Sivut

perjantai 27. syyskuuta 2013

Kipuja ja kaipausta

Kp 28 ja tänään on aamusta asti ollut selkeitä menkkakipuja. Punaista ei ole vielä näkynyt. Haluaisin säilyttää viimeiseen asti toivonkipinän, mutta se alkaa olla jo näiden tuttujen kipujen lisääntyessä melko vaikeaa.

Menkkoihin viittaavia oireita on ollut pitkin viikkoa, joskin hieman erilaisia kuin monissa aikaisemmissa kierroissa. Rinnat eivät ole lainkaan kipeät eivätkä kovin turvonneetkaan. Sama tilanne taisi olla edelliskierrossakin. Niin näyttää sekin oire välillä vain pysyttelevän poissa. 

Oloni on ollut kovin haikea jo useamman päivän ajan. En ole luopunut toivosta eikä haikeus liity pelkästään tähän meneillään olevaan kiertoon, vaan yleensäkin kaikkeen tähän. Kaipaan omaa lasta niin paljon. Kaipaamme miehen kanssa yhdessä. Olen ollut pitkään positiivisella mielellä ja olen kyllä edelleenkin, mutta mitä luultavimmin lähestyvät menkat ovat saaneet mieleni tällä kertaa taas hyvin alakuloiseksi. 

Onneksi on perjantai ja viikonloppuna on luvassa mukavaa tekemistä miehen, perheen ja ystävien seurassa. Kaipa tämä tästä taas.

2 kommenttia:

  1. Täällä tänään kp1. Elättelin myös toiveita loppuun saakka. Meillä tilanne se, että ensi vuoden alussa aloitamme hoidot. Halusimme yrittää vielä luomusti hetken aikaa, vaikka emme siihen juuri enää uskokaan. Meistä kummastakaan ei siis löytynyt mitään vikaa.

    Onneksi tosiaan on viikonloppu, ehkä tämä tästä taas. Jaksamista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjaa, että sinulla alkoi uusi kierto. :( Mutta ensi vuoden alkuun on vielä aikaa, aivan hyvin teillä saattaa tärpätä luomusti! Pidän peukkuja. :)

      Meillä on sama ajatus, jatketaan luomuna vuoden vaihteeseen saakka. Mikäli meitä ei ole siihen mennessä onnistanut, niin palaamme klinikalle ja pohdimme jatkosuunnitelmia.

      Kovasti tsemppiä teillekin! <3

      Poista