Jonkinlaista tasapainoa

Ei pitäisi ehkä nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta toteanpa tämän nyt kuitenkin: olo tuntuu melkeinpä tasapainoiselta. Kai sitä kannattaa kaikesta huolimatta pitää näistä hyvistä oloista kiinni silloin, kun niitä on tarjolla.

Jollain tasolla uskon kyllä vielä luomuraskautumisenkin mahdollisuuteen, mutta en pidä sitä enää kovinkaan realistisena. En odottanut tältä kierrolta mitään, niin kuin en aiemmiltakaan enää vähään aikaan. En ehtinyt kuulostelemaan minkäänlaisia "oireita" ennen loppuviikkoa, jolloin alkoivatkin jo selkeät menkkakivut. Vuoto alkoi juuri, jättäen tämän kierron jälleen vain 25 päivän mittaiseksi. Ei sureta, en ole pettynyt. Toivon selviäväni näistä menkoista vain olankohautuksella. Vaikka nyt kirjoitankin näin, niin kaikki te ihanat kanssasisaret tiedätte varmasti yhtä hyvin kuin minäkin, että itku saattaa vaania aivan kulman takana. Tulkoon se sitten, kun on tullakseen. Nyt mennään näin.

Tähän suht tasapainoiseen oloon on olemassa muutamakin syy. Ensimmäinen on tekemämme päätös lapsettomuushoitojen jatkamisesta. Päätimme miehen kanssa hiljattain, että näillä näkymin emme jatka hoitoja ennen häitämme. Luultavasti pyydän kuitenkin lähetettä julkiselle puolelle tässä piakkoin, mutta se olkoon toistaiseksi vielä vain eräänlainen takaportti. Tai ehkä takaportti on väärä ilmaus, ennemminkin ajattelimme sen niin, että voisimme käydä juttelemassa tilanteestamme ja saada sitä kautta taas uutta näkökulmaa. Mikäli sen jälkeen tuntuisikin siltä, että hoitoja olisi hyvä jatkaa kunnallisella puolella, niin ehkä tekisimme niin. Väestöliiton lapsettomuusklinikalle olemme toistaiseksi joka tapauksessa sanoneet hyvästit. On tuntunut helpottavalta tehdä päätös. Nyt ei tarvitse koko aikaa elää entä jos elämää. Tiedämme, että saamme lääkäriajan jonkin ajan päähän, siihen asti mennään näin. Nyt tuntuu helpommalta keskittyä "normaaliin elämään". Olen huomannut jo muutamassa viikossa tapahtuneen paljon: minulla on paljon enemmän voimia keskittyä kaikkeen hyvään arjessani ja elämässäni. Tuntuu, että olen osannut pitkästä aikaan nauttia ihan aidosti pienistä asioista.

Toinen merkittävä syy hyvään olooni on äskettäin syttynyt urheiluinnostus. Olen tainnut joskus aiemmin kertoakin, että olen kiinnostunut liikunnasta vasta joitain vuosia sitten. Senkin jälkeen innostus on ollut melko kausittaista enkä ole koskaan hurahtanut mihinkään tiettyyn lajiin. Kesän aikana keskustelin aiheesta paljon urheiluhullun mieheni kanssa, joka lupautui auttamaan minua, mikäli haluaisin oikeasti alkaa kohottaa kuntoani. Olen normaalipainoinen ja pääsääntöisesti suht tyytyväinen kroppaani. Muutama kilo on tullut lisää viimeisten vuosien aikana eikä niilläkään ole niin väliä, mutta haluaisin voida fyysisesti paremmin. Haluaisin tuntea oloni edes joskus energiseksi ja pirteäksi. Päätin tarttua mieheni tarjoamaan apuun ja niinpä me suunnittelimme yhdessä minulle viikko-ohjelman. Se pitää sisällään juoksulenkkejä, kuntosaliharjoittelua ja kotona tehtäviä lihaskunto sekä -huoltoharjoituksia. Olen innoissani! Ehkä saan tästä kuntoiluprojektista nyt uuden projektin tämän yrittämisen rinnalle. Toivon voivani kanavoida ylimääräisen energiani siihen, jolloin murehtimiselle jäisi vähemmän tilaa. Jää nähtäväksi, miten tämä uusi projekti lähtee liikkeelle, mutta odotukset ovat ainakin korkealla.