Sivut

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Kärsivällisyyttä nyt kiitos!

Viime kierron pettymyksen jälkeen päätin, etten enää koskaan (voihan sitä kaikkea itselleen uskotella) tee raskaustestiä ennen kuin menkat ovat oikeasti myöhässä. Kaikki se jossittelu negatiivisen testituloksen saatua on niin raastavaa.

Eilen tunsin moneen otteeseen alavatsallani menkkamaista nippailua ja jomotusta. Olin onneksi töissä, joten en ehtinyt pohtimaan niitä sen kummemmin. Minua paleli koko illan ja värjöttelin viltin alla. Olen ollut viime päivinä todella uupunut, mutta se nyt on aivan normaalia muutenkin. 

Illalla nukkumaan käydessäni ilmoitin miehelle tekeväni aamulla testin, ihan muuten vain. Niin sitä taas unohti tai halusi unohtaa, mitä oli itselleen aiemmin luvannut.

Aamulla jouduin kuitenkin onnekseni toteamaan, ettei minulla ollutkaan enää raskaustestejä varastossa. Olin tavallaan helpottunut. Meillä on koko päiväksi ohjelmaa, joten en ehdi missään välissä hakemaan testejä. Odotan siis ainakin huomiseen. Jos oikein innostun, niin pidän lupaukseni. Saa nähdä. Tänään on jo kp 25, dpo 11. Eiköhän tässä muutaman päivän sisällä selviä muutenkin, tarviiko testiä ylipäätään tehdä.

9 kommenttia:

  1. Nauttikaahan elämästänne nyt täysillä ja lähentykää pariskuntana. Usein kun pari keskittyy vauvantekoon suorituksena, suorituspaineet vievät parisuhteen karille. Lue kirjoja, etsi kokemuksia, valmistaudu lapsen tuomiin muutoksiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai nautimme, koko ajan. :) Elämässämme on paljon muutakin kuin vauvaprojekti, tämä blogi on vain minun tapani käsitellä asiaa ja jakaa ajatuksiani pääsääntöisesti vauvahaaveisiin liittyen. Blogimaailman ansiosta minun ei tarvitse jatkuvasti käsitellä näihin raskautumistoiveisiin liittyviä asioita mieheni kanssa.

      Poista
  2. Voi jännittävää :).

    Pidän teille peukkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tyttöankka! On kyllä jännittävää, kerrassaan. :)

      Poista
  3. Miten on kärsivällisyys kestänyt, oletko jo testin tehnyt? Olen käynyt täällä viikonloppukiireistä huolimatta vilkuilemassa ja tarkistamassa tilannetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olet Helmi! En ole ehtinyt koko viikonloppuna kauppaan tai apteekkiin, joten toistaiseksi on vielä testi tekemättä. Onneksi on ollut paljon puuhaa, olen ollut yllättävän kärsivällinen. Nyt illalla on kyllä alkanut jännittää toden teolla, voi olla että huomenna on haettava testi ja sorruttava. Ellei menkat ehdi ensin... Mukavaa, että olet jännännyt tilannetta. :)

      Poista
  4. Mielenkiintoinen blogi, taidan jäädä seurailemaan. Minulla ja avomiehellä alkaa yritys kesällä :).

    Toivottavasti teillä nyt tärppäis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsekkaa minun blogi

      http://unbattleborn.blogspot.fi/

      Poista
    2. Kiva kuulla, tervetuloa seurailemaan! :) Käyn katsomassa sinun blogia. :)

      Poista