Jännitys hiipii mieleeni pikkuhiljaa. Yritän poissulkea sen pitämällä itseni kiireisenä ja touhukkaana. Ei sekään loputtomiin auta. Olemme lähdössä viikon päästä miehen kanssa minilomalle Lissaboniin. Olen matkasta innoissani! Saamme olla viisi päivää aivan kahden ja keskittyä vain toisiimme.
Ensi sunnuntaina on kp 26 eli testi saattaisi jo näyttää, jos on jotain näytettävää. Ajatukseni ovat kuitenkin hyvin ristiriitaiset testaamisen suhteen. Haluaisin oikeasti testata vasta, jos menkat ovat myöhässä. Toisaalta haluaisin mielenrauhan ennen matkaamme. En tiedä olisiko hyvä idea testata aamulla ennen lähtöämme, mutta saattaisin saada jo varmuuden asiaan. Oli tulos kumpi tahansa, niin ainakaan asiaa ei tarvitsisi jännittää reissussa.
Olen ollut viime päivinä varovaisen toiveikas. En usko, että vielä tässä kierrossa on tärpännyt, mutta kyllä mekin lopulta saamme oman pikkuisen. Ehkä tämä ihana kevätauringonpaiste on saanut mielenikin valoisammaksi. Olen myös iloinnut edelleen jatkuvasta nännien arkuudesta. Rinnat ovat aavistuksen verran turvonneet ja jotenkin vain omituisen tuntuiset. Vaikka se ei olisikaan merkki siitä, mistä toivoisin sen olevan, niin ainakin se on uutta minulle ja siksi jännittävää hyvällä tavalla. :)
Ooooh! Nyt pidetään peukut oikein korkealla!! :)
VastaaPoistaHihi, kiitos paljon! Hyvä että joku pitää peukkuja pystyssä, ite en uskalla :D
VastaaPoistaPeukut pystyyn täälläkin!! :) Meillä vasta toinen yrityskerta ja tänään kp 15.
VastaaPoistaKiitos Sorsa! Minä pidän puolestani peukkuja teille :)
VastaaPoista