Sivut

torstai 13. kesäkuuta 2013

Valkoinen valhe

Tapasin eilen opiskelukavereitani. Olimme syömässä, kun eräs heistä kysyi, että emmekö ole jo hankkimassa vauvaa mieheni kanssa. Hän lisäsi kaikkien olleen varmoja, että minulla olisi maha pystyssä valmistujaisissani (juuri näillä sanoilla).

Inhoan sitä, että puhutaan lapsien hankkimisesta tai tekemisestä. Aivan kuin vauvoja vain tehtäisiin tosta noin vaan. Jos jotakin olen oppinut, niin sen, että lapsi saadaan. Toiseksi inhoan ilmaisua "maha pystyssä". Siitä tulee jotenkin ikävä mielikuva, sellainen ulkokohtainen. Aivan kuin mahassa kasvavalla vauvalla ei olisi merkitystä.

Opiskelukaverini ovat oikein ihania ja mukavia, mutta nämä raskautumistoiveet ovat asia, jota en halua jakaa heidän kanssaan. He ovat kaikki toistaiseksi niin erilaisissa elämäntilanteissa kuin minä, etten vain usko heidän ymmärtävän. En myöskään halua kertoa tästä kahta läheistä ystävääni lukuunottamatta muille ystävilleni. Mies on myös toivonut, ettei asiasta kerrottaisi heidän lisäkseen muille.

Siinä sitten pokkana vastasin vain, että toki vauvaa on jo mietitty, mutta se ei ole aivan vielä ajankohtaista. Selitys meni läpi ja asia jätettiin sikseen. Pieni valkoinen valhe. En keksinyt muutakaan. Tunsin kyllä pienen kirpaisun nuo sanat lausuessani. Jokin osa minusta olisi halunnut kertoa totuuden. Kyllä, olemme miettineet vauvaa. Toivomme omaa pikkuista enemmän kuin mitään muuta. Toistaiseksi meitä ei ole vain onnistanut.

Monilla ei tunnu olevan pienintäkään käsitystä siitä, miten vaikea joidenkin on tulla raskaaksi. Enhän minäkään tiennyt siitä mitään ennen kuin meidän raskautumisyrityksemme alkoi. Olen oppinut myös sen, etten ikinä kysy keneltäkään noin suoraan mitään perheen perustamiseen liittyvää. Ikinä ei tiedä, kenelle se on arka paikka.

17 kommenttia:

  1. Tuollaiset suorat kysymykset kyllä pelottavat ja ärsyttävät. Minusta tuntuu muutenkin, että naamastani näkee heti, että asia ei ole ihan niin kuin väitän.

    Se kyllä harmittaa, että ihmiset ei vaan tajuu! Moni elää siinä uskossa, että lapset tulee heti, kun lupa annetaan tulla. Kuitenkin tahaton lapsettomuus on ollut aika paljon esillä. Eikö se kuuluisi vähän niin kuin yleissivistykseen olla tietoinen näistä jutuista? Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni kyse on niin henkilökohtaisesta asiasta, ettei siitä ole oikein sopivaa kysyä suoraan ruokapöydässä kaikkien kuullen. Kyllä asianomainen raskautumistoiveisiin liittyvät asiat ottaa itse esille sellaisten ihmisten kanssa, joille niistä haluaa kertoa.

      Moni ei tunnu näistä vaikeuksista tietävän, vaikka minunkin mielestäni kuuluu yleissivistykseen seurata vähän aikansa ilmiöitä. Sellainen tämä tuntuu olevan, niin yleistä tahaton lapsettomuus tuntuu olevan.

      Poista
    2. Piti vielä lisätä, että ihana Helmi, ajattelemme monista asioista niin samalla tavalla. :)

      Poista
    3. Itse olet. <3 Ja totta puhut!

      Poista
  2. Mä kysyn sen takia aina suoraan, kun itse olen kamppaillut asian kanssa kolme vuotta. Kiva löytää sielunsisaria, mutta se satuttaa eniten, kun toinen vastaa, että "juu, me lopetettiin ehkäsy tossa pari kuukautta sitten ja viimekuussa tuli positiivinen testiin, ollaan nyt sillä ja sillä viikolla"..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu niin ihmisestä, että mikä on kenellekin sopivin tapa. Minulle nämä ovat asioita, jotka jaan vaan kaikista läheisimpieni kanssa. :)

      Poista
  3. Itse kysyn aina suoraan ja itseä ei haittaa vaikka kysytään suoraan, koska eihän kysyjä voi tietää onko se kellekkään arka paikka. Ja tuskin kysyjä tarkoittaa pahalla kysyä vauva-asioista.

    Ja nyt kuullostan inhottavalta, mutta kyllähän periaattessa vauvaa tehdään ennen kuin se saadaan. Eihän mitään asiaa saa ellei ole tehnyt ensin jotain.

