Päivä kerrallaan

Alkukierto on mennyt nopeasti tänään on jo kp 7. Kuukautiset olivat siedettävät ja lyhyet eikä niiden alkaminen ollut tällä kertaa jostain syystä niin kamalaa. Syvällä sisimmässäni tunsin toki pettymyksen, mutta se ei päässyt konkreettisesti ulos ja hyvä niin. Nyt suunta on vain eteenpäin.

Rytmini on ilta- ja yövuorojen takia melko sekaisin. Unirytmi on ihmeellisen kunnossa ainakin toistaiseksi, mutta olen aivan sekaisin viikonpäivistä enkä pysty oikein suunnittelemaan tulevien päivien ohjelmaa valmiiksi.  Työni on ihanaa, mutta todella uuvuttavaa, joten senkään takia ei ole erityisemmin voimia tai halua ajatella kovin pitkälle. Omalla tavallani kuitenkin nautin tästä. Iltapainotteisten työvuorojen ansiosta minulla on ollut aamupäivät vapaana ja olen voinut heräillä rauhassa ja tehdä kotijuttuja. Olen syönyt aamupalaa parvekkeella ja ottanut aurinkoa. Pieniä, ihania asioita.

Tuntuu vapauttavalta elää päivä kerrallaan. Toki katsoin jo valmiiksi mahdollisen ovulaation ajankohdan. Jos aikaisempiin kiertoihin on katsomista, niin se voi olla kp 13 eli ensi viikon torstaina. Minulla on hassun kutkuttava tunne tästä kierrosta. En tiedä mistä se johtuu, mutta nyt on taas vaihteeksi toiveikas olo.

Yövuorossa

Olen ensimmäistä kertaa yövuorossa. Aluksi hieman jännitti jäädä tänne yksin, mutta kaikki on mennyt tähän asti hyvin. Vielä pitäisi jaksaa valvoa neljä tuntia. Tiedän jo nyt, että kolmivuorotyö ei ole minun juttuni. Arkirytmi menee sekaisin ja tuntuu ettei muuta ehdikään kuin olla töissä. Siinä mielessä on onni, että sijaisuuteni on vain toukokuun loppuun asti. Toisaalta tiedän jo nyt, että minun tulee kova ikävä työkavereitani ja mahtavia asiakkaita. 

Työstäni en voi kauheasti kertoa, mutta sen verran voin asiaa valottaa, että työskentelen nyt lastensuojelun asiakkaiden parissa. Hurjia kohtaloita ja surkeita tarinoita. Kunpa joku olisi vain välittänyt ja hoitanut kohtaamiani lapsia ja nuoria aikaisemmin. Tämän työn myötä oma vauvan- ja perheenkaipuuni vain vahvistuu päivä päivältä. Haluan olla hyvä äiti omalle pikkuisellemme ja haluan tarjota hänelle turvallisen kodin ja lapsuuden. Satuttaa nähdä lapsia, joilla ei ole sitä ollut. Yritän auttaa.

Huono olo, mutta hyvä mieli

Olen varmaan tulossa kipeäksi. Kurkku on karhea ja limaisen tuntuinen. Eilen olo oli kurkkuoireita lukuunottamatta ihan hyvä, mutta tänään on ollut todella heikko olo. Päätä särkee ja huimaa myös istuessa. Töihin on silti lähdettävä parin tunnin kuluttua, en voi olla poissa näin lyhyellä varoitusajalla. 

Kierron ensimmäiset päivät ovat menneet hyvin. En ole ollut surullinen enkä epätoivoinen. Ärtyneisyyskin  tuntuu kaikonneen menkkakipujen lievennyttyä. Kivut eivät olleet tässä kierrossa edes kovin kummoiset, ihan siedettävät.

Eilen kävimme miehen ja äitini kanssa mummoni luona äitienpäiväkahveilla. Mummoni on jo iäkäs, 83-vuotias, mutta suhteellisen hyväkuntoinen. Toki hänellä on kaikkea pientä vaivaa, mutta pärjää kuitenkin hyvin vielä itsekseen omassa kodissa. Mummoni on ollut minulle aina todella läheinen. Lapsena olin jatkuvasti mummon luona yökylässä ja nykyäänkin pyrin käymään hänen luonaan usein.

Vaikka olenkin ollut jo jonkin aikaa raskautumistoiveiden suhteen positiivinen enkä halua antaa epävarmuudelle tilaa, niin silti tunsin eilen hetken aikaa pientä haikeutta. Mummoni muisteli kuinka veljeni otti ensimmäiset askeleensa samaisesta pöydästä tukea ottaen, joka hänellä edelleen on olohuoneessa. Siihen mummoni lisäsi vielä, että saa nähdä kuka seuraavaksi ottaa ensiaskeleensa samaan pöytään tukeutuen. 

