Sivut

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Toivo vs. epätoivo

Kp 30. Miksi tämä nyt taas venyy näin piinallisen pitkäksi?

Kaapissa ei ole jemmassa yhtään testiä, joten toistaiseksi on vielä vain odoteltava. Koko eilisen päivän alavatsassa tuntui jos jonkinmoista nippailua ja muljahtelua. Ei kuitenkaan tyypillistä kovaa kipua, kuten yleensä aina juuri ennen menkkojen alkamista. Mutta kun on menkoista kyse, niin lähes mikä vaan on mahdollista. 

Olen ollut eilisestä lähtien aivan tulisilla hiilillä. En ole kuitenkaan halunnut lähteä vielä apteekkiin. Ajattelin odottaa huomiseen asti, mikäli tämän päivän jälkeen jotain odotettavaa vielä on. Nippailuista ja muljahteluista sekä yleisesti epämääräisestä olosta huolimatta minusta ei aivan täysin tunnu siltä, että menkat olisivat alkamassa. Pieni osa minusta haluaisi selittää nämä oireet sillä toisella vaihtoehdolla. Pelottaa toivoa, mutta tuntuu surulliselta vain odottaa menkkojen alkamista. Turhauttavaa tämä kierron venyminen.

Pitkästä aikaan minun tekee mieli analysoida oireitani ja pohtia mahdollisuutta maailman onnellisimpiin uutisiin. Toisaalta minusta tuntuu, että se tuo jollain kummallisella tavalla huonoa onnea, mutta samapa kai se enää tässä vaiheessa. 

Olen palellut koko viikon aivan älyttömästi iltaisin. Värisen oloasusta ja paksusta viltistä huolimatta. Olen ollut myös aivan kuolemanväsynyt iltaisin. Lisäksi olen vuoroilloin joko itkenyt lohduttomasti tai nauranut aivan hepulissa kaikelle mahdolliselle. Minulle ennen menkkoja tyypillistä hermoromahduksen tunnetta en ole tällä viikolla kokenut. Olo on yleisesti vain hyvin epämääräinen, lähinnä fyysisesti. Myös muualta kuin vain mahan kohdalta. Koitan säilyttää pienen toivonkipinän, mutta samalla suhtautua näihin oireisiin myös realistisesti.

Minun täytyy saada nyt vain myös toivoa. Muuten epätoivo tekee oloni liian tukalaksi.

18 kommenttia:

  1. Ihana kun uusin postaus oli tämänlainen! Siis ymmärrän ja tiedän, että on piinaavaa kun menkat odottavat viimeiseen asti, mutta se luo myös sitä toivonkipinää ja positiivistakin jännitystä :) Toivon kovasti, että seuraavaan postaukseen mennessäkään ei menkkoja kuulu. Olisi niin ihana eläytyä kanssasi positiivisiin uutisiin! Ja nuo sun mainitsemat oireet vaikuttaa kyllä "hyvältä", jos niin voi edes sanoa :)

    Ei kai sua muuten häiritse tällaiset ns toivoa luovat viestit? Itse kun tykkään aina piristää muiden mieltä ja ajatella optimistisesti :) Tämä on kuitenkin sellainen aihe, että en halua pahoittaa mieltä, jos ne menkat sitten alkaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria ihanasta kommentistasi! :) Tsemppaavat kommentit eivät todellakaan häiritse, päinvastoin. Saan niistä todella paljon voimaa ja ne ovat minulle tärkeitä. :)

      Harmi, että taas kävi näin. Toivo koki jälleen ison kolauksen, mutta teen kaikkeni, että se kasvaisi taas uuden kierron alettua. Sillä onhan tämä uusi kierto jälleen uusi mahdollisuus. Pakko vain säilyttää positiivinen asenne ja tehdä töitä sen eteen. Itsekin pidän paljon enemmän optimistisesta ajattelutavasta ja ainakin tämä odotuksen odottelu sujuu siten edes hieman mukavemmissa merkeissä. :)

      Poista
  2. Oletpa ollut kärsivällinen, kun olet malttanut olla testaamatta. Mutta on ihanaa toivoa. Minäkin toivon sinun puolestasi. <3 Kaikki palelut ja herkkyydet ja muut kuulostavat toivoa antavilta. Kunpa nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tyttöankka. <3

      Jospa se toivo kantaisi tässä uudessa kierrossa sinne loppuun asti.

