Sivut

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Omituinen oire

Eilisestä lähtien rintani ovat olleet hieman turvoksissa ja nännit erittäin kipeät. Kuten jo edellisessä kirjoituksessa mainitsin, rintojen arkuus tai vastaava ei ole minulle yleensä tyypillistä kierron missään vaiheessa, joten ihmettelen tätä oiretta. Joskus rinnat ovat olleet hetken aikaa arat juuri ennen kuukautisten alkamista tai niiden aikana.

Lopetin oviksen testailun eiliseen, sillä iltapäivällä viiva oli taas haaleampi. Joko en ovuloinut tässä kierrossa tai sitten huippu on mennyt nopeasti ohi. Testasin monina päivinä kuitenkin vain yhden kerran. Tämä nännien kipuilu mietityttää minua kovasti. Tänään on kp 17 ja minun kiertojeni pituuksilla oviksen voisi kuvitella tosiaan jo menneen.

Jostain syystä olen kuitenkin iloinen tästä uudesta oireesta. Niin kovasti toivon plussaa siihen toiseen testiin, että tässä vaiheessa kaikki omituisetkin oireet herättävät pienen toivonkipinän.

Tänään on hyvä päivä. Tein heti herättyäni 30 min treenin crosstrainerilla ja nyt aamupala odottaa minua pöydässä. Pian on lähdettävä hoitamaan ikävät velvollisuudet pois alta, kouluun siis. Illalla ehdimme onneksi viettää laatuaikaa yhdessä miehen kanssa.

2 kommenttia:

  1. Minulla sitten taas on aina rinnat turvonneet ja kipeytyneet aina noin puolessa välissä kuukautiskiertoa. Silloin nännitkin ovat olleet todella kipeät. Nyt kuitenkin parina viime kiertona tämä rintojen oireilu on jäänyt kokonaan pois tai vähentynyt ihan radikaalisti. Ei ymmärrä, mitä ihmettä se kroppa oikein sekoilee. :)

    VastaaPoista
  2. Jännät nuo rinnat, niin monilla ne tuntuu tosiaan kipeytyvän jossain vaiheessa kiertoa, mutta mulla ei. Ehkä meidän molempien kehot jollain tapaa valmistautuu sitä ihaninta asiaa varten ja siitä nämä muutokset. Ainakin haluun uskoa niin ;)

    VastaaPoista