Mies oli omituinen eilen töistä tullessaan. Huomaan hänen ilmeestään ja olemuksestaan heti, jos jokin on vialla. Hän vakuutteli kaiken olevan kunnossa ja lähdimme kauppaan. Koko kauppareissun ajan minua vaivasi hänen omituinen käytöksensä, mutta edelleenkään mikään ei kuulemma ollut huonosti. Vilkkaan mielikuvitukseni ansiosta kehittelin jo vaikka minkälaisia tarinoita mielessäni, mutta tajusin onneksi olla hiljaa.
Kotiin päästyämme mies kertoi hänelle läheisen sukulaisen traagisesta kuolemasta kuluneen päivälleen tasan kolme vuotta. En tiennyt kyseistä päivämäärää, joten en osanut yhdistää omituista käytöstä siihen. Hävetti, pyysin anteeksi. Mies itki, minä lohdutin. Tuntui pahalta katsoa vierestä toisen syvää surua. Itse en kyseistä sukulaista ehtinyt koskaan tavata, mutta silti minuunkin sattui.
Lopulta minäkin itkin. Itkimme yhdessä, kunnes mies kuivasi kyyneleensä. Lopulta aloin itkeä pettymyksestä, kaipauksesta ja epäuskoisuudesta raskautumistoiveisiin ja yrityksiin liittyen. Mies puolestaan lohdutti minua. Tuntui hyvältä purkautua kunnolla, se helpotti. Juttelimme pitkään vauvahaaveistamme ja raskautumisyrityksestä. Tuntui kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä, vaikka en aiemmin ollut kunnolla edes huomannut sen siellä jälleen olevan. Olo keveni.
Tänään on ollut hyvä ja myös varovaisen toiveikas mieli. En välttämättä odota tältä kierrolta vielä mitään, mutta tuntuu, että kesän aikana jotain voisi ehkä tapahtuakin. Tein aamupäivällä ensimmäisen ovulaatiotestin. Viiva oli mitäänsanomattoman hailakka. En muuta vielä odottanutkaan, sillä tänään on vasta kp 11.
Voih, pikaisia raskautumisia sinne :)
VastaaPoistaTäällä yk28 antaa odottaa itseään...
Kiitos watels ja sitä samaa sinne! :)
PoistaOotteko käyneet tutkimuksissa vai luomuna yritätte? Meillä alkaa yk 12 ja haluttaa jo soittaa aikaa lääkäriin, mutta mies haluaa yrittää syksyyn asti.
PoistaIhan luomuna on yritetty, meillä tulee ensi kuun alussa kuitenkin "vasta" 7 kk täyteen. Tuntuu, että se on tässä yhteydessä sittenkin melko lyhyt aika.
PoistaMe olemme miehen kanssa miettineet, että menisimme syksyllä yksityiselle tutkimuksiin, mikäli siihen mennessä ei ole tapahtunut vielä mitään. Jotenkin tuntuu niin hurjalta odottaa ensin vuosi ja sitten alkaa vasta selvitellä. Tämä on kuitenkin vain minun oma tunteeni ja mielipiteeni. :)
Kyllähän tekin voisitte jo lääkäriin soittaa, niin moni tuntuu saaneen pikaisestikin sieltä avun ja raskautuneen. Ainakin olisi varmasti varmempi olo itsellään, kun olisi selvitelty kaikki mahdollinen. Kovasti tsemppiä teille! :)
Välillä kunnon purkautuminen tekee hyvää. Minä itse olen aikamoinen itkupilli: jos jokin asia painaa, yleensä itku auttaa parhaiten, miehen olkapäätä vasten tietenkin. Niin ja ilostakin itkettää. :)
VastaaPoistaKohta sulla alkaa ovistestin viivakin tummentua. Kierron alku alkaa olla takana! Tsemppiä oviksen bongailuun. Pidän teillekin niiiin kovasti peukkuja. <3
Olet ihan oikeassa Helmi, purkautuminen tekee hyvää ja sen jälkeen on aina parempi mieli. Ja mikä sen parempi paikka itkulle kuin miehen kainalo. :) Itsekin olen nykyisin aika herkkä ja huomaan varsinkin kierron loppuvaiheilla liikuttuvani huomattavasti herkemmin.
PoistaKiitos ovistsempeistä ja muutenkin! <3 Tsemppiä tässä tarvitaankin, on ollut hieman hankalat pari päivää. Mutta kyllä se tästä taas, onneksi alkukierto on jo takanapäin. :)