Olen huomannut pyöritelleeni lapsettomuuttamme mielessäni viime aikoina taas tiuhempaan ja erilaisista näkökulmista. Kaikki sai alkunsa (tai no eiväthän nämä varsinaisesti kovinkaan uusia ajatuksia ole) luettuani hyvin koskettavan kirjan, Ei kenenkään äiti. Erilaiset tarinat lapsettomuudesta ja sen kokemisesta saivat minut todella ajattelemaan tilannettamme.
Kirjassa on tarinoita siitä, miten hartaasti toivottua lasta ei koskaan kuulu. Vuosien, jopa kymmenien, odotuksesta huolimatta toiveisiin ei vastata. Näiden, minun mielestäni riipaisevan surullisten, tarinoiden kertojat ovat kirjoitustensa perusteella onnistuneet hyväksymään lapsettomuutensa ja jatkaneet elämäänsä. Minulle nousee pala kurkkuun. Miten toiveista suurimman voisi unohtaa ja jatkaa elämää kutakuinkin normaalisti?
Kirjassa on myös useita positiivisia, joskin nekin myös omalla tavallaan kovin riipaisevia, tarinoita. On pariskuntia, jotka ovat useiden vuosien odottamisen ja hoitojen jälkeen saaneet oman biologisen lapsen, jotkut useammankin.
Olen miettinyt paljon sitä, että millaiseksi elämämme vuosien varrella muuttuu, jos omaa lasta ei kuulu. Tiedän sen, että kovinkaan pitkään emme enää odottele ennen klinikalle palaamista. Olemme pohtineet taloudellisista syistä julkiselle puolelle siirtymistä, mutta siitä kirjoittelen myöhemmin lisää. Jotenkin kaikki nuo tarinat luettuani ja lapsettomuuteen liittyviä keskusteluja ja muita seuranneena minun on vaikea hyväksyä sitä, ettemme ehkä saakaan omaa lasta vielä pitkään aikaan emmekä ainakaan välttämättä luomusti. Haaveilen edelleen luomuraskaudesta, ihmeestä. Vaikka mitään lääketieteellistä estettä ei ole löytynyt, niin kyllähän tässä on usko luomuraskauteen ollut melko koetuksella jo pitkään. Hoidoilla alkunsa saanut lapsi olisi aivan yhtä arvokas ja ihmeellinen, ellei jopa ihmeellisempi, mutta edelleen esimerkiksi ivf-hoidot pelottavat minua ajatuksen tasolla liikaa. Myöskään mies ei ole vielä valmis ottamaan seuraavaa suurta askelta hoidoissa, kuten hieman aikaisemmin kirjoittelinkin.
Jotenkin minulla on sellainen olo, että meitä kyllä vielä onnistaa, mutta en tiedä yhtään millaisella aikavälillä uskaltaisin sitä haaveilla tapahtuvaksi. Toki haaveilen siitä, että raskaustestiin piirtyisi elämäni ensimmäiset kaksi viivaa saman tien, mutta en uskalla toivoa. Minulle olisi tärkeää osata löytää tästä odotuksen odottelusta jokin merkitys, mutta en tiedä onko se mahdollista ennen kuin tämä toivottavasti jonain päivänä päättyy.
Olen kyseisen kirjan lukenut kahteen otteeseen ja joka kerta se yhtä lujaa kirpaisee sydämmestä. Olen myös miettinyt, miten pystyisin lapsettomuuden unohtamaan ja jatkamaan loppuelämä kahdestaan. Ainakin vielä se tuntuu liian vaikealta. Se epävarmuus on tässä niin vaikeaa kun ei tiedä kauanko tässä vielä menee ennenkuin sen kaksi viivaa saa testiin.
VastaaPoistaMinäkin tulen varmasti vielä palaamaan kyseisen kirjan pariin, on se vain niin koskettava. Minäkään en osaa kuvitella, että vielä tässä vaiheessa hyväksyisi lapsettomuuden lopullisesti ja jatkaisi elämää kahdestaan. Onneksi on vielä keinoja kokeilematta. Pakko jaksaa uskoa, että oma pikkuinen meille molemmille vielä suodaan! :)
PoistaMe valitsimme julkisen, vaikka hoidot tapahtuvat hieman hitaammin. Olemme tosin yllättyneitä, että maaliskuun terveysaseman käynnin jälkeen pääsimme ensikäynnille jo toukokuussa. Ensikäynnin jälkeen asiat rullasi kiertoni mukaan. Ilman polin kesätaukoa olisimme varmasti jo pidemmällä, mutta en pidä kohtuuttomana tätä kesän taukoa (ehkä tämä kahden vuoden yrityskin jo on tehnyt mielen maltilliseksi). Syksyllä jatkamme.. Me emme tiedä vielä, että kuinka pitkälle hoidoissa olemme valmiita menemään. Kaikki uusi jännittää, mutta aika näyttää. :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Iina! Ihan hyvällä tahdilla tuntuu teidän asiat rullaavan julkisella puolella. Nämä ovat jännittäviä asioita, mutta kaikessa rauhassa vain eteenpäin. Kyllä sitä sitten hoitojen edetessä huomaa, mihin on valmis ja mihin ei. Näin meidän kohdallamme ainakin kävi. Kovasti tsemppiä! :)
PoistaMinä voin myös suositella kunnallista. Välillä pitää hammasta kiristää, mutta kuten edellinenkin kommentoija sanoi, niin nämä vuodet on tehnyt aika kärsivälliseksi. Nyt kun hommat rullaa, fiilis on todella korkealla. :)
VastaaPoistaKiitos Helistellen, uskon kunnallisen olevan ihan hyvä valinta! Emmeköhän mekin ole sinne pian lähetettä pyytämässä. Kiva kuulla, että fiilis on hyvä ja asiat etenevät. Sinullekin paljon tsemppiä. :)
Poista