varmaan kuitenkin sotkee suunnitelmiani hieman, sillä herkuttelun ja rennon yhdessäolon lomassa on taas aikaa ajatella rauhassa kaikkea. Lähdemme huomenna miehen kotipaikkakunnalle muutamaksi päiväksi ja loppupääsiäisen vietämme täällä minun perheeni kanssa. Varsinkin miehen vanhempien luona käydessä vauvankaipuu korostuu. Heillä on ihana  talo isolla pihalla, jossa lapsilla olisi tilaa leikkiä ja temmeltää. Miehen vanhemmat olisivat myös aivan ihania isovanhempia. Hyväsydämisempiä ihmisiä saa hakea.

En osaa oikein päättää, milloin aloittaisin ovistestailut. Aikaisemmin en ole plussaa ovulaatiotesteihin saanut, joten en voi pohtia asiaa aikaisempien kiertojenkaan perusteella. Haluan sen plussan niin kovasti, että ehkä aloitan testailun varmuuden vuoksi todella aikaisin. Suunnittelin myös testaavani kahdesti päivässä, jotta mahdollinen ovulaatio ei vain jäisi huomaamatta.

Matkakuume + vauvakuume = mahdoton olotila

Enää 6 päivää reissuun, en malttaisi odottaa! Olen niin innostuneen jännittynyt! Lissabonissa on jo kevät pitkällä ja kaupunki näyttää ainakin kuvissa uskomattoman kauniilta. Rakastan listojen tekemistä. Tein eilen listan matkatavaroistani. Oli ihanaa suunnitella, mitä keväisiä vaatteita otan mukaan ja lopputuloksesta tuli ihan hyvä. En kuitenkaan pakannut tavaroita vielä, etteivät rypisty matkalaukussa.

Miehelle iski illalla matkastressi. Emme ole ehtineet vielä oikeastaan suunnitella reissuamme sen kummemmin ja epätietoisuus aiheutti hänelle ilmeisesti pientä stressiä. Yllätyksekseni mies halusi myös tehdä matkatavaralistan. Oli niin suloista, miten hän rustasi listaa ja rauhoittui välittömästi.

No sitten tämä valtava vauvakuume. Tai en tiedä riittääkö vauvakuume enää kuvaamaan olotilaani, se on jotain isompaa kuin kuume. Niin kuin jo aikaisemmassa postauksessa kirjoitin, niin miehellä on vahva tunne siitä, että tässä kierrossa tärppää. Omat tuntemukseni näköjään heittelevät laidasta laitaan. Tänään tuntuu taas siltä, etten uskalla toivoa yhtään mitään.

Rinnat ovat edelleen omituisen tuntuiset. Nännit ovat arat ja rinnat jonkin verran turvoksissa. Eilen mahaani nippaili muutamaan otteeseen voimakkaasti. Olen ollut myös äärimmäisen väsynyt viime päivinä. Normaalisti olen yökukkuja, mutta viikonloppuna olin jo iltakymmeneltä valmis nukkumaan. Eivät nuo edellämainitut välttämättä kuitenkaan kerro yhtään mistään normaalista poikkeavasta. Koska en taaskaan saanut ovista bongattua, en tiedä yhtään missä dpo:ssa tällä hetkellä voitaisiin mennä (jos olen ovuloinut).

Tänään on kp 20 ja JOS ovis olisi ollut kp 13 tai 14, niin nyt olisi dpo 6 tai 7. No, turha näitä on miettiä, kun ei ole varmuutta asiasta. Matkakuume antaa onneksi edes vähän muuta ajateltavaa. Tänään illalla täytyy vähän googlailla kivoja paikkoja, joissa voisi käydä. Toisaalta nyt päätäni sekoittaa kaksi jännittävää asiaa ja on melko mahdoton olo.

Helpotti jälleen kirjoittaa näistä, nyt pystyn taas paremmin keskittymään raivostuttaviin pakollisiin koulutehtäviin edes hetkeksi. Onneksi on "vapaapäivä" ja saan tehdä hommia rauhassa kotona.

Pieniä iloja

Eilen illalla olin jo aivan varma, etten ovuloi tässä kierrossa enkä yleensäkään ikinä. En ole aiemmissa kierroissa tuntenut mitään erityisiä oireita oletettuna ovulaation ajankohtana enkä ole saanut ovisplussaa. Toki testailunikin on ollut vähän epämääräistä.

