Olen koittanut uskoa siihen, ettei meillä ole mitään hätää. Yritystä on nyt takana vuosi ja yhdeksän kuukautta. Eihän se ole vielä mikään mahdottoman pitkä aika. Olemme käyneet jo kaikissa perustutkimuksissa ja inseminaatioitakin on tehty kaksi. Kaiken järjen mukaan pääsisimme hoidoissa varmasti melko nopeastikin taas eteenpäin, mikäli päättäisimme niitä jatkaa.
Aika on mennyt todella nopeasti ja tuntuu kuin tämä odotuksen odottelu ei olisi kestänyt kauaa. Havahduin nyt viikonlopun aikana kuitenkin muutamaan asiaan, joista ajan kulumisen tajuaa. Jo useampi pitkään seuraamani lapsettomuusblogi on muuttunut raskausblogista vauvablogiksi. Olen lukenut näitä blogeja alusta alkaen, seurannut läpi surun ja ilon, epätoivon ja lopulta onnistumisen. Olen seurannut miten vauvat kasvavat blogimaailmassa. Minun blogissani ei ole sen sijaan tapahtunut mitään. Olemme edelleen samassa tilanteessa kuin blogiani aloittaessa. Se on surullista ja jotenkin myös melko lamauttavaa.
Toinen huomioni liittyy erääseen naapuritalomme perheeseen. Tuntuu, ettei siitä ole kauaakaan, kun nainen käveli suuren mahansa kanssa parkkipaikan poikki autolle. Ihailin haikein mielin hänen kaunista vatsaansa. Pian pariskunta kantoi vastasyntyneitä kaksostyttöjään turvakaukaloissa autoon. Tänään näin ikkunasta, miten pienet kävelivät omin jaloin perheen autolle. Toinen tytöistä otti pienen pieniä juoksuaskeleitakin.
Enää ei ole kovin helppoa koittaa uskoa, ettei missään olisi mitään vikaa. Ehkä syy on jossain syvemmällä, ehkä se ei ilmene perustutkimuksissa. Miksi me emme muuten olisi jo saaneet siirtyä toiselle puolelle, pois lapsettomien puolelta?
Enää ei ole kovin helppoa koittaa uskoa, ettei missään olisi mitään vikaa. Ehkä syy on jossain syvemmällä, ehkä se ei ilmene perustutkimuksissa. Miksi me emme muuten olisi jo saaneet siirtyä toiselle puolelle, pois lapsettomien puolelta?
Niin tuttu tunne, tuo kaikki.. Ja vaikka ei lohdutakaan välttämättä, niin olet kuitenkin vielä nuori ja aikaa on!! ;) Itse 34v. Helmkuussa tulee 3v yritystä takana eli nyt 2,5v jo kulunut. Mä niin tunnen tuon mainitsemasi surun odotuksen odottamisesta, muiden vauvauutisista, vauvavatsoista katukuvassa, ystäväpiirissä jne. Se kaikki sattuu niiin pirusti! Meillä ei myöskään oo kummastakaan löytynyt mtn vikaa.. Nyt on pohdinnassa koeputkihedelmöitysten aloitus ens vuoden puolella, jos siihen ratkaisuun ts.vaihtoehtoon päädytään. Jotenkin se vain on niin mun ajatusten vastaista. Mielummin tietenkin haluaisi luonnollisesti sen elämän suuren pienen ihmeen alulle. Kun se vaan tulisi! On tää kovaa, meille kaikille, samassa tilanteessa oleville. :'( Itse kävin homeopaatilla nyt ekan kerran reilu vko sitten. Haluan koittaa ensin tällaisia vaihtoehtoja. Myös akupunktiota, vyöhyketerapiaa, kiropraktikkoa yms.suositellaan kokeilemaan. Eipä siinä oo mtn hävittävääkään, paitsi rahaa tietty, heh.. :D Löysin äsken blogiisi, kun etsin jtn asioita lapsettomuudesta, niin monennen kerran.. Toivotaan kovasti plussatuulia meille molemmille ja onnea matkaan!! <3
VastaaPoistaKiitos kovasti tsempeistäsi! Ja oikein paljon sitä samaa teillekin. <3
PoistaYmmärrän hyvin ajatuksiasi koeputkihedelmöityksestä, olen itse pohtinut aivan samaa. Sitä vain haluaisi saada raskauden alulle luonnollisesti, haluaisin uskoa että se on vielä mahdollista. Mutta onhan se niinkin, että loputtomiin ei kannata hoitojen aloitusta lykätäkään (tarkoitan meitä), sillä aivan hyvin ne voisivat suoda meille sen pienen ihmeen. Kuten myös teillekin. :) Itse olen myös toisinaan pohtinut joitain vaihtoehtoisia hoitomuotoja, kuten juuri akupunktio tai vyöhyketerapia. En ole vain saanut aikaseksi varata aikaa. Ehkä vielä joskus. Toivottavasti homeopaatilla käynnistä olisi apua sinulle. :)
Sitä piti viä lisätä, että monet kerrat oon kans miettinyt oman blogin aloittamista. Mutta en tiä osaisinko, kun en niin huippu oo netin kanssa kuitenkaan.. :D Enkä muutenkaan oo saanut aikaiseksi.. Mutta onhan tämä terapeuttistakin, kirjoittaa ikään kuin päiväkirjaa.. Jakaa vaikka sitten vain itselleen sisäisiä tuntemuksiaan. Tuoda niitä ulos!!
VastaaPoistaSuosittelen kyllä lämpimästi blogin kirjoittamista! Tämä on todella terapeuttista ja blogimaailmasta saamani vertaistuki on ollut korvaamatonta. :)
PoistaNiin ja sitä vielä, että meille myös tehty 2 inssiä. Oli tuloksettomia myös meillä.
VastaaPoistaHarmi, etteivät inssit tuoneet teillekään onnea. :(
PoistaNiin tuttu tunne. Samalla joutuu seuraamaan, miten toiset ensin nauttivat elämästä juhlien, matkustellen, uralla edeten ym. Päättävät jossain vaiheessa, että nyt on sopiva aika hankkia lapsi ja sitten saavat lapset. Itse on koko tuon ajan vain yrittänyt, toivonut, haaveillut ja pettynyt. Välillä täytyy tietysti vihata epäreilua elämää ja omaa kehoa.
VastaaPoistaSanopas muuta, niin monilla asiat tuntuvat etenevän juuri niin kuin he ovat suunnitelleetkin. Mutta kai kaikki joutuvat jossain vaiheessa elämmäänsä kohtaamaan epäreiluutta. Harmi, että meille se on osunut lapsettomuuden muodossa.
PoistaNiin totta tuokin!! Ajatella, että just viimeksi tