Työtarjous

Sain aivan mahtavan työtarjouksen! Kyseessä on ensi syksynä alkava vuoden mittainen vuorotteluvapaan sijaisuus minua jo pitkään kovasti kiinnostaneella erikoisalalla. Sijaisuus alkaisi vajaan kuukauden aikaisemmin, kuin kesäsijaisuuteni loppuu. Hyvällä tuurilla alkamisajankohtaa voitaisiin siirtää ja voisin ottaa työn vastaan.

Uskon kohtaloon. Saattaa kuulostaa hieman kornilta, mutta uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Jos ottaisin työn vastaan, niin tarkottaisiko se sitä, että yrityksemme saisi jatkua vielä ainakin sen aikaa, ettei mahdollinen äitiysloma keskeyttäisi vuoden mittaista sijaisuutta?

Tämä omituinen ajatus juontaa juurensa siitä, että työ, jota tulen tulevan kesän tekemään, ei onnistuisi ison vauvamahan kanssa. Niinpä pähkäilin itsekseni, että yrityksemme oli määrä kestää vielä ainakin tämän kuluvan kierron verran. Jos saisimme tämän kierron päätteeksi maailman onnellisimpia uutisia, ei vauvamasu olisi kesän lopulla vielä (ehkä) niin valtava.

Olen valmistumassa unelma-ammattiini ja odotan innolla, että pääsen työelämään. En ole kuitenkaan urakeskeinen eikä työ ole minulle loppupeleissä niin tärkeää. Silti minua jännittää se, että jos otan vuoden sijaisuuden vastaan, niin järjestääkö kohtalo asiat niin, että ehdin tehdä sijaisuuden loppuun asti.

Ps. Nännit ovat edelleen arat ja nöpöttävät jatkuvasti. Olen edelleen kuolemanväsynyt ja mielialani heittelevät jatkuvasti. Mahaa nippailee toisinaan, eilen illalla oli menkkamaisia tuntemuksia. Kuukautisia edeltäviä oireita siis ilmassa, paitsi tuo uusi nänni-oire. Tänään on kp 21.

Jännitystä ja innostusta

Kyllä on mahtunut taas pariin päivään tapahtumia ja tunteiden vuoristorataa kerrakseen! Eilen kävimme katsomassa miehen hyvän ystävän neljän päivän ikäistä poikavauvaa. Pienin vauva, jonka olen ikinä nähnyt! Alle kolme kiloa ja alle 50 senttiä. Niin pieni, niin hento ja niin ihana. Tuoreet vanhemmat olivat silminnähden onnellisia esikoisestaan. Tuli kummallisia tuntemuksia tuon vierailun aikana ja sen jälkeen. Olin vilpittömästi onnellinen mieheni ystävän ja hänen kihlattunsa puolesta, mistä sitä tietää kuinka kauan hekin ovat omaa pikkuista toivoneet. Olin kuitenkin myös kateellinen ja tunsin suunnatonta kaipuuta, sitä en voi kieltää.

Minua hämmensi myös mieheni reaktio. Hän oli aluksi aivan sanaton, katseli ihmeissään pienen pientä vauvaa ja ihmetteli, että onko siinä oikeasti pieni elävä ihmisenalku. Reaktio oli suloinen ja näin miehen ilmeestä, kuinka hänen sydämensä suli, kun hän kosketti tuota pientä ihmettä. Otimme muutaman valokuvan ja ihailimme niitä vielä kotona. Haaveilimme yhdessä omasta pikkuisesta. Illalla nukkumaan käydessäni päällimmäinen tunne oli kuitenkin onnellisuus. Olin onnellinen tuon tuoreen perheen puolesta, mutta myös meidän puolesta. Vielä tulee meidänkin aikamme.

Tänään aamulla varmistui, että saan tulevaksi kesäksi kolmen kuukauden mittaisen oman alani kesäsijaisuuden. Halkean innostuksesta! Oman alani töitä on melko vaikea saada, sillä paikat tulevat vain harvoin yleiseen hakuun. Monet työpaikat menevät puskaradion kautta. Sillä tavalla minäkin tämän paikan sain. Vaikka se on vain lyhyt sijaisuus, on se vastavalmistuneelle (olettaen, että todella valmistun ajallaan :D) lottovoitto.

Lisäjännitystä tuo (toivottavasti) lähestyvä ovulaatio. Tänään on kp 10. Vielä en ole aloittanut tikuttamista, mutta ajattelin tänään illalla testata ensimmäisen kerran. Lähdemme iltapäivällä viikonlopunviettoon miehen kotipaikkakunnalle 350 kilometrin päähän. Meillä on onneksi oma makuuhuone miehen vanhempien luona, joten sen suhteen ei ole ongelmaa. Ovulaatiota pystyn vaivihkaa testaamaan makuuhuoneen viereisessä vessassa, joten salainen projektimme tuskin paljastuu :)

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!