Minusta on jo jonkin aikaa tuntunut siltä, että minun tulisi käsitellä lapsettomuuttamme jollain tavalla perusteellisemmin. En ole osannut kirjoittaa tästä aiemmin, on hieman vaikea selittää mitä tarkoitan. Minusta tuntuu, että elän kummallisessa välitilassa. En ole koko aikaa ahdistunut eikä lapsettomuus pyöri mielessäni jatkuvasti. Silti harvemmassa ovat ne päivät, kun asia ei mieltäni painaisi. Yhä useammin on niitä päiviä, kun huomaan asian todella painavan. Vaikka olisi mukavaa tekemistä ja ajatukset olisivat muualla, niin silti lapsettomuus ja siihen liittyvät tunteet ja ajatukset nostavat herkästi päätään. Se on uuvuttavaa. Kaipaisin edes jonkinlaista mielenrauhaa. Rehellisesti sanottuna kaipaan aikaa ennen tätä kaikkea. Kaipaan aikaa, jolloin mikään asia ei pitänyt minua otteessaan näin kokonaisvaltaisesti.
On ollut vaikea saada kiinni siitä, mikä lapsettomuudessa ja sen kanssa elämisessä on vaikeinta. Ehkä olen vasta nyt siinä pisteessä, että pystyn oikeasti aloittamaan asian käsittelemisen. Toivon, että löytäisin sopivia keinoja, joilla pääsisin asioiden ytimeen. En tarkoita niinkään kaikkien mahdollisten tunteiden ja ajatusten sanoittamista ja kuulostelemista, vaan ennemminkin lapsettomuuden ja nykyisen elämäntilanteemme hyväksymistä. Olen toisinaan kuvitellut olevani jo sinut tämän kanssa, mutta en tosiaankaan ole. Huomaan sen ahdistuneesta olotilastani, joka ei toisinaan meinaa enää helpottaa vanhoilla, aiemmin hyviksi havaituilla keinoilla.
Haluaisin oppia hyväksymään lapsettomuuden osana tämänhetkistä elämäämme. Haluaisin samalla uskaltaa uskoa oikeasti siihen, että myös meitä voi vielä onnistaa. Joko luomusti tai hoitojen avulla. Peliä ei olla vielä menetetty. Toisinaan on vain niin vaikea uskoa ja luottaa siihen, että kaikki kääntyy parhain päin. Juuri siksi minun olisikin tärkeää päästä näissä pohdinnoissa hieman syvemmälle. Olen miettinyt, että olisiko minun hyvä varata aika esimerkiksi klinikkamme psykologille. Ulkopuolinen näkökulma voisi tehdä hyvää ja auttaa minua jäsentelemään omia ajatuksiani. Uskon muutenkin puhumiseen ja taakan jakamiseen toisten ihmisten kanssa, miksei myös ammattiauttajan kanssa. Teenhän minä itsekin osittain melko samansuuntaista työtä ja näen kyllä sen vaikutukset. Silti ajatus ventovieraalle puhumisesta tuntuu hassulta. Ehkä minä kuitenkin kypsyttelen ajatusta vielä hetken aikaa ja katson sitten, josko kuitenkin varaisin ajan. Jos jollakulla on hyviä itsehoitovinkkejä tällaiseen syvällisempään tutkiskeluun liittyen, niin otan niitä ilolla vastaan.
Suosittelen lämpimästi ammattilaisen puoleen kääntymistä. Itse käyn yksityisellä psykoterapeutilla ja siitä on ollut hurjan paljon apua. Myös klinikan psykologi on varmasti hyvä vaihtoehto.
VastaaPoistaUlkopuolinen asiantuntija osaa tuoda ajatteluun uusia näkökulmia ja antaa vinkkejä oman ajattelumallin kehittämiseen. Vaikka puhuminen onkin tärkeää, teki sen kenen kanssa hyvänsä, ulkopuoliselle puhuminen on tietyllä tapaa paljon vapauttavampaa. Silloin ei tarvitse miettiä vastapuolen reaktiota tai ajatuksia.
Kiitos kommentistasi Ee. :) Hienoa, että olet ilmeisesti löytänyt itsellesi hyvän psykoterapeutin. Uskon, että siitä todella on apua. Hyvä pointti tuo, että ulkopuoliselle taholle puhuessa ei tarvitse samalla tavalla ottaa huomioon vastapuolen ajatuksia. Ehkäpä minäkin uskaltaudun klinikan psykologin vastaanotolle. :)
PoistaMä oon ajoittain kanssa miettinyt jollakulla juttelemassa käymistä. Siitä olisi varmasti hyötyä oman jaksamisen kanssa. Mutta tälläinen blogin kirjoittaminenkin on jo jonkinlaista terapiaa ja ainakin näiden blogien kautta saa vertaistukea.
VastaaPoistaVoitko puhua ystävien ja miehen kanssa miten paljon? Mä juttelen paljon ystävien kanssa ja se kyllä aina hetkittäin helpottaa, kun saa puhuttua huolet ääneen.
Olen samaa mieltä kanssasi, blogin kirjoittaminen on hyvinkin terapeuttista. Vertaistuki on ehdottoman tärkeää, ilman sitä en olisi tämänkään vertaa järjissäni.
