Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste testailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste testailu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Uusi ilme

Kevätauringon innoittamana päätin muuttaa hieman blogini ilmettä. Vanha siniturkoosi sävy oli varsin talvinen ja kaipasin jotain piristävää. Muutin väriteeman keltaisen ja oranssin sekoitukseksi. Toivottavasti miellyttää lukijoita!

Alkukierto on mennyt todella nopeasti, tänään on jo kp 8. Olen edelleenkin ollut hyvällä tuulella ja positiivisella mielellä. Työt ja koulun lopputyö ovat pitäneet minut kiireisenä, enkä ole juurikaan ehtinyt haaveilla saatika panikoida mistään raskaaksi tulemiseen liittyvästä. Aika rentouttavaa oikeastaan. 

Kunpa saisin pidettyä tämän asenteen koko kierron ajan. Pääsiäinen varmaan kuitenkin sotkee suunnitelmiani hieman, sillä herkuttelun ja rennon yhdessäolon lomassa on taas aikaa ajatella rauhassa kaikkea. Lähdemme huomenna miehen kotipaikkakunnalle muutamaksi päiväksi ja loppupääsiäisen vietämme täällä minun perheeni kanssa. Varsinkin miehen vanhempien luona käydessä vauvankaipuu korostuu. Heillä on ihana  talo isolla pihalla, jossa lapsilla olisi tilaa leikkiä ja temmeltää. Miehen vanhemmat olisivat myös aivan ihania isovanhempia. Hyväsydämisempiä ihmisiä saa hakea.

En osaa oikein päättää, milloin aloittaisin ovistestailut. Aikaisemmin en ole plussaa ovulaatiotesteihin saanut, joten en voi pohtia asiaa aikaisempien kiertojenkaan perusteella. Haluan sen plussan niin kovasti, että ehkä aloitan testailun varmuuden vuoksi todella aikaisin. Suunnittelin myös testaavani kahdesti päivässä, jotta mahdollinen ovulaatio ei vain jäisi huomaamatta.