Sivut

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kummallista

Alavatsaani on nipistellyt kipeästi eilen ja tänään. Ei varsinaisesti menkkamaisia tuntemuksia, mutta jotain hyvin samankaltaista. Nipistelyt tulevat ja menevät, tänään on tuntunut kuitenkin enemmän kuin eilen. Lisäksi vatsaa turvottaa. Rinnat ovat tuttuun tapaan turvoksissa, kuten yleensäkin loppukierrosta. Hetkittäin tuntuvat myös epämääräisesti aroilta.

Nyt seuraa ällövaroitus-asiaa: eilen yhden kerran ja tänään muutamaan otteeseen vessassa käydessä paperiin on jäänyt limaista verta. Toisinaan hieman haaleampaa, toisinaan taas melko kirkkaan punaista. Mutta kaikilla kerroilla veri on tosiaan ollut limaista. En muista että koskaan ennen olisi tuollaista ollut.

Nyt on kp 22 ja selkeitä ovistuntemuksia minulla oli kp 13 ja 14. Uskoisin ovulaation tapahtuneen kp 14. Kummallisia tällaiset tuntemukset tässä vaiheessa kiertoa, vaikka onhan minulla joskus ennenkin menkkatuntemukset alkaneet jo viikkoa ennen kuukautisia. Mutta tuota omituista "vuotoa" minä kovasti ihmettelen. 

Kaikesta huolimatta kivaa vappua! 

8 kommenttia:

  1. Mulla oli just DPO8 runsasta vuotoa, jota ihmettelin suuresti. Paljastui kiinnittymisvuodoksi, joten toivotaan että sitä se olisi sinullakin ;)

    Mukavaa vappua!
    -Em
    http://alltheexpectations.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavasta kommentistasi, niin kovasti toivoin että se olisi minunkin kohdallani kiinnittymisvuotoa. Mutta kyllä tämä taitaa olla ihan kuukautisvuotoa. :(

      Paljon onnea plussasta! <3

      Poista
  2. Oho, ei huono juttu ollenkaan! Saattaisi hyvinkin olla kiinnittymisvuotoa. Pidän peukkuja ja jännitän kanssasi. <3 Oikein mukavaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helmi, kunpa nuo peukut olisivat auttaneet. <3

      Mukavaa vappupäivää sinulle. :)

      Poista
  3. Minullakin tuli kiinnittymisvuotoa juuri reilu viikko ovulaatiosta :) toivotaan että olisi sitä! :) - E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnittymisvuoto tuntuu olevan melko yleistä, harmi ettei tässä minun kohdallani taida kuitenkaan olla siitä kyse. :/

      Poista
  4. Minulla oli myös ensimmäisessä raskaudessa pientä vuotoa kolmena päivänä noin viikko ovulaation jälkeen. Tuohan kuulostaa oikein lupaavalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Keksi kannustavasta kommentistasi. <3 Eilen vaikuttikin vielä lupaavalta, mutta nyt vuodon jatkuessa tämä taitaakin olla vain uuden kierron alku.

      Poista