PoistaPystyn puhumaan miehen ja muutaman hyvän ystäväni sekä äitini kanssa lapsettomuudesta aina, kun siltä tuntuu. Jotenkin nyt on vain tullut sellainen tunne, että ulkopuolisesta näkökulmasta voisi olla hyötyä. Lähimmäiseni (mies toki kaikista eniten) eläytyvät tilanteeseemme kuitenkin niin tunteella, etten aina saa aivan kaikkea sanotuksi. En halua kuormittaa esimerkiksi ystäviänikään loputtomiin huolillani. Silti on todella tärkeää ja arvokasta, että on läheisiä, joiden kanssa pystyy puhumaan. :)
Muistan pohtineeni hyvin samankaltaisia ajatuksia silloin kun oma hoitoprosessimme oli käynnissä. Valitettavasti en usko, että lapsettomuuden tunnetta tai tilannetta voi hyväksyä täysin ennen kuin se on loppuun käsitelty hoitojen päättymisen myötä tavalla tai toisella. Itse en ainakaan siihen kyennyt. Sitä odottaa vaan koko ajan sitä jotain. Psykologilla käyminen kuulostaa viisaalta. Lapsettomien yhdistys simpukalta voi myös saada vertaistukihenkilön, jonka kanssa ajatuksia voi vaihtaa sähköpostitse. Sekin on yksi vaihtoehto purkaa tuntojaan. Toivottavasti voit viettää mukavan rentouttavan kesän. Lapsettomuus on suuri osa elämää muttei koko elämä. Tsemppiä! T.Ansku (icsi-pojan äiti)
VastaaPoistaKiitos Ansku kannustavasta kommentistasi. Ihana kuulla, että hoidot toivat teille onnen. :)
PoistaOlet varmasti oikeassa siinä, ettei lapsettomuutta pystykään täysin hyväksymään ennen kuin se on todella loppuun käsitelty. Kaipaisinkin kokonaisvaltaisen hyväksymisen sijaan sitä, että pystyisin hyväksymään elämämme tällaisenaan tällä hetkellä. Se on vaikeaa ja jatkuva ahdistus, odottaminen ja toivominen syö voimia. Erittäin hyvä vinkki tuo Simpukka ja vertaistukihenkilö, pistän korvan taakse. Simpukasta olen toki kuullutkin, mutta vertaistukihenkilöstä en. :)
Kiitos vielä ja oikein mukavaa kesää sinullekin! :)
Puet tosi hyvin sanoiksi niitä juttuja, joita myös minun mielessäni pyörii. Minäkään en osaa sanoa mitään toista juttua, joka vähään aikaan näin kokonaisvaltaisesti olisi pitänyt minua otteessaan kuin lapsettomuus. Lapsettomuuden kokemus on ikäänkuin synnyttänyt minussa jonkun perusvireen, joka sävyttää melkein kaikkia elämän osa-alueita. Enkä pidä siitä.
VastaaPoistaOlen miettinyt sitä, pääsisinkö jo siihen että hyväksyisin lapsettomuuden pikkuhiljaa lopullisesti. Luulen, että se tekisi kovin paljon helpommaksi tämän elämän. Voisi oikeasti karistaa harteilta ja jättää taakse tämän suossa rämpimisen. Helpommin sanottu kuin tehty. Tunteet ei kysy lupaa; ne tulee kun on tullakseen. Ja lapsettomuus on vaikea kokemus. Sitä kokemusta ei voi noin vain lopettaa, vaikka kuinka ajattelen, että nyt en enää välitä koko aiheesta. Se ei mene niin.
Uskon, että tämän kanssa vaan pikkuhiljaa oppii sitten elämään. Itse olen ainakin kokenut hyväksi tällä tiellä sen, että olen sallinut itselleni kaikki tunteet, kaikki ne vaikeat ja hankalatkin ja antanut niiden tulla kun ovat tullakseen. Se on helpottanut oloa merkittävästi. Uskon, että kun aikaa kuluu riittävästi, opin vielä hyväksymään lapsettomuuden. Haluan oppia hyväksymään sen. Ehkä se on hyvä lähtökohta. Tie on kyllä kovin kivinen.
Voimia sinulle ja kiitos hyvästä tekstistä! <3
Kiitos jannebeth. <3 Mukava kuulla, että voit samaistua ajatuksiini ja hyvä, jos olen saanut ilmaistua itseäni ymmärrettävästi. :)
PoistaJaan kyllä täysin tuon ajatuksen perusvireestä, joka ei todellakaan miellytä. Tuntuu, ettei vain pysty enää olemaan monessakaan tilanteessa ilman, että lapsettomuus painaisi mieltä tai jollain tavalla vaikuttaisi. Ja kun elämässä olisi niin paljon muutakin.
Mutta kuten totesit, ei näitä tunteita voi tukahduttaakaan. Ja on tervettä antaa kaikkien tunteiden tulla sellaisenaan kuin on tullakseen, silloin kun tulevat. Kaipa se on ainoa keino selvitä tästä todella kivisestä tiestä.
Kuten edellä olevaan Anskun kommenttiin vastasin, niin en oikein itsekään usko, että lapsettomuutta voi (tai tarkemmin ajateltuna tarvitseekaan) hyväksyä kokonaan ennen kuin se saa jonkinlaisen selkeän lopun. Ja toivon mukaan tottakai onnelisen lopun. Mutta ainakin itselleni olisi tärkeää oppia hyväksymään tämä elämänvaihe ja käsitellä tätä kaikkea niin, että pystyisin paremmin nauttimaan muusta elämästä.
Oikein kovasti voimia sinullekin. Toivottavasti kesä ja aurinko auttavat kaikin puolin. <3
Kirjoitat kyllä kauniisti ja puet sanoiksi useat ajatukset, joita itsellä mielessä pyörii. Olette toki yrityksessä paljon pidemmällä kuin me, mutta meilläkin tuo vuoden rajapyykki on kesän jälkeen täynnä ja tunteet menee aika vuoristorataa.
VastaaPoistaKaikkea hyvää teille!
Kiitos kommentistasi! Kiva kuulla, että pidät kirjoituksistani ja jaat samanlaisia ajatuksia. :)
PoistaKovasti tsemppiä myös teille, toivottavasti ette joudu enää kauaa odottamaan!