Taas ehti vierähtää kuukausi. Olen jonkin verran aktivoitunut blogimaailmassa, lähinnä lukemalla blogeja. Mutta saattaa mennä pidempikin aika vilkaisematta omaa tai muiden blogeja. Aika fiilispohjalta mennään. Nyt tuntui taas siltä, että voisi olla kiva kirjoittaa muutama sananen.
Eipä ole oikeastaan mitään uutta kerrottavaa, varsinkaan lapsettomuusrintamalta. Edelliskierto venähti 31 päivän mittaiseksi ja ehdin tottakai haaveilla jo vaikka mistä. Taas sai tippua korkealta ja kovaa. Jatkossa en aio haaveilla. Se päättyy aina huonosti. Olo ei ole kuitenkaan ollut kovinkaan ahdistunut eikä synkkä viime aikoina. Ei ehkä ylitsevuotavan onnellinenkaan, mutta ihan kohtalainen.
On ollut paljon syitä olla iloinen. Olen voinut fyysisesti hyvin, liikuntainnostukseni on pysynyt yllä ja veikkaanpa, että tästä saattaa tulla pysyvää. Olen juossut ja käynyt salilla. Huomaan jo pieniä muutoksia vartalossani j aolen tyytyväinen. Mitään varsinaista painonpudotustavoitetta minulla ei ole, olen ollut aina suht normaalipainoinen, mutta toki olisi mukava hieman kiinteytyä. Tässä olenkin päässyt hyvään alkuun, miehen tuella. Hän jaksaa olla ihanan kärsivällinen valmentaja. Myös hääjärjestelyt etenevät mukavasti. Olen löytänyt maailman ihanimmat puvun ja sormuksen! Tuntui hyvältä saada hankkia vihdoin jotain konkreettista. Häiden ja lapsettomuuden yhdistelmään liittyy kyllä vaikka minkälaisia, sekaviakin, tunteita. Taidanpa kirjoitella niistä myöhemmin lisää, ihan oman postauksensa.
Kiva kuulla sinusta :) noi pitkät kierrot on niin turhauttavia! Muutamassa sekunnissa ehtii haaveilla vaikka millaisia pilvilinnoja ja sitten kun sitä ehtii tehdä useamman päivän niin alkaa jo melkein uskoa olevansa raskaana... t toinen lapseton, normikierto 33 päivää
VastaaPoistaIhana kuulla että elämääsi kuuluu hyvää! <3 Millainen sormus? ;)
VastaaPoistaHep. Aurinkoa sunnuntaihisi! :)
VastaaPoistahttp://www.studio55.fi/terveys/article/vuosikausia-lapsettomuudesta-karsineet-homeopatialla-raskaaksi-parissa-kuukaudessa/126648
VastaaPoistaMielenkiintoinen artikkeli.. :-)
Nuppu, mitä kuuluu?
VastaaPoistaJohanna
Mitä kuuluu?
VastaaPoistaMitä kuuluu? :)
VastaaPoista