Sivut

perjantai 9. toukokuuta 2014

Parempi mieli

Taas kerran voi huokaista helpotuksesta - pahin on jälleen ohi. Jotenkin sitä vain selviää aina pahimman yli. Sen on oltava sisäsyntyistä, kuten eräs viisas lukijani kerran kommentoi. Halu tulla äidiksi on niin suuri, ettei luovuttaminen tule kyseeseen. Niitä voimia vaan aina löytyy, uudestaan ja uudestaan.

Alkukierto on mennyt nopeasti, kuten yleensäkin. Kiertopäivät on helppo laskea, sillä kp 1 oli kuun ensimmäinen päivä. Menkoista sen verran, että ne oli tällä kertaa poikkeuksellisen runsaat ja pientä tuhrua on tullut edelleen. Toivottavasti tällainen muutos voi olla ihan normaaliakin. En sitten tiedä, että olisivatko voineet mennä sekaisin inssien jäljiltä. No, katsellaan eteenpäin.

Olo on ollut ihan hyvä eikä murehtimiselle ole oikestaan jäänyt edes pahemmin aikaa. Olen purkanut ylimääräistä energiaa liikkumalla paljon. Uusimpana villityksenä aamutreenit kotona heti herättyä. Päivä saa mukavan alun ja ihan kuin niinä päivinä ei väsyttäisikään niin paljoa. Olen viettänyt aikaa ystävieni kanssa ja puhunut kaikesta muusta kuin lapsettomuudestamme, olen saanut nauraa. Töissä on ollut paljon hyviä hetkiä ja onnistumisia. Lisävoimia saan myös kahden viikon päässä häämöttävästä kesäloman ensimmäisestä osasta. Miehellä on synttärit ja olen järjestänyt hänelle yllätyksen. En uskalla kertoa siitä vielä enempää, vaikka en usko mieheni blogiani kovinkaan säännöllisesti vilkuilevan. Aion pitää miehen jännityksessä viimeiseen saakka, saa nähdä kuinka hän yllättyy.

Haluan myös kiittää teitä kaikki ihanat lukijat. Tämän blogin, ja blogimaailman yleisestikin, tarjoama vertaistuki on korvaamatonta. Minulle on todella tärkeää saada purkaa ajatuksiani ja kannustavat kommenttinne auttavat minua jaksamaan.

4 kommenttia:

  1. Olet vahva nainen. <3

    Kiva kuulla, että sulla on hyviä keinoja helpottamassa kurjaa oloa. Toivon ja myös uskon, että teidän odotus vielä palkitaan. Toivon kovasti, ettei siihen mene enää pitkään.

    Hyvää viikonloppua ihana Nuppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmi. <3 Ihanat ja kannustavat kommenttisi ovat minulle todella tärkeitä. Tuntuu hyvältä, että jaksat uskoa onnistumiseemme, vaikka itse ei aina jaksaisikaan.

      Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle! :)

      Poista