      Poista
  3. <3 voimia! Tiedän tunteen niin 100%. Aina haluaa loppukierrosta elätellä toivetta, mutta jos se ei toteudu, romahtaa alas kovaa ja korkealta :( toivon todella, että teillä kääntyisi nyt parhain päin kaikki!

    VastaaPoista
  4. <3 voimia! Tiedän tunteen niin 100%. Aina haluaa loppukierrosta elätellä toivetta, mutta jos se ei toteudu, romahtaa alas kovaa ja korkealta :( toivon todella, että teillä kääntyisi nyt parhain päin kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rouva J.! <3 Kyllähän sitä tuli taas melkoisen korkealta romahdettua, mutta ei auta kuin vain jatkaa eteenpäin jälleen kerran.

      Poista
  5. Oho, eihän sulla ole aiemmin ollut kuin yksi näin pitkä kierto nyt yritysaikana. Peukut pystyssä täällä! Jotenkin hankalaa (vaikka siis tosi hyvä juttuhan se on) että noin säännölliset kierrot kun melkein aina menee näin jännäksi. Minun kierrot kun ovat niin epäsäännöölliset ja tosi pitkiä niin ikinä ei tule tollaista toivoa kun ikinä ei ns. osaa odottaa menkkoja. Vaikka toivohan on hyvä juttu, mutta ilman toivoa ei pettymystä ja niin pois päin. Äh, en nyt ollenkaan saa sanottu tätä hyvin mutta ymmärrät varmasti mitä tarkoitan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MJ, ymmärsin hyvin mitä tarkoitit. :) Säännölliset kierrot tuovat tosiaan sen jännityksen mukanaan joka kerta, koska aina tietää suurinpiirtein milloin menkat saattaisivat alkaa.

      Kyllä toivo silti on ihan hyvä juttu ja olen iloinen, että uskalsin toivoa. Vaikka nyt tuntuukin pahalta.

      Poista
  6. Meillä melkein sama kierto. Itsellä on nyt kp 29/28. Mutta testiä ei välttämättä ihan vielä kannata tehdä, vaikka kk ei alkaisikaan. Oon lukenut, että viikko ainakin kannattaisi odottaa.

    Itse en uskaltaisi tehdä testiä jos kk olisi juuri sen viikon myöhässä. Oon muutaman kerran tehnyt liian ajoissa ja näyttänyt negaa, enkä haluaisi nyt pettyä. Saa nähdä mitä tulee. Toivottavasti olisi tärpännyt jo.

    Tsemppiä, toivottavasti nyt olisit raskaana! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen käsittänyt, että useimmat testit ovat nykyisin todella herkkiä ja monet niistä näyttävät mahdollisen raskauden jopa jo ennen kuukautisten varsinaista myöhästymistä, sinä päivänä kun menkkojen voisi olettaa alkavan. Joten sinuna alkaisin kohta jo testailemaan, mikäli kiertosi ovat säännöllisen pituisia.

      Kiitos tsempeistä, vaikka tämä ei nyt taaskaan päättynyt toivotulla tavalla. Kovasti tsemppiä myös teille! :)

      Poista
    2. Katsoin uusiksi kalenterista ja muistinkin väärin nuo viime ajan kierrot. Viime kuussa oli kp 29 pitkä ja sitä ennen kp 32. Että on ihan normaalia näköjään meikällä, että kierrot alkaa venymään.

      Itse omistan testejä, joissa on suositeltu tekemään testi viikko kk poisjäämisestä.

      Poista
  7. Kumpa NYT!! Voi toivotaan!!!.<3
    t.tyttönen24

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti tyttönen24! <3 Ehkä ensi kierrosta sitten...

      Poista
  8. Kestopeukut ne täälläkin sulle on koko ajan pystyssä!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Peukkuja tässä taas pian tarvitaan uudestaan. :)

      Poista
  9. Nyyh, mä en uskalla tehdä testiä, vaikka menkat 9 päivää myöhässä. EN USKALLA!! :o Koska pelkään, että nega on ja ne menkat alkaa samantien..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kun olet jaksanut odottaa pitkään! Sinuna tekisin kyllä jo testin. Rohkeutta vaan! Kyllähän tuo jo aika hyvältä vaikuttaa. Tsemppiä. :)

      Poista