Suututtaa

Kierto venyi ja tyhmänä menin tietysti taas toivomaan jo vaikka mitä. Oli oireita, oikein selkeitä sellaisia. Lämmöt koholla, vilutti, nuhaa, etova olo muutamana aamuna ja mitähän vielä. Lupaavia oireita. Eilen aamulla (kp 29) testasin puhtaan negan ja tänään menkat alkoivat. 

Ei voisi varmasti enempää suututtaa. Miksi edes vaivauduin toivomaan? Enpä ole tainnut oppia mitään 22 kierron jälkeenkään. En selvästikään voi tulla raskaaksi, kehoni ei toimi. Sitä olen pelännyt koko ajan ja se pelko on osoittautunut aiheelliseksi jo aikaa sitten. Aikaa vain kuluu ja kuluu eikä toiveemme täyty.

Suututtaa nämä epämääräiset kierrot. Lääkärin mukaan minun tapauksessani ei voi puhua vielä epäsäännöllisistä kierroista, sillä heittoa on max. sen viisi päivää (poikkeuksena se yksi 22 päivän mittainen kierto). On tämä minulle ihan tarpeeksi epäsäännöllistä. Juhannuksenakin pelkäsin ensin, että kuukautiset alkavat mökillä kesken kaiken, mutta sitten kun niitä ei kuulunutkaan, niin ehdin jo toivoa todella. Sitten olivat vielä kaikki nuo valeoireet. Suututtaa, että lähdin niihinkin mukaan. Pitäisihän minun oma kehoni jo tuntea, huijaa minkä kerkiää.

Eniten suututtaa se, ettei meille suoda onnea.

Virkistävää tuntea ärtymystä ja jopa lievää vihaa. Ei sureta eikä pelota. Kunnes hetken päästä tämä ärtymys ja viha hellittävät ja lamaannun surusta ja pelosta. Niin siinä käy, mutta sitten on taas noustava. 

Sekavia ajatuksia ja hieman selkeämpiä päätöksiä

Kuluneisiin päiviin mahtuu taas jos jonkinmoisia ajatuksia ja pohdintoja. Viime viikolla oloni oli ihan hyvä, mutta viikonloppuna iski ahdistus. Kierto lähenee loppuaan enkä jaksa elätellä minkäänlaisia toiveita. Tänään on kp 23. Toivon vain, että tämä kierto olisi edes vähän kahta edellistä pidempi. Ihan senkin takia, että saisin nauttia mökkijuhannuksesta rauhassa ilman kuukautiskipuja ja muuta ärsyttävää. Oireita ei juurikaan ole, ei ainakaan mitään toivoa herättäviä. Lauantai-iltana tuli äkillisesti todella flunssainen olo, joka jatkui sunnuntain ajan. Lämpöäkin oli hieman ja yleisesti heikko sekä voimaton olo. Olo koheni eiliseen mennessä eikä jäljellä ole enää kuin nuhainen nenä. 

Olemme puhuneet miehen kanssa lähiaikoina paljonkin hoitojen jatkamisesta. Minusta on jo hetken aikaa tuntunut siltä, etten ole vielä lähitulevaisuudessa valmis ainakaan ivf-hoitoon. Alustavasti oli lääkärin kanssa puhetta edellisen inssin yhteydessä, että niitä voitaisiin hyvinkin tehdä vielä kaksi mikäli tarve vaatii. Lääkäri väläytti myös mahdollisesti edessä olevaa ivf-hoitoa ja ajatus on muhinut mielessäni siitä asti. Välillä olen ollut hyvinkin vakaasti sitä mieltä, että mikäli tarve vaatii, niin voisimme suunnata ivf-hoitoon pian inssien jälkeen. Mutta kuten aiemmin totesin, niin tuo tunne on nyt muuttunut voimakkaasti. En koe olevani valmis rankempiin hoitoihin ja siihen on monia syitä. Ensinäkin ne pelottavat minua suunnattomasti. Pelkään, etten kestäisi kaikkea sitä epätietoisuutta ja odottamista. Mahdollisesta pettymyksestä puhumattakaan. Tuntuu yksinkertaisesti vain liian suuren askeleen ottamiselta. Toiseksi pelkään rankempien hormonien sivuvaikutuksia. Reagoin hormonivalmisteisiin jo inssien aikana melko voimakkaasti, joten ajatuskin hirvittää. 

