Sivut

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Musertavaa

Olo on epätoivoisempi kuin koskaan. Järjen ääni sanoi päässä, ettei testin tulos tule siitä enää muuttumaan, mutta silti minä tyhmänä toivoin. Tietysti toivoin. Toivoimme miehen kanssa aivan viimeiseen asti. Tänään aamulla olin iloinen, kun menkkoja ei vieläkään näkynyt. En tehnyt enää testiä, mutta toivoin silti.

Menkat alkoivat päivällä. Teki mieli heittäytyä työpaikan vessan lattialle ja huutaa. Sen jälkeen itkeä. Teki mieli juosta kollegoiden luokse ja kertoa kaikille, miksi olen poissa tolaltani. Teki mieli kertoa kaikille, että ensimmäinen inseminaatiomme ei tuottanut tulosta. Teki mieli kertoa kaikille, että olemme toivoneet omaa pikkuista nyt vuoden ja neljä kuukautta. Mutta en tietenkään tehnyt mitään näistä.

Sinnittelin työpäivän ja kotiin päästyäni murruin täysin. Itkin miehen sylissä loputonta itkua, mieskin itki. Meitä pelottaa. Kukaan ei voi luvata, että seuraava tai sitä seuraavakaan inseminaatio tuo meille onnen. Kukaan ei voi luvata, että ylipäätään saisimme kokea sen onnen. 

Juuri nyt tuntuu siltä, etten enää jaksa. Ei minusta ole tähän, en ole tarpeeksi vahva. Haluan luovuttaa. Mutta kun luovuttaminen ei ole tässä vaihtoehtona.

26 kommenttia:

  1. Voimia ja lohtua siihen suuntaan <3 toivoa on, vaikka juuri nyt ei siltä tuntuisikaan. Tuntemuksesi kuulostavat hurjan tutuilta :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Keiju Toiveikas! <3 Kyllä sitä toivoa jostain taas kummasti alkaa löytyä. :)

      Poista
  2. Voimia ja haleja sinulle Nuppu! <3 Tiedän tuon tunteen kun haluisi vain luovuttaa, mutta sitä vain on pakko jaksettava pettymyksistä huolimatta. :( Välillä tuntuu, että olen täysin loppu ja juuri nyt pitäisi jaksaa kun pian ollaan päättämässä, mitkä hoidot täälä aloitetaan. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! <3 Onneksi voin jakaa ajatuksiani teidän kanssanne ja tiedän, että ymmärrätte sillä niin moni joutuu valitettavasti käymään näitä samoja tuntemuksia läpi. Kovasti tsemppiä sinnekin!

      Poista
  3. Takana 2,5v yritystä... 1 tuulimuna luomina. Ja nyt 4 unssi toi plussan! Kyllä se lapsi teillekkin tulee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkaisusta! Hienoa kuulla, että inssi toi teille ilouutisia. :) Onnea!

      Poista
  4. En tiedä mitään lapsettomuudesta, en yrittämisestä, enkä toivon menettämisestä (tai sen pelosta), mutta tuntuu pahalta teidän puolesta! :( Voimia kovasti ja jaksamista yrittämiseen! Älä luovuta.... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon myötätunnosta ja kannustuksesta! En aio luovuttaa, vaikka mieli tekisi. <3

      Poista
  5. Voimia ♥ tuo rakastava epätoivo on niin tuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Feeniks. <3 On todella kurjaa, että tällainen kamala tunne on niin monille tuttu.

      Poista
  6. Voi :/ Jaksamista teille kovasti!

    VastaaPoista
  7. Voimia teille paljon<3 itsekin on tullu moneen kertaan mietittyä, että koska tää pelleily oikeen loppuu...ei meinaa olla voimia enää yrittää ja uskoa onnistumiseen. Meillä ehkä vähän eri "taktiikka"..kumpikin ollaan siinä uskossa, että ei me kuitenkaan onnistuta, joten menkat ei oo enää NIIN iso pettymys ja plussa ois vaan ihana ihme<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rouva J. <3 Sanopas muuta, saisi todellakin loppua moinen pelleily. Taktiikkanne kuulostaa hyvältä, toivon todella että se tuottaisi tulosta ja saisitte kokea ihanan yllätyksen! Tsemppiä teillekin. :)

      Poista
  8. Voimia. Luonnollista, että nyt tuntuu paljon hirvittävämmältä ja raskaammalta kuin luomunega. Muutamassa päivässä se ajatus kääntyy taas kummasti yritysmoodiin, se on varmaan jonnekin niin koodattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Soilikki! Olet kyllä niin oikeassa. :) Kummallisesti sitä vain jaksaa nousta pohjalta ja kääntää katseen taas kohti tulevaa. Sen täytyy todellakin olla sisäänrakennettua!

      Poista
  9. Voimia täältäkin. Meillä ensimmäinen inssi ensi viikolla jos kaikki menee hyvin. Itse en odottele ihmeitä, ainakaan tästä ensimmäisestä sillä emme ole saaneet luomusti mitään aikaiseksi yli kahden vuoden aikana. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kunpa teidän ensimmäinen inssinne onnistuisi, lähetän paljon positiivisia ajatuksia teille. :) Toki on hyvä olla realisti, mutta kyllähän se joillain silti tärppää jo ensimmäisestä hoidosta.

      Poista
  10. Voi ei :( Koitahan jaksaa!

    www.alltheexpectations.blogspot.com

    VastaaPoista
  11. Toinen toistanne tukien jaksatte pettymysten keskellä. <3 Meillä oli kolme tuloksetonta inseminaatiota ja sitten ensimmäisestä ivf/icsistä toivottu plussa yk 20. Kaikkien itkujen jälkeen nyt tuntuu uskomattomalta, kuinka raskaus sittenkin sai alkunsa ja tiedämme olevamme onnekkaita. Toiveikkuutta teille! Sessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sessa kauniista sanoistasi. <3 Ihana kuulla onnistumisestanne, paljon onnea! Kyllä sitä toivoa onneksi jostain aina löytyy. :)

      Poista