Sivut

lauantai 2. elokuuta 2014

Yk miljoona

Kukapa näitä jaksaa enää edes laskea. Kamalaa, että me olemme nyt siinä pisteessä, että yrityskierrot vain vaihtuvat, kiertopäivät vaihtuvat uusiin ja kaikki pysyy ennallaan. Hohhoijaa, valehtelematta olen todella kyllästynyt lapsettomuuteen. Olen kyllästynyt ikuiseen toivomiseen ja pettymiseen ja kaikkeen mitä siihen väliin mahtuu.

Kesäloma on tehnyt enemmän kuin hyvää. Olen saanut ajatuksiani melko kiitettävästi muuallekin, mutta pakko myöntää, että näin kesähelteillä paljastuvat vauvamahat ja toinen toistaan suloisemmat vauvat kesähatuissaan ovat vetäneet minut syviin vesiin monen monta kertaa. Sieltä on kerta toisensa jälkeen noustu nytkin uuden kierron alettua loman aikana. 

Minulla on ollut vain kahden viikon loma, mutta se on tuntunut paljon pidemmältä. Olemme reissanneet miehen kanssa pitkin poikin kotimaassa, se on ollut virkistävää. Olemme tavanneet ystäviä sekä viettäneet romanttista aikaa kahdestaan, arjesta on päästy hyvin eroon. Maanantaina koittaa paluu rutiineihin ja sen myötä alan luultavasti selvitellä pikkuhiljaa omia sekä miehen ajatuksia lapsettomuuden hoitamisen jatkamisen suhteen. Siihen liittyen minulla olisi paljon kirjoitettavaa, mutta joudun palaamaan siihen myöhemmin. Mukava kesäinen ilta ystävien seurassa odottaa, täytyy lähteä laittautumaan ja sovittelemaan kesämekkoja.

4 kommenttia:

  1. Voi harmi, että taas uusi yrityskierto alkoi. Tuntuu ettei oikein osaa edes sanoa mitään. Mutta tiedän kuinka pahalta se voi tuntua ettei vieläkään ole raskaana. Haluan vaan sanoa (vaikka olen saattanut kirjoittaa tämän jo aiemmin) että jos vaan olette yhtään valmiita "rankempiin" hoitoihin niin lähtekää niihin. Onnistumisprosentti on kuitenkin korkeampi ja jos tulos on toivottu ne on sen arvoiset! Tsemppiä loppukesään ja syksyyn! T.Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja tsempeistä Ansku, ne lämmittivät mieltä. :) Olemme pohtineet viime aikoina paljonkin rankempiin hoitoihin lähtemistä, mutta emme koe olevamme vielä välttämättä valmiita. Aion kuitenkin selvitellä lähitulevaisuudessa jo valmiiksi mahdollisuutta siirtyä kunnalliselle puolelle ja sitä kautta jonoon, sillä taloudellinen tilanteemme ei myöskään anna myötä yksityisen puolen hinnoille. Mukavaa loppukesää sinulle. :)

      Poista
  2. Halusin kiittää sinua arvokkaasta vertaistuesta, jota olen saanut kerta toisensa jälkeen kirjoituksistasi! Olet pukenut niin monta tunnetilaani sanoiksi. Meillä oli yritystä vuosi takana ja ajat varattuna tutkimuksiin (julkiselle ja saimmekin sieltä tosi nopeasti ajan) kunnes ihan pari viikkoa ennen testi näyttikin plussaa. Vieläkin vaikea uskoa tällaista onnea, koska yritystä oli niin kauan emmekä enää oikein uskoneet luomutärppiin. Nyt vain toivotaan, että vauva jaksaa pysyä matkassa. Ajattelin itse usein, että odottamista sietäisi paremmin, jos tietäisi vauvan lopulta tulevan. Olisi pitänyt vain luottaa siihen. Kovin syvissä vesissä tuli myös käytyä. Mutta se plussa saa sitten unohtamaan kaikki pettymykset ja odottelun. Teillekin vielä suodaan oma baby! Aivan varmasti. Hoitojen aloittamista ei kannata pelätä. Itseäni helpotti ajan varaamisessa ainakin se, ettei tarvinnut enää murehtia, missä vika vaan ammattilaiset saisivat selvitellä ja auttaa. Tsemppiä! <3 Pidän teille peukkuja! -J-

    VastaaPoista
  3. Ei tätä meinaa kyllä käsittää, ihan liikaa jo yritystä takana :( en millää usko enää mihinkään luomutärppeihin. Toivottavasti teidänki tilanteeseen löytyy joku hyvä ratkasu ja pääsette eteenpäin<3

    VastaaPoista