Vauhdilla eteenpäin

Ensin haluan kiittää teitä kaikkia ihania lukijoita kannustavista ja rohkaisevista kommenteistanne edelliseen postaukseeni. Ne todella auttoivat. Tajusin taas, kuinka tärkeä tämä blogi minulle oikeasti onkaan. Ilman tätä en jaksaisi edes puoliksikaan yhtä hyvin kuin nyt.

Pahin pettymys tuntuu olevan jo käsitelty. Kaksi iltaa meni itkiessä, sen jälkeen on ollut helpompaa ja uusi toivo alkaa jälleen herätä. Se on jännä juttu. Jostain se aina tuntuu kaivautuvan esiin ja onneksi kaivautuu. Sen on oltava biologista. 

Keskustelimme miehen kanssa jo heti ensimmäisen inssin jälkeen mahdollisesta seuraavasta kerrasta. Ensin ajattelimme, että pidämme ehdottomasti taukoa inssien välillä. Siitä tulisi muuten liian raskasta. Mies tuntui ajattelevan minua enemmän myös taloudellista puolta. Vaikka Väestöliiton klinikka onkin jonkin verran monia yksityisiä klinikoita edullisempi, niin tulee yhdelle hoidolle silti hintaa. Pettymyksen kourissa uuden kierron alettua päätimme kuitenkin mennä seuraavaan inseminaatioon heti. Tai siis minä kuvittelin, että se on ilman muuta mahdollista. Sen kuin vain marssii klinikalle ja aloittaa hoidon. En tullut edes ajatelleeksi, että jokin lääketieteellinen syy voisi olla esteenä. 

Niinpä minulla oli jo eilen (kp3) ensimmäinen lääkäriaika. En saanut aikaa omalle lääkärillemme näin lyhyellä varoitusajalla. Sain ajan lääkärille, jolla kävin viimeksikin ensimmäisessä ultrassa. Minua harmitti hieman etukäteen, mutta koitin suhtautua asiaan positiivisesti. Ja se kannatti. Lääkäri oli tällä kertaa kovin empaattisen oloinen. Hän kyseli vointiani ja kerroin sen olevan melko huono. Juttelimme hetken. Lääkäri kertoi minulla olevan oikein hyvät mahdollisuudet raskautua inseminaation avulla, olenhan vielä nuori. Hän kuitenkin totesi sen joillain vaativan useampia hoitokertoja, kuten toki jo tiesinkin. Lääkäri sanoi, että hoitokertojen määrää pohditaan aina yksilöllisesti. Nuoresta iästäni ja hyvistä mahdollisuuksista johtuen kohdallamme voitaisiin tarvittaessa tehdä enemmänkin kuin kolme-neljä inseminaatiota. Keskustelusta tuli hyvä mieli.

Ultrassa kaikki oli hyvin. Limakalvo oli ohut ja munarakkulat pieniä molemmilla puolilla. Hoito voidaan aloittaa. Vasta tässä vaiheessa tajusin, että olin pitänyt sitä aivan itsestäänselvyytenä. Mieleeni ei ollut juolahtanutkaan, että joissain tapauksissa uutta hoitoa ei välttämättä voitaisikaan tehdä heti putkeen. Olin huojentunut jo pelkästään tästä. Meillä on ainakin mahdollisuus onnistua. Lääkäri toivotti lopuksi onnea.

Sain uuden ajan viikon päähän perjantaille (kp10) omalle lääkärillemme. Puregon pistokset aloitan huomenna, ostin myös Pregnylin jo valmiiksi. Tämä kaikki tuntuu nyt paljon helpommalta kuin viimeksi. Pistokset eivät jännitä, ei myöskään klinikalla käyminen juurikaan.

Vaikka toivo on jälleen herännyt, niin sen seuraksi on saapunut tällä kertaa voimakas skeptisyys. Toivon, mutta en oikein usko. Katsotaan, miten nämä tunteet lähtevät tästä kehittymään.