Sivut

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Haikeutta ja kaipausta

Tässä kierrossa olen onnistunut olemaan yllättävän positiivisella mielellä. Vauvankaipuu on suuri, mutta olen pystynyt pitämään ajatukseni suhteellisen kurissa. Olen ollut myös melko toiveikkaana ja ihanat plussauutiset blogimaailmassa ovat lisänneet omaakin uskoani raskautumiseen.

Suuri kaipaus valtasi eilen mieleni. Juttelimme pitkästä aikaan miehen kanssa kunnolla vauvahaaveistamme ja yrityksestämme. Mies on ihanan ymmärtäväinen ja kannustava. Hän sanoi, että hänestä tuntuu pian tärppäävän. Olin samalla liikuttunut ja iloinen hänen sanoistaan, mutta samalla tuli kovin haikea olo. Miksi emme jo saisi omaa pikkuista, kun niin kovasti toivomme?

Olen osa-aikaisena myyjänä eräässä liikkeessä ja tämän päivän työvuoron aikana olen nähnyt taas kymmeniä vauvoja ja pieniä lapsia. Kaipaus yltyy toisinaan mahdottomaksi, kun ihailen toisten lapsia. Töiden jälkeen pääsen onneksi viettämään tyttöjeniltaa parhaan ystäväni kanssa. Herkut ja maailmanparannus-tuokio hänen kanssaan varmasti piristävät. :)

4 kommenttia:

  1. Voi ihana mies :) Ja kyllä oon aika varma että teillekin se tärppi vielä tulee. Se nyt vaan ottaa vähän aikansa.

    VastaaPoista
  2. On kyllä paras mies! Kiitos Maria ihanasta kommentista :) Eiköhän meidänkin aika vielä koita..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih aivan kuule nyt tuo sun uusin postaus laitto jännittään. Ihan varmaan plussaat just ennen sitä matkaa ja sitten siellä matkalla vaan mietit että no olikohan se nyt varmasti plussa vai ei.... :D

      Poista
  3. Ihana kommentti Maria, kovasti hymyilytti :) Voi kunpa olisit oikeassa! Täytyy ehkä ottaa muutama testi matkalaukkuun varalta mukaan :)

    VastaaPoista