Sivut

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kaikenlaista sekalaista

Hups, vahingossa vierähti pidempi tovi kirjoittelematta kuin oli tarkoitus. Olen tahattomasti pitänyt blogimaailmasta muutenkin hieman taukoa, ehkä se on ollut alitajuista. Minusta on oikeasti mukavaa ja mielenkiintoista lukea odotusblogeja ja seuraan myös joitain vauvablogeja, mutta viime viikkoina ei ole vain tullut tehtyä sitäkään juurikaan. Tämä pieni tauko on tehnyt ihan hyvää. Tuntuu, etten ole ajatellut lapsettomuutta lähiaikoina juurikaan. Mitä vähemmän luen mitään siihen liittyvää, niin sitä vähemmän huomaan sitä aktiivisesti ajattelevani. Toki se käy mielessä silloin tällöin, mutta olen onnistunut keskittymään myös kaikenlaiseen muuhun. Tämä blogi on minulle silti kovin tärkeä ja samoin myös monien vertaisten blogit (myös jo plussanneiden tai jo onnellisten äitien) enkä missään nimessä halua mitään pidempiä taukoja pitää. Mutta jos kirjoitustahtini pysyy jonkin aikaa hieman hitaampana, niin tiedättepähän syyn. 


Kiertopäiviä en ole erityisemmin laskeskellut, mutta sen verran tiedän, ettei ovulaatioon pitäisi olla enää kovinkaan kauaa. Ehkä tarkkailen mahdollisia oireita tässä seuraavien päivien ajan vähän aktiivisemmin, mutta sen enempää en aio asiaa ajatella. Ehkä. Petipuuhailua meillä on ihan normaaliin tapaan säännöllisesti, joten senkään takia ovulaatiota ei tarvitse sen kummemmin kytätä. 

Tämä tyyli sopii minulle, ainakin toistaiseksi. Huomaan olevani ainakin hieman rennompi nyt, kun olemme antaneet asioiden mennä omalla painollaan. Valitettavasti se ei näytä kohdallamme tuottavan tulosta, mutta ainakin pystymme keskittymään hieman paremmin muuhunkin elämään. Vaikka tämä on suurimman osan ajasta vaikeaa, varmasti vaikeinta mitä olen tähänastisessa elämässäni kohdannut, niin yhä enemmän on niitä hyviäkin hetkiä. En tiedä onko se vain tämä kesä (joka näyttäisi säidenkin puolesta vihdoin alkaneen, jei) vai mikä, mutta nyt tuntuu ihan hyvältä mennä eteenpäin näin. Minä ja mies, suhteellisen rennoin mielin, yhteinen loma edessä. Ehkä olen pikkuhiljaa hyväksymässä sen tosiasian, että oman perheen perustaminen vie meiltä tavanomaista pidemmän aikaa. Tällaisia ajatuksia tänään, huomenna voi olla taas jotain ihan muuta. Senkin minä olen oppinut ja hyväksynyt.

2 kommenttia:

  1. Mun mielestä on hyvä idea ottaa hieman etäisyyttä, jos se helpottaa oloa :). Näin on itseasiassa mullekin käynyt ja oon käynyt blogeilemassa hyvin vähän kesäkuun aikana. Nyt tulee varmaan "luonnostaan" aktivoiduttua IVF-hoidon myötä, mutta aika hyvin tässä hoitojen välillä sai ajatukset laitettua ihan muuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi aes. :) Luulenpa, että sitä ottaa jotenkin huomaamattaan hieman etäisyyttä blogimaailmaan silloin, kun se on tarpeen. Kovasti tsemppiä sinulle IVF:ään. <3

      Poista