Yksi suurimmista esteistä on kuitenkin raha. Hoito tulisi olemaan kallis. En ole vielä täällä blogissa tainnutkaan kertoa yhdestä toisesta suuresta asiasta elämässämme: suunnittelemme häitä vuoden päähän syksyksi. Toki nekin suunnitelmat vaikuttavat jonkin verran lapsettomuushoitojen suunnitteluun. Lähinnä kuitenkin juuri tähän taloudelliseen puoleen. Hääpäivän olemme päättäneet jo heti kihlauksemme jälkeen eli jo ennen kuin tiesimme mihin lapsihaaveemme meitä vie. Olen niin onnellinen siitä, että saan jakaa elämäni rakastamani miehen kanssa ja saamme järjestää ikimuistoiset juhlat. Vaikka häistämme ei tule kovinkaan suuret, niin rahaa niihin saa silti uppoamaan vaikka millä mitalla.

Niinpä olemme toistaiseksi suunnitelleet seuraavaa: jos meitä ei nyt jollain ihmeen kaupalla onnista kesän aikana, niin palaamme klinikalle elo-syyskuussa. Näillä näkymin olisi luultavasti mahdollista kokeilla inseminaatiota kaksi kertaa. Toki on ajateltava realistisesti ja tiedostaa alhaiset onnistumisprosentit, mutta tällä hetkellä tämä suunnitelma tuntuu riittävältä rauhoittamaan mieleni. Mies on koko ajan osannut suhtautua paljon rennommin kuin minä ja hän uskoo yhä voimakkaasti luomuraskauden mahdollisuuteen. Hän ei ole missään vaiheessa pitänyt rankempiin hoitoihin siirtymistä hyvänä vaihtoehtona, joten tekemämme päätös tuntuu siltäkin osin ihan hyvältä.

Olo tuntuu ainakin tällä hetkellä hieman kevyemmältä ja mieli vähän jäsentyneemmältä. Tuntuu hyvältä koittaa elellä kesä rennoin mielin ja katsoa syksyllä taas eteenpäin. Todellisuudessahan tämä ei varmasti ihan näin helposti tule menemään. Mutta olen varautunut siihenkin. Tuntuu hyvältä alkaa pikku hiljaa keskittyä todella hääsuunnitelmiin, se on jännittävää ja hauskaa. Onneksi muu elämä menee eteenpäin, kaikki ei pyörikään lapsettomuuden ympärillä. Ja on tärkeää huomata ja osata nauttia siitä, että joitain osa-alueita voi itsekin edelleen hallita. 

Kiireitä

Aivan ensimmäiseksi pahoittelen hidasta postaustahtia. Kirjoitettavaa olisi vaikka kuinka, mutta on ollut paljon kaikkea puuhaa. Töissä on tämä viikko vielä kovin kiireistä, ensi viikolla helpottaa paljon. Saatan jopa ehtiä kirjoittelemaan työajalla blogia, kätevää. Olen ollut paljon menossa töiden jälkeen ja iltaisin ei ole tullut istuttua koneella, kun vaihtoehtona on ollut miehen kainaloon käpertyminen.

Olen nähnyt paljon ystäviä vapaa-ajalla ja on tehnyt todella hyvää puhua kaikesta normaalista (ts. muusta kuin lapsettomuudesta). Olemme nauraneet ja hullutelleet. Viime lauantaina tuli repäistyäkin; lähdimme ystäväni kanssa extempore yöelämään ja tanssimme aamuun asti. Voi että, miten hyvää se teki. Nämä ihanat hetket auttavat minua "nauti elämästä tässä ja nyt"-projektissani eteenpäin. Myös miehen kanssa on ollut viime aikoina jotenkin erityisen rento ja vapautunut tunnelma. Aika kiva olo itseasiassa kaiken kaikkiaan.

Lapsettomuus sekä mahdolliset tulevat hoidot ovat kaikesta huolimatta päivittäin mielessäni. Olemme jonkin aikaa puhuneet, että palaamme klinikalle syksyllä, mikäli meitä ei ole siihen mennessä onnistanut. Huomasin klinikan sivuilta tuossa taannoin, että se onkin auki koko kesän. Olen ollut siinä uskossa, että klinikalla olisi pidempikin kesätauko. Ainoastaan heinäkuussa hoitoja tehdään vähemmän, mutta esimerkiksi heti elokuussa taas normaalisti. Tämä tieto piristi. Voimme palata klinikalle jo elokuussa, jos siltä tuntuu.

Aiemmassa postauksessani pohdin psykologin juttusille menemistä. Kuulin äskettäin, että syksyllä työsuhteeni kestettyä vuoden, minun olisi mahdollista hyödyntää työterveyspsykologia minkä tahansa mieltäni painavan asian käsittelyyn. Aion ehdottomasti käyttää tilaisuuden hyväkseni. Syksyllä voi kuitenkin olla se tilanne, että jatkamme hoitoja. Silloin kaikki tuki tulee varmasti tarpeeseen. Tuntuu helpottavalta tietää, että ammattiapua on saatavilla ja vieläpä niin, että se kuuluu työterveyshuoltoon.