Yöllä mahaani nippaili ja jossain vaiheessa sattui oikein kunnolla. En saanut unta ja kuulostelin oikein tarkasti tuntemuksiani. Kivut muistuttivat menkkakipuja ja pieni toivonkipinä heräsi. Aamulla testasin ja sain hieman tummemman viivan ovistestiin, kuin aiempina testipäivinä. Ehkä ovulaatio on sittenkin tulossa! Innostuin niin paljon, että meinasin jo soittaa miehelle ja kertoa päätelmistäni. En viitsinyt häiritä hänen kiireistä työpäivää, mutta viestin laitoin kyllä. Mies vastasi, että illalla tehdään sitten vauva. :) 

Mahan nippailut on jatkuneet tänään tasaisesti koko päivän. Sellaista lievää menkkakipuja muistuttavaa nippailua alavatsassa. Ehkä vähän omituista, mutta olen jokatapauksessa tästä iloinen. Nyt äkkiä syömään ja sitten muihin puuhiin ;)

Ihana viikonloppu ja vähemmän ihana maanantai

Vietimme ihanan viikonlopun miehen kotipaikkakunnalla. Syötiin, nukuttiin, saunottiin, ulkoiltiin ja rentouduttiin. Oli napakka pakkanen ja upea auringonpaiste koko viikonlopun ajan. Sain vähän etäisyyttä vauvaprojektiin, sillä vietimme aikaa miehen vanhempien sekä miehen veljen ja hänen kihlattunsa kanssa, joten en oikeastaan ehtinyt pahemmin ajatella asiaa. Ovulaatiota tikutin kyllä aina illan hämärtyessä (haalea viiva toistaiseksi), mutta muuten vedin vähän henkeä ja keskityin muihin asioihin.

Eilen illalla kotiin tultuamme todellisuus kuitenkin iski päin kasvoja. Ajomatkan väsyttämänä aloin taas vatvoa asioita ja pelotella itseäni lapsettomuusajatuksilla. Keskustelimme miehen kanssa pitkään ja rauhotuin hieman. Sovimme, että jos vauva ei ole kesään mennessä ilmoittanut tulostaan, niin menen juttelemaan lääkärin kanssa yksityisellä puolella. Kesäkuussa yritystä olisi takana 8 kuukautta. Vaikka se ei ole vielä mahdottoman pitkä aika, niin haluaisin silti sulkea tiettyjä asioita pois pikaisesti.

Tänään mielialani ovat heitelleet uskomatonta tahtia. Yhtenä hetkenä oloni on rauhallinen ja seuraavassa hetkessä tekisi mieli huutaa ja raivota ihan jonkin pikkuasian takia. Olo on samanlainen, kuin juuri ennen menkkoja. Mahassa tuntui pientä nippailua ja vihlontaa iltapäivällä, muita tuntemuksia ei ole ollut. Ovulaatiotestiin tuli tänään edelleen vain haalea viiva ja olin äärimmäisen pettynyt. Olen aivan varma, etten ovuloi tässä kierrossa. Entä jos en ovuloi ollenkaan, ikinä? En ole saanut aiemmissakaan kierroissa ovisplussaa.

No, jatkan tikuttamista ja tämän avautumisen jälkeen taas positiivisemmin mielin eteenpäin. Tänään on kp 13.

Jännitystä ja innostusta

Kyllä on mahtunut taas pariin päivään tapahtumia ja tunteiden vuoristorataa kerrakseen! Eilen kävimme katsomassa miehen hyvän ystävän neljän päivän ikäistä poikavauvaa. Pienin vauva, jonka olen ikinä nähnyt! Alle kolme kiloa ja alle 50 senttiä. Niin pieni, niin hento ja niin ihana. Tuoreet vanhemmat olivat silminnähden onnellisia esikoisestaan. Tuli kummallisia tuntemuksia tuon vierailun aikana ja sen jälkeen. Olin vilpittömästi onnellinen mieheni ystävän ja hänen kihlattunsa puolesta, mistä sitä tietää kuinka kauan hekin ovat omaa pikkuista toivoneet. Olin kuitenkin myös kateellinen ja tunsin suunnatonta kaipuuta, sitä en voi kieltää.

Minua hämmensi myös mieheni reaktio. Hän oli aluksi aivan sanaton, katseli ihmeissään pienen pientä vauvaa ja ihmetteli, että onko siinä oikeasti pieni elävä ihmisenalku. Reaktio oli suloinen ja näin miehen ilmeestä, kuinka hänen sydämensä suli, kun hän kosketti tuota pientä ihmettä. Otimme muutaman valokuvan ja ihailimme niitä vielä kotona. Haaveilimme yhdessä omasta pikkuisesta. Illalla nukkumaan käydessäni päällimmäinen tunne oli kuitenkin onnellisuus. Olin onnellinen tuon tuoreen perheen puolesta, mutta myös meidän puolesta. Vielä tulee meidänkin aikamme.