Mieheni kiinnitti myös huomiota mummoni lausahdukseen ja keskustelimme siitä myöhemmin illalla. Minulle olisi todella tärkeää, että mummoni ehtisi tulla isoisoäidiksi ja nähdä pienen lapsenlapsenlapsensa. Olisi hienoa viettää äitienpäivää tai ihan mitä tahansa tavallistakin päivää neljän sukupolven voimin. Se olisi miehellekin tärkeää, sillä hänen omista isovanhemmistaan on jo aika jättänyt. 

Kyllä eilinen äitienpäivä pisti miettimään, vaikka yritinkin suhtautua siihen mahdollisimman reippaasti ja neutraalisti. Samalla se jollain tavalla lisäsi toiveikkuuttani. Vuoden päästä tähän samaan aikaan meillä voi hyvinkin olla jo oma pikkuinen, joko vielä tuloillaan tai sylissä.

Hyviä ja huonoja uutisia

Huonot uutiset ensin. Tänään alkoi yk 8. Päällimmäisenä tunteena on ärtyneisyys, en jaksaisi menkkoja ja tätä kurjaa oloa. Ainakaan vielä en ole ollut surullinen enkä pettynyt. En ole itkenyt. Menkat alkoivat aika puskista, niitä ei edeltänyt mitään mainittavia kipuja. Minulla oli jo eilen illalla tunne, että ne voivat alkaa hetkenä minä hyvänsä, mutta en ollut ehtinyt asiaa sen kummemmin vielä miettiä. Ehkä oli vain hyvä, että ne pääsivät yllättämään, sillä kierto jäi lyhyeksi (25 päivää) enkä ehtinyt luoda suuria odotuksia kierron viimeisille päiville.

Hyviä uutisia on siis se, että mieli on edelleen (kummallisen) positiivinen. En usko, että maailmanlopun luokkaa lähentelevää pettymyksen tunnetta enää tulee. Aiemmin se on iskenyt samantien menkkojen alettua. 

Muita hyviä uutisia on se, että ehdimme peuhata miehen kanssa eilen illalla oikein antaumuksella. Ikävä oli ollut kummallakin kova lyhyestä erossaolosta huolimatta ja jälleennäkeminen oli ihana. Lisäksi se on hyvä uutinen, että kevät näyttää vihdoin todella alkaneen ja kesä on jo lähellä. Meillä on miehen kanssa yhteinen vapaa viikonloppu ja aiomme tehdä kaikkea mukavaa. Söimme juuri päivällistä auringonpaisteessa parvekkeellamme ja pian pääsemme yhteisen intohimomme pariin: jännittämään Suomen peliä. Olemme kiekkohulluja. Huomenna saa nukkua pitkään eikä ole äitienpäiväkahvien lisäksi muita suunnitelmia. Saa vain olla.

Kotona jälleen

Ihanaa olla kotona! Matka oli mukava, mutta myös tämän kevään aiempia reissuja uuvuttavampi. Itäisen Keski-Euroopan kaupunki oli lumoavan kaunis, vilkas, eläväinen ja lämmin. Kävelimme paljon, jalat ovat aivan puhki. Kevätaurinko poltti olkapääni ja kasvot saivat väriä. Matkaseurana äiti oli pääosin mukavaa, mutta myös todella rasittava aika ajoin. Olemme niin samanlaisia keskenämme, että ärsyynnymme toisiimme helposti. Äidilläni on kuitenkin lyhyempi pinna kuin minulla ja reissussa sen kiristyminen tietyissä tilanteissa korostui. Matkasta jäi kuitenkin hyvä mieli ja mukaan tarttui ihania tuliaisia itselle ja miehellekin.

Ikävöin miestä yllättävän paljon näiden muutaman päivän aikana. Mies olisi niin pitänyt kaupungista ja sen tunnelmasta. Ehkä matkustamme sinne joskus vielä yhdessä. Tänään matkalaukkua yksin kotiin raahatessani (mies ei päässyt työkiireiden takia kentälle vastaan) päätin, etten enää matkusta ilman miestä. Ainakaan hetkeen.

