Sivut

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Supersosiaalinen viikonloppu

Perjantaina kutsuimme ystäviä meille viettämään iltaa ja lähdimme myöhemmin eräälle keikalle. Tuli juotua muutama siideri pitkästä aikaan ja valvottua. Lauantaina muutama sukulaiseni tuli luoksemme valmistujaiskahveille näin jälkikäteen. Illalla menimme vielä isäni luo syömään ja istumaan iltaa. Join muutaman lasin viiniä ja taas valvoimme pitkään. En ole juonut alkoholia juurikaan koko tämän yritysaikamme aikana, mutta nyt päätin repäistä. Oli todella hauskaa.

Tänään olen ollut aivan puolikuollut. Nukuimme miehen kanssa pitkälle aamupäivään, söimme aamupalaa kaikessa rauhassa ja nukuimme vähän lisää. En ole tehnyt mitään järkevää koko päivänä enkä aio tehdä. En edes muista milloin viimeeksi olisin viettänyt tällaista päivää. Tämä tuli kyllä erittäin tarpeeseen.

Työviikko oli hurja, hyvällä tavalla. Päivät hujahtavat silmänräpäyksessä enkä ole aiemmin nauttinut mistään työstä yhtä paljon. Työ on vaativaa eivätkä omat asiat edes käväise mielessä päivän aikana. Iltaisin olen ollut valmis nukkumaan yhdeksän aikaan. Jostain kaivoin kuitenkin viikonlopuksi voimia tavata ystäviä ja perhettä. Kyllä kannatti. Oli mukavaa viettää heidän kanssaan kunnolla aikaa ja vaihtaa vapaalle.

Ps. Nyt on jo kp 8!



6 kommenttia:

  1. Hei vaan!

    Piti vaan kirjoittaa, että elelen kanssasi samoissa kiertopäivissä! Minulla on meneillään kolmas clomifen avustettu kierto, sillä sairastan PCOta.
    jipii jännätään yhdessä, mutta ei stressata yhtään?! eihän?
    Rakkauden täyteistä kesäkuuta teille!

    t. tyttönen24

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa tyttönen24 ja kiitos kommentistasi! :) Hyvä, että olette saaneet lääketieteellistä apua! Varmasti on varmempi ja toiveikkaampi olo, kun on lääkkeet tukena. Hauskaa, että menemme samoissa päivissä. Täytyy vain koittaa ottaa kaikki ilo irti kesästä ja säilyttää rento asenne.

      Ihania kesäpäiviä sinullekin! Ja paljon tsemppiä. :)

      Poista
  2. Kiva kuulla, että uskallat myös nauttia elämästä yrityksen ohella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki! Aion nauttia täysillä, se on ihanaa! Suosittelen muillekin. ;)

      Poista
  3. Ihana että työt maistuu ja muutenkin tosi posiitivinen postaus taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Positiivinen on ollut olokin jo pitkän aikaa. Jospa siitä olisi jotain apua. :)

      Poista