Lapsettomuuden hyväksymisestä

Minusta on jo jonkin aikaa tuntunut siltä, että minun tulisi käsitellä lapsettomuuttamme jollain tavalla perusteellisemmin. En ole osannut kirjoittaa tästä aiemmin, on hieman vaikea selittää mitä tarkoitan. Minusta tuntuu, että elän kummallisessa välitilassa. En ole koko aikaa ahdistunut eikä lapsettomuus pyöri mielessäni jatkuvasti. Silti harvemmassa ovat ne päivät, kun asia ei mieltäni painaisi. Yhä useammin on niitä päiviä, kun huomaan asian todella painavan. Vaikka olisi mukavaa tekemistä ja ajatukset olisivat muualla, niin silti lapsettomuus ja siihen liittyvät tunteet ja ajatukset nostavat herkästi päätään. Se on uuvuttavaa. Kaipaisin edes jonkinlaista mielenrauhaa. Rehellisesti sanottuna kaipaan aikaa ennen tätä kaikkea. Kaipaan aikaa, jolloin mikään asia ei pitänyt minua otteessaan näin kokonaisvaltaisesti.

On ollut vaikea saada kiinni siitä, mikä lapsettomuudessa ja sen kanssa elämisessä on vaikeinta. Ehkä olen vasta nyt siinä pisteessä, että pystyn oikeasti aloittamaan asian käsittelemisen. Toivon, että löytäisin sopivia keinoja, joilla pääsisin asioiden ytimeen. En tarkoita niinkään kaikkien mahdollisten tunteiden ja ajatusten sanoittamista ja kuulostelemista, vaan ennemminkin lapsettomuuden ja nykyisen elämäntilanteemme hyväksymistä. Olen toisinaan kuvitellut olevani jo sinut tämän kanssa, mutta en tosiaankaan ole. Huomaan sen ahdistuneesta olotilastani, joka ei toisinaan meinaa enää helpottaa vanhoilla, aiemmin hyviksi havaituilla keinoilla.

Haluaisin oppia hyväksymään lapsettomuuden osana tämänhetkistä elämäämme. Haluaisin samalla uskaltaa uskoa oikeasti siihen, että myös meitä voi vielä onnistaa. Joko luomusti tai hoitojen avulla. Peliä ei olla vielä menetetty. Toisinaan on vain niin vaikea uskoa ja luottaa siihen, että kaikki kääntyy parhain päin. Juuri siksi minun olisikin tärkeää päästä näissä pohdinnoissa hieman syvemmälle. Olen miettinyt, että olisiko minun hyvä varata aika esimerkiksi klinikkamme psykologille. Ulkopuolinen näkökulma voisi tehdä hyvää ja auttaa minua jäsentelemään omia ajatuksiani. Uskon muutenkin puhumiseen ja taakan jakamiseen toisten ihmisten kanssa, miksei myös ammattiauttajan kanssa. Teenhän minä itsekin osittain melko samansuuntaista työtä ja näen kyllä sen vaikutukset. Silti ajatus ventovieraalle puhumisesta tuntuu hassulta. Ehkä minä kuitenkin kypsyttelen ajatusta vielä hetken aikaa ja katson sitten, josko kuitenkin varaisin ajan. Jos jollakulla on hyviä itsehoitovinkkejä tällaiseen syvällisempään tutkiskeluun liittyen, niin otan niitä ilolla vastaan.

Lomatunnelmissa

Palasimme myöhään eilen illalla kotiin. Oli mitä mainioin minireissu ja loppuviikko onneksi vielä lomailua kotosalla. Säät eivät reissussa oikein suosineet, kuten eivät ilmeisesti täällä kotimaassakaan, mutta emme antaneet sen vaikuttaa liikaa. Nautimme yhteisestä ajasta ja rennosta ilmapiiristä. Söimme hyvin, nautimme hieman viiniä sekä virvokkeita, kiertelimme ympäriinsä ja shoppailimme. En ole varsinaisesti mikään shoppailuhullu, mutta ulkomailla käydessäni kyllä innostun. Euroopasta löytyy kaikkea niin ihanaa ja erilaista. Jopa mies innostui vaatekaupoilla, joten minäkin sain vingutella korttia huoletta hyvällä omalla tunnolla. Olen erityisen tykästynyt maksimekkoihin ja -hameisiin ja niitä tarttuikin mukaan useampi, ihanissa väreissä ja kuoseissa. Lämpimiä kesäpäiviä odotellessa.

Reissukuulumisista kiertokuulumisiin: sunnuntain tiputteluvuoto muuttui maanantaina ihan kunnon vuodoksi. Kierto jäi vain 25 päivän mittaiseksi. Onhan sekin toki parempi kuin edellinen 22 päivää, mutta lyhyehkö kierto harmittaa silti. Sen suurempaa romahdusta ei tällä kertaa tullut, reissussa ollessa ei ollut aikaa murehtia. Ja nyt kotiin tultua pahin alkaa olla jo ohi, pian menkatkin loppuvat ja voi suunnata katseen taas eteenpäin. 

