Väkisin esiin kaivettu optimismi

Kp 23 eli ei enää montaa päivää tätä kiertoa jäljellä. Tunteet ovat heitelleet jälleen kerran ihan kunnolla. En tiedä, mistä se varsinaisesti lähti liikkeelle, mutta viime viikonloppu oli vaikea. Minut valtasi suunnaton epätoivo. Ei tästä tule mitään. Luomuraskaus ei ole kohdallamme mahdollista. Vaikka kummastakaan ei ole löytynyt mitään vikaa, niin silti emme onnistu. En olisi tähän ryhtyessämme ikinä arvannut, miten pitkä ja vaikea tie meillä on kuljettavana.

Olen surullinen siitä, että suurimman haaveemme toteutuminen on näin vaikeaa. Olen surullinen siitä, ettei kehoni jostain syystä pysty täyttämään suurinta haavettani ja antaa minun tulla raskaaksi.

Tällä viikolla olen haudutellut ajatusta siitä, että en tosiaan halua elämäni lipuvan ohi surkutellessani tilannettamme. Tämä on vaikeaa ja tuntuu pahalta, mutta se on nyt minun elämääni ja meidän elämäämme. Tämä on vain hyväksyttävä, muuten mistään ei ainakaan tule mitään.

Jostain syystä on tarkoitettu, että kaikki ei mene helpoimman kautta. Tiedän, että tajuan tämän kaiken merkityksen sitten joskus. Siihen asti on vain taisteltava optimistisen asenteen eteen.

Mikäli tämä meneillään oleva kierto on tavallisen mittainen, niin ensimmäinen inseminaatiomme ajoittuisi laskelmieni mukaan tammikuun loppupuolelle. Kirjoittelen ajatuksistani siihen liittyen vielä myöhemmin lisää, kunhan saan niitä ensin hieman kasaan. Ne ovat levällään. On toiveikkuutta ja on suunnatonta pelkoa.

Juuri nyt aion vaikka väkisin harjoitella optimistisemman asenteen omaksumista. Tiedän, että silloin voin paremmin.