Olen ensimmäistä kertaa varma, että bongasin ovulaation! Ilman testiä toki, mutta olen aivan varma. Tämä tapahtui torstaina (kp 14). Päivän mittaan tein muutamia limalöydöksiä (yäk) ja iltaa kohden nippailut ja paineentunne alavatsalla voimistuivat. Menkkamaista nippailua ja lopulta voimakasta jomotusta. Makuuhuoneessa on ollut muutenkin mukavan aktiivista, mutta tästä havainnosta innostuneena laitoimme vielä lisää veijareita torstai-iltana liikkeelle.
En ole testannut ovulaatiota sitten viime kesän enkä muutenkaan kiinnittänyt erityisemmin huomiota kierron puolivälin tuntemuksiin. Hormonitoimintani on todettu olevan normaalia, joten olen olettanut myös ovuloivani joka kierrossa. Silti ilahduin voimakkaista ovulaation merkeistä. Vaikka se ei tarkoita mitään, niin ei se huonokaan juttu ole.
Tämä kierto on mennyt taas vauhdilla. Uusi kierto saattaa alkaa jo reilun viikon päästä ja silloin varaan ajan klinikalle. Lääkäri kehotti varaamaan ajan viimeistään 5. kiertopäivälle. Inseminaatio jännittää, mutta toisaalta en malttaisi odottaa.
Se nyt vain on niin, että emme saa unelmaamme toteutumaan omin keinoin. Taidan olla valmis ottamaan seuraavan askeleen. Myös mies on valmis.
Toivottavasti oikea ovis löytyi, mutta miksi et ole testaillut?
VastaaPoistaEivät nuo testit ole oikein minua varten. En halunnut viimeiseen luomukiertoon sellaista yrittämisen makua, testeistä minulle voi tulla sellainen tunne.
VastaaPoista