Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvahaave. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauvahaave. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Ensimmäinen blogikirjoitukseni ikinä

Olen jo pitkään haaveillut omasta blogista, mutta en ole aikaisemmin uskaltanut sitä aloittaa. Olen seurannut jo pitkään muiden vauvahaaveilijoiden ja myös odottajien blogeja. Voi miten paljon niistä onkaan ollut minulle iloa! En olekaan yksin ajatusteni kanssa.

Olen siis 23-vuotias jatkuvasti yltyvää vauvakuumetta poteva nainen. Minulla on maailman ihanin 28-vuotias avomies, jonka suuri vauvankaipuu on yllättänyt minut viime aikoina toden teolla. Ehkäisyn jätimme pois marraskuussa 2012 ja siitä asti olemme jännityksellä odottaneet, koska oma pikkuisemme ilmoittaa tulostaan.

Vauvahaaveistamme emme ole halunneet kertoa kahta minun läheisintä ystävääni ja äitiäni (hän arvasi ja toi asian esille itse, enkä pystynyt kieltämäänkään) lukuunottamatta kenellekään. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut kaipaavani jonkinlaista kanavaa tunteideni ja ajatusteni purkamiselle. Kukaan ystävistäni ei vielä haaveile perheen perustamisesta, joten minulla ei ole mieheni lisäksi oikein ketään, joka jakaisi kanssani samanlaisia ajatuksia. Kirjoittaminen on ollut minulle aina luonnollinen ja hyvä tapa purkaa tunteitani, joten päätin nyt vihdoin kokeilla tätä blogin kirjoittamista.