Alkuillasta tekemäni ovistestin viiva oli jo melko tumma. Tänään on kp 13. Olen tainnut saada vain kerran aikaisemmin yhtä tumman viivan testiin. Vaikka tämän päiväinen viiva ei kertonutkaan vielä ovulaatioista, niin uskon sen olevan kuitenkin lähellä. Näytin testiä miehelle, joka suorastaan innostui siitä ja houkutteli minut makuuhuoneen puolelle. Nyt pitäisi ainakin olla pikkukavereita valmiina ovulaatiota varten.
Mahaani on nippaillut omituisesti illan mittaan. Ensin ajattelin sen johtuvan kaikista pääsiäisherkuista, joita päivällä söin. Nippailujen jatkuttua ja paikallistettuani ne enemmänkin alavatsalle, haluan uskoa niiden johtuvan lähestyvästä ovulaatiosta.
Hassua miten iloinen olen siitä, että tässä kierossa saatan saada ensimmäisen ovisplussani. Toisaalta enhän sitä tiedä, vaikka ovulaatio hurahtaisi yön aikana ohi ja viiva olisi huomenna jo haaleampi. Iloitsen ainakin hetken vielä mahdollista plussaa ja käyn onnellisena nukkumaan.
Hienoa! Vaikuttaa siltä, että ovulaatiohan se sieltä on tulossa. :) Kyllähän se mielen onnelliseksi saa!
VastaaPoistaKiitos Helmi! Ihanaa että on muitakin, jotka ymmärtävät miten iloiseksi ovulaatiosta voi tulla :)
VastaaPoistaMoikka, liityin lukijaksi, täällä toinen samoista asioista salaa haaveileva bloggaaja. Tervetulos tutkimaan blogiani takaisin ;)
VastaaPoistaLämpimästi tervetuloa lukijaksi. :) Ehdottomasti tutkailen sinunkin blogiasi!
VastaaPoista