En odota tältä kesältä ihmeitä. Jos vain osaisin nauttia elämästä ja antaa asioiden mennä omalla painollaan. Se riittäisi minulle. Olemme päättäneet jo aiemmin keväällä, että syksyllä palaamme klinikalle ja mietimme jatkoa. Se tuntuu helpottavalta, minulla on lupa ottaa rennosti ja meillä on lupa nauttia kesästä ja toisistamme.

Pikapäivitys lentokentältä

Pahoittelut, etten ole ehtinyt vielä vastaamaan edellisen postauksen kommentteihin. Kiitos niistä, vastailen heti reissun jälkeen. Synttäriyllätys miehelle onnistui täydellisesti! Lähdimme kukonlaulun aikaan lentokentälle, mies ei aavistanut yhtään, mihin olemme matkalla! Teemme neljän päivän minireissun ihanaan Euroopan kaupunkiin. Mies on aivan onnessaan, samoin minä. 

Kiertopäivitys tähän loppuun: tänään aamulla vessassa käydessä paperiin jäi aavistuksen verran vaaleanpunaista. Toiveet karisivat samantien lattiakaivoon, mutten jaksa nyt murehtia. Aiomme nauttia miehen kanssa lomasta ja toisistamme.

Ihanaa sunnuntaita!

Ihanasta kesästä huolimatta allapäin

Olen ollut alkuviikon allapäin. En ole mitenkään kovin aktiivisesti ajatellut lähestyvää loppukiertoa, mutta kai se alitajuisesti painaa mieltäni. Kaikki se pelko ja epävarmuus taitavat olla jo jonkinlaisia vakiotunteita, jotka lymyilevät pinnan alla ja odottavat esiintulemista. Tämä kierto on ollut poikkeuksellisen raskas henkisesti. Olen ollut tavallista herkempi ja tunteeni heittelevät vuoristoradan lailla.

Huomaan olevani töissäkin tavallista herkempi. Asiat jäävät helposti painamaan mieltä ja pyörittelen työasioita monesti vielä kotonakin. Hermot tuntuvat olevan kireällä ja pienetkin vastoinkäymiset ovat tuntuneet tällä viikolla maailmanlopuilta. Lieneekö tämä jokin tasoittava hormoniaalto siihen, etten ole näin jälkeenpäin ajateltuna tainnut kärsiä muutamissa edellisissä kierroissa kovinkaan voimakkaista mielialanvaihteluista loppukierron aikaan. Tai sitten aika vain kultaa muistot. No oli miten oli, juuri nyt tutuu rasittavalta tällainen herkistely ja masistelu.

Haluaisin vain nauttia kesästä ja perjantaina alkavasta lomasta. Kaikkea ihanaa on luvassa, mutta en ole niin innostunut kuin haluaisin olla. Tuntuu, että otan siitäkin paineita. Pitäisi olla kiitollinen niin monesta asiasta ja kyllähän minä olenkin. Täytyy varmaan kaivaa taas kiitollisuuspäiväkirja esiin ja pysähtyä niiden asioiden äärelle.

Mutta te onneksi ymmärrätte, ei tämä ole helppoa. Ei ole helppoa pitää toiveikkuutta yllä kuukaudesta toiseen ja nousta aina jokaisen pettymyksen jälkeen. Ehkä olen aloittanut poikkeuksellisen aikaisin itseni valmistamisen uuteen pettymykseen. Myönnän, että minun on todella vaikeaa uskoa enää mahdollisuuksiimme luomuna. Tämä on osaltaan myös jonkinlaista turhautumista, tuntuu että aikaa menee hukkaan. Toisaalta me tarvitsimme taukoa hoidoista emmekä ole vielä valmiita ottamaan seuraavaa askelta kohti raskaampia hoitoja.

Nyt on siis jo kp 21, edelliskiertohan jäi vain 22 päivän mittaiseksi. Kaipa stressaan sitäkin. Toivottavasti tämä kierto olisi normaalimman mittainen. Ei ole oikeastaan mitään oireita suuntaan eikä toiseen (mielialojen vaihtelua lukuunottamatta). Tai ehkä sen verran, että rinnat eivät ole lainkaan kipeytyneet tai turvonneet, kuten yleensä tässä vaiheessa kiertoa. Se tuskin on ainakaan hyvä merkki. Vatsaa sen sijaan kyllä turvottaa omituisesti. Se voi kyllä johtua melkeinpä mistä vaan. Vähissä ovat oireet, mutta eipähän tarvitse käyttää aikaa kaikkien mahdollisten tuntemusten tulkitsemiseen.

Kaksi työpäivää enää, eiköhän tämä tästä.