Sivut

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Ajatuksia

Olen pohtinut viime aikoina paljon elämääni ja tulevaisuuttani sekä minun ja miehen yhteistä elämää. Elämämme muuttuu kaikin puolin vain parempaan suuntaan nyt, kun aloitan pian oman alani työt. Meille jää kesällä paljon enemmän yhteistä aikaa, sillä tulemme kumpikin työskentelemään vain arkisin virka-aikaan. Vaikka minulla ei ole kesälomaa, niin olemme tehneet jo mukavia suunnitelmia kesäviikonlopuiksi.


Teen toukokuussa vajaan neljän viikon sijaisuuden erääseen paikkaan, johon olen tehnyt lyhyempiä sijaisuuksia opintojeni ohella jo pidemmän aikaa. Asiakasryhmä on haastavin, jonka kanssa olen työskennellyt, mutta samalla myös kiehtovin. Työ vaatii tietynlaisen kutsumuksen: kyseisistä asiakkaista on tykättävä aidosti ja heidän kanssaan vietetystä ajasta on nautittava, muuten työ kävisi liian raskaaksi. Odotan sijaisuutta enemmän kuin innolla, mutta samalla olen kauhuissani.


Huomaan ajatusteni raskautumiseen liittyvien asioiden suhteen hieman muuttuneen. Pääsyynä siihen on varmasti juurikin nuo uudet työkuviot ja kaikki muu mukava, mitä odottaa. Minusta tuntuu tällä hetkellä siltä, että en tule vielä hetkeen raskaaksi. Tunnetta on vaikea selittää sen kummemmin, mutta minusta vain tuntuu siltä. Toivon meille omaa pikkuista enemmän kuin olen ikinä toivonut mitään elämässäni. Kuluneiden kuukausien aikana minulle on käynyt kuitenkin yhä selvemmäksi se, etten voi itse raskautumiseeni vaikuttaa enää tämän enempää. En ole surullinen enkä epätoivoinen. Oloni on melko rauhallinen ja tyyni, yritän suhtautua realistisesti.


Vietimme miehen kanssa ihanan ja romanttisen viikonlopun. Kävimme ulkona syömässä ja istumassa iltaa. Nautiskelimme, nauroimme ja puhuimme paljon. Eilen kävimme rannassa kävelyllä ja söimme kevään ensimmäiset jäätelöt upeassa auringonpaisteessa.


Sain viikonlopusta älyttömästi virtaa. Olen onnellinen.




4 kommenttia:

  1. <3 Voi miten ihana kirjoitus! Ja teidän tuleva kesä kuulostaa kyllä ihanalta! Kyllä se pienikin sitten teille tulee ihan varmasti vielä jossain vaiheessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria. <3 Pakko se on vain ajatella niin, että kyllä se sieltä tulee! Sillä aikaa on hyvä keskittyä mukaviin asioihin. Ehkä kehokin jotenkin rentoutuu paremmin ja meitä vielä onnistaa. :)

      Poista
  2. Täällä jotenkin samankaltaiset fiilikset. Eiköhän se äitiys vielä jonkin kulman takana häämötä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että jaetaan samanlaisia ajatuksia. :) Pakko meitäkin on lopulta vielä onnistaa!

      Poista