    Hankkiminen taas on vähän väärä sana vauva-asiaan liittyen, koska se kuullostaa siltä kuin marssisit kaupan kassalle vaan ostamaan sen vauvan. Mutta toisaalta en pidä pahana sanaa hankitaan vauva, koska joillekkin se voi merkata sitä, että lapsenteko on prosessi mikä kestää. Eivätkä näiden sanojen käyttäjät välttämättä luule, että vauva tulee sormia napsauttamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän en vielä paljoakaan tiedä näistä asioista, kun ei vauvaa vielä yritetä, mutta muutamat ystävät ovat pikkuisen loukanneet tässä vauva-asiassa. Olen vaan antanut sitten olla, koska ei kukaan mitään pahaa ole tarkoittanut.

      Poista
    2. Itse olen Niinan kanssa samaa mieltä. Joillekin tämä asia on henkilökohtainen ja tottakai silloin kiinnittää siihen enemmän huomiota. Ihan yhtälailla loukkaantumisen aiheena voi olla jos toiselta kysyy esim. raha-asioista, vaikka raha riittää juuri ja juuri elämiseen. Mielestäni ymmärrystä pitäisi tällaisissa asioissa riittää puolin ja toisin, ei ihmiset kuitenkaan pahaa kysymyksillä tarkoita. Toisilla tärppää heti, toisilla kestää, tottakai he kokevat asian eri lailla :)

      Poista
    3. Kiitos kommenteistanne! En minä loukkaantunut kaverini kysymyksestä, en kirjoittanut postaustani sen takia. Tottakai kaverini kysyi asiasta hyvällä eikä hänellä ole minkäänlaista käsitystä tilanteestamme, joten ei hän voinut tietää.

      Mutta juuri se olikin pointtini, että ihmiset jotka eivät tunne minua niin hyvin, niin voisivat hieman miettiä mitä kysyvät ja missä. Ei ole mukava tilanne kaikkien edessä keksiä epämääräisiä selityksiä. Kyllä kaikkien tulisi sen verran ymmärtää, että raskautumistoiveisiin liittyvät asiat ovat hyvin henkilökohtaisia, joita kaikki eivät halua jakaa. Eiväthän monet kerro raskaudestaankaan kuin vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen.

      Poista
    4. Voi olla, että suorat kysymykset tai vaihtoehtoisesti vihjailut alkavat ärsyttää Niina sinuakin sitten, kun olette yrittämisen aloittaneet ja jos se sattuukin venymään. Minua ne ainakin loukkaavat 1,5 vuoden yrityksen jälkeen.

      Mielestäni myöskään raha-asioista ei ole sopivaa kysellä keltä tahansa. Viitaten tuohon Marian vertaukseen siis.

      Poista
    5. Sekin vielä, että jos ne, keillä ei raskaus onnistu nopeasti puhuisivat asiasta, niin ihmiset varmaankin paremmin ymmärtäisi sen, että ei raskaaksi tulla tuosta vaan.

      Itse en tiedä tälläisestä aiheesta kovinkaan paljon, sillä omassa tuttavapiirissä on naiset tulleet todella nopeaan raskaaksi. En tunne ketään kenellä olisi mennyt vauvan yrittämiseen yli puolta vuotta.

      Tiedän siis sen, että raskautuminen on tosiasiassa todella vaikeata ja ettei se tapahdu tuosta noin vaan, mutta silti haluaisin kuulla enemmän tästä kun yrittämiseen menee useita kuukausia tai vuosia. Se varmasti auttaisi ihmisiä suhtautumaan paremmin..

      Poista
    6. Nämä ovat vain niin arkoja aiheita, että moni (niinkuin esimerkiksi minä) ei näistä mielellään kovin monille kerro. Mutta onneksi on blogimaailma ja muutenkin netti, sitä kautta aiheeseen voi tutustua helposti. :)

      Poista
  4. Minua tuollaiset tilanteet ärsyttävät ihan älyttömän paljon. Ikään kuin kenenkään lisääntyminen, lisääntymättömyys tai lisääntymispuuhat kuuluisivat kenellekään. Ikään kuin olisi itsestäänselvää, että kaikki edes saisivat lapsia (joko omasta tahdostaan tai tahattomasti). Tai ikään kuin lapsi olisi vain helppo tilaus, joka laitettaisiin alulle ja 9 kk toimitusajan kuluttua kotiin tulisi paketti. Minusta se ei ole mikään aihe small-talkille tai kevyelle keskustelulle, enkä voi kuvitellakaan sellaista tilannetta, että kysyisin itse mitään tuollaista keneltäkään. Joko he avautuvat minulle ongelmistaan oma-aloitteisesti tai ilmoittavat sitten raskaudestaan kun siltä tuntuu. Itse olen kertonut joillekin ystävilleni vauvahaaveistani, ja osa ystävistäni on sitten kertonut oman tilanteensa ja osa jättänyt kertomatta, enkä minä sitten ole sen kummemmin sitä kysellyt. Enkä edes koe muiden olevan minulle sitä vertaa "velkaa", että kun minä kerron lapsihaaveistani niin muut olisivat velvollisia tilittämään minulle ajatuksistaan ja tilanteistaan. Ne on kuitenkin oikeasti aika arkoja aiheita.