Kierto lähenee loppuaan, tänään on jo kp 25. Dpo saattaisi olla 11, edelleenkin sillä varauksella, että olenko ylipäätään ovuloinut tässä kierrossa. Rinnat olivat koko matkan ajan turvonneet ja aika ajoin aran tuntuiset. Ne ovat edelleen turvonneet. Rintaoireet alkoivat siis oletetun ovulaation jälkeen kp 14 ja ovat jatkuneet siitä asti. En usko oireiden viittaavan mihinkään. Jokin hormonitoiminnassani on yhtäkkiä muuttunut, sillä tämä on jo kolmas kierto, jolloin rinnat ovat oireilleet kierron keskivaiheesta loppuun asti. En pidä tästä lainkaan. Ei ole mukavaa joutua varomaan rintoja puolet kierrosta. Parin viime päivän aikana mahassa on tuntunut pieniä,  nopeasti ohimeneviä menkkamaisia vihlaisuja silloin tällöin.

Tähän asti tämä kierto on mennyt todella nopeasti enkä ole ehtinyt liiemmin ajatella oikeastaan mitään. Kuten aiemminkin, niin viimeisten päivien ollessa käsillä sitä alkaa kuitenkin pyöritellä kaikenlaisia ajatuksia mielessään. Tekisi mieli olla toiveikas, toisaalta en kuitenkaan uskalla enkä halua. Haluan suojella itseäni uudelta pettymykseltä, vaikka tiedän sen olevan mahdotonta. Silti oloni on vielä ainakin melko positiivinen. Sekavaa, jälleen.

Kiirettä

Olen ollut töissä koko viikonlopun ja illat on kuluneet jääkiekon mm-kisoja katsoessa. Huomenna lähden äitini kanssa reissuun, joten olen iltaisin koittanut vähän pakata ja keskittyä matkaan liittyviin asioihin. En ole ehtinyt edes koneelle saatika miettimään mitään vauvahaaveisiin liittyvää.

On omituinen olo. Nyt kun minulla on hetki aikaa pysähtyä miettimään tuntemuksiani, niin ne ovat (jälleen kerran) todella ristiriitaiset. Puolet minusta jollain tasolla uskoo siihen, että nyt olisikin voinut tärpätä. Puolet, ehkä vähän isompi puolikas, ei sen sijaan usko siihen lainkaan. Mieli on kuitenkin hyvä. Olen innostunut uudesta työstäni ja jo nyt harmittaa se, että sijaisuuteni on niin lyhyt. Olen myös innoissani matkasta. On niin mukavaa saada viettää kahdenkeskistä aikaa äidin kanssa ja vielä ulkomailla.

Kehoni tuntemuksia olen vaivihkaa kiireestä huolimatta onnistunut joten kuten tarkkailemaan. Rintani ovat edelleen turvonneet ja raskaan tuntuiset. Toisinaan niitä myös vihlaisee. Nännit eivät ole enää yhtä arat kuin muutama päivä sitten, mutta nöpöttävät jatkuvasti. Rintaoireet ovat siis jatkuneet tauotta oletetusta ovulaatiosta lähtien eli viikon verran. Tänään voisi olettaa olevan dpo 6 tai 7, ennemmin kuitenkin 6. Ja kp on siis 20.

Lähden huomenna siis reissuun ja palaan perjantaina taas kotiin ja asiaan! Mukavaa alkavaa viikkoa. :)

Sekaisin

Olen onnellisen sekaisin. Olen sekaisin kiertopäivistä enkä tiedä, milloin olen tarkalleen ottaen ovuloinut, jos edes olen ovuloinut. Tuntuu hyvältä olla sekaisin ja epätietoinen. On rento olo. Kun en tarkalleen tiedä, mikä dpo tänään olisi, niin en voi laskea mahdollisia testauspäiviä eikä odottaminen tunnu ainakaan juuri nyt niin piinalliselta.

Olen sekaisin myös siitä, että sain tänään päättötyöni arvosanan ja tutkinto on käytännössä nyt täysin suoritettu. Nyt minulla on ammatti. Valmistujaiset ovat tämän kuun lopussa. Yksi vaihe elämässäni on päättymässä. Olen niin helpottunut.

Viimeinen sekavuutta aiheuttava tekijä on se, että lähdemme äitini kanssa ensi maanantaina reissuun. Vastahan minä palasin edelliseltä reissulta ja taas olisi lähdettävä. Tottakai on ihanaa lähteä taas ulkomaille, mutta tämä tahti tuntuu jotenkin hurjalta. Minun on pakattava jo tänään ja huomenna, sillä viikonlopun olen töissä. Täytyy vähän googlailla matkakohdettamme tarkemmin matkafiilikseen päästäkseni.