Tänään aamulla varmistui, että saan tulevaksi kesäksi kolmen kuukauden mittaisen oman alani kesäsijaisuuden. Halkean innostuksesta! Oman alani töitä on melko vaikea saada, sillä paikat tulevat vain harvoin yleiseen hakuun. Monet työpaikat menevät puskaradion kautta. Sillä tavalla minäkin tämän paikan sain. Vaikka se on vain lyhyt sijaisuus, on se vastavalmistuneelle (olettaen, että todella valmistun ajallaan :D) lottovoitto.

Lisäjännitystä tuo (toivottavasti) lähestyvä ovulaatio. Tänään on kp 10. Vielä en ole aloittanut tikuttamista, mutta ajattelin tänään illalla testata ensimmäisen kerran. Lähdemme iltapäivällä viikonlopunviettoon miehen kotipaikkakunnalle 350 kilometrin päähän. Meillä on onneksi oma makuuhuone miehen vanhempien luona, joten sen suhteen ei ole ongelmaa. Ovulaatiota pystyn vaivihkaa testaamaan makuuhuoneen viereisessä vessassa, joten salainen projektimme tuskin paljastuu :)

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!

Hetkellinen hermoromahdus

Eilen koin taas hetkellisen hermoromahduksen. Alkuvuosi on ollut todella hektinen ja stressaava opiskeluasioiden takia. Teen päättötyötäni, joka on osoittautunut luultua työläämmäksi. Työ etenee kyllä kiireestä huolimatta ihan hyvin, mutta eilen meillä meni parini kanssa sukset totaalisen ristiin ja koko homma tökki pahasti.

En päässyt ärsyyntyneestä ja ahdistuneesta olosta eroon kotiin tultuani, vaikka mies yritti piristää parhaansa mukaan. Ahdistus valtasi mieleni ja levisi pahemman kerran tietysti vauvahaaveisiinkin. Niinpä pyörittelinkin koko illan kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita päässäni. Entä jos vauvaa ei ala kuulua, menee yksi vuosi. Hakeudumme hoitoihin, menee toinen vuosi, ehkä kolmaskin. Parisuhteestamme katoaa kaikki ilo ja intohimo, jäljelle jää vain yrittäminen. Tiedän, että on turhaa ajatella vielä kovin pitkälle tulevaisuuteen, mutta en voi peloilleni mitään.

Mietin myös aiempia kiertojani. Kuukautiseni ovat olleet aina todella säännölliset, mutta viimeaikoina kiertojen pituudet ovat vaihdelleet kuitenkin välillä 25-28 päivää. Kiertoni ei ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ollut ikinä yli tuon 28 päivää. Yhdistelmäpillereitä aloin syödä teini-ikäisenä ja lopetin ne kolmisen vuotta sitten, sillä verenpaineeni oli huolestuttavan korkea. Se tasoittui välittömästi pillereiden lopetuksen jälkeen. Tämän jälkeen olen kokeillut minipillereitä kahteen otteeseen, viimeeksi reilu vuosi sitten, mutta muutaman kuukauden kokeilun jälkeen lopetin ne sivuvaikutusten takia. Mielialani heittelivät rajusti ja menkat tulivat miten sattuu. Olen siis ehtinyt olla ilman hormonaalista ehkäisyä jo jonkin aikaa.

Pohdin sitä, että onko raskautuminen vaikeampaa myös melko lyhyen kierron vuoksi? Googlettelin toki ja löysin joitain lähteitä, joissa kerrottiin alle 23 päivän kierron olevan jollain tavalla epänormaali ja liian lyhyt raskautumista ajatellen. Lähde ei välttämättä ollut maailman luotettavin, mutta rauhoitti se mieltäni silti edes vähän. Kiertoni heitellessä tuon kolme päivää, on vaikea ennustaa ovulaation ajankohtaa. Kahdessa edellisessä kierrossa yritin tikuttaa ovista, mutta en saanut varmaa plussaa. Ensimmäisellä kerralla viiva jäi hieman kontrolliviivaa haaleammaksi ja viime kierrossa vähän enemmän. En tiedä, aloitinko tikutuksen liian myöhään. Olin tuntevinani viime kierron suunnilleen puolivälissä jonkinlaista mahan nippailua ja vihlontaa. En ole kuitenkaan varma, että olivatko ne ovisoireita. Tässä kierrossa aion tarkkailla tuntemuksiani tarkemmin ja kirjoitella niistä myös tänne. Ainakaan eivät unohdu :) Myös tikuttamisen aloitan aikaisemmin... Pitäisi vielä päättää, että milloin. Tänään on kp 8.

Hermoromahdus on nyt onneksi jo laantunut. Nukuin kohtalaisen hyvin ja riittävät yöunet, sillä jätin aamun luennon väliin. Päätin priorisoida. Oma mielenterveyteni on tärkeämpi, kuin jokin turha täyteluento opintojen loppuvaiheessa. Nyt nautin rauhassa aamukahvista ja kirkkaasta keväisestä päivästä :)