    Jouduin vähän samanlaiseen tilanteeseen kun työkaverini kyseli samalla tavalla. Vastasin kuten sinä, jotain ympäripyöreää, mutta työkaveri ei ollut tähän vastaukseen tyytyväinen vaan alkoi painostaa että "ei sitä kannata loputtomiin odotella" jne. Sitten meni hermot ja kerroin totuuden - ja itse asiassa vähän ryöpytinkin sitä työkaveria siitä, että onko se nyt ihan sopivaa painostaa muita. Yllättävää kyllä se on jopa lähentänyt meitä ja nyt ymmärrämme toisiamme paremmin puolin ja toisin. Eli vaikka lähtökohtaisesti olenkin noita tilanteita vastaan, niin joskus niistä saattaa jotain hyvääkin seurata.

    Tällainen avautuminen täältä. ;)

    - Ditchlilly

    VastaaPoista
  5. Olen täysin samaa mieltä kanssasi! Vauvaa ei tosta noin vaan sormiaan napsauttamalla kovin moni tunnu saavan alulle, luulisi suurimman osan aikuisista ihmisistä sen ymmärtävän. Eikä minunkaan mielestäni nämä aiheet ole sopivia small talkiin tai ohimennen kysyttäviksi. Mutta kai tässä oli vain kyse siitä, että ihminen jolle asia ei ole ajankohtainen eikä tällä hetkellä ainakaan arka, ei osannut ajatella, että minulle se voi olla.

    Loppujen lopuksi oli siis hyvä, että raskautumistoiveesi tulivat puheeksi työkaverisi kanssa. Kyllä jos hetki on oikea ja on kahdenkesken, niin asiasta on varmasti vapauttavaa puhua. Ja vielä kun saa ymmärrystä ja tukea, niin sehän on hieno juttu. :)

    VastaaPoista
  6. Pakko itekki kommentoida, ku on kokemusta ihan vastaavista tilanteista. Mua ei loukkaa, jos joku kysyy ystävällisesti esim. et onko vauvakuumetta, mutta jatkuva vihjailu/kiusoittelu asiasta saa kieltämättä paineita aikaan. Tulee vaan enemmän semmonen olo, että "apua, miks juuri me ei onnistuta, ku miljoonat muutki onnistuu samantien".
    Ja ärsyttää suunnattomasti semmonen vauvojen tehtailu-ajatus. "Sit ku te aiotte hankkia lapsia...", jne. Tekis tommosessa tilanteessa mieli oikeen karjua, että voit kuule kertoa miten niitä hankitaan!! Sit vielä kaiken huippu, ku tää ei kohdistu vaan muhun, vaan myös mieheen....

    Mun mies oli ollu sen hyvien kavereitten kanssa viettämässä mökkiviikonloppua. Kaikilla muilla kyseisistä miehistä on jo 1 tai 2 lasta. No sit ne oli saanu päähänsä kiusotella mun miestä aiheesta ja yks oli tokassu: "Pitääkö meidän kertoa, miten niitä lapsia tehään". (HUOH HUOH HUOH) Siis okei, ihan täys läppä oli tuo juttu, varsinkin ihmisen tuntien, mutta vois kyllä VÄHÄN ajatella, ettei tää asia oo ihan niin helppo kaikille ja et aina ei välttämättä kiinnostais kuulla aiheesta läppää.

    Että tämmöstä purkautumista täältä suunnasta :D

    T:Julia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa Julia, että sinäkin jaat samankaltaisia ajatuksia kanssani. :) Ihmisten pitäisi opetella hieman tahdikkuutta ja miettiä hieman tarkemmin, mistä on sopivaa vitsailla. Vaikka ystävät tarkoittavatkin yleensä pelkästään hyvää, niin ei vihjailut ja muut kommentit hyvältä tunnu. Tulee juuri kuvaamasi olo, että miksi me ei sitten onnistuta, jos lapsen saaminen on niin helppo juttu.

      Jotenkin miehiltä tuollaisen kiusoittelun ymmärtää vähän paremmin, he suhtautuvat asiaan muutenkin ehkä vähän eritavalla kuin naiset. Mutta yhtälaillahan vauvatoiveet koskettavat miestäkin eivätkä kaikki miehetkään tuollaista kiusottelua yhtä hyvin kestä.

      Kiitos purkautumisesta ja paljon tsemppiä! :)

      Poista