Sivut

torstai 1. toukokuuta 2014

Ennätyslyhyt kierto

Vuoto on jatkunut eilisestä, nyt verta tulee jo jokaisella vessakäynnillä. Ei vieläkään siteeseen asti, mutta se on vain ajan kysymys. Voimakkaat menkkakivut alkoivat eilen yöllä, joten eiköhän tämä ole taas tässä. Mikäli vuoto alkaa kunnolla tänään ennen iltaa, niin lasken tämän ensimmäiseksi kiertopäiväksi. Näin ollen yk 20 jää vain 22 päivän mittaiseksi. 

Tuntuu kummalliselta, ei minun kiertoni ole koskaan ollut näin lyhyt. Oikeastaan aika pelottavaakin. Toisaalta en osaa vielä huolestua, sillä tämä on tosiaan ensimmäinen kerta ikinä. En muista, että minulla olisi ollut alle 25 päivän kiertoja edes teini-ikäisenä ja olen kuitenkin laskenut kiertopäiväni kalenteriini aina ensimmäisistä kuukautisista lähtien. 

Menkat alkoivat niin yllättäen, että en ole ainakaan vielä edes pettynyt. En ehtinyt piinailla ja jännittää. Ehkä tämä on ihan hyvä näin. Pääseepähän uuteen kiertoon pian ja on taas uusi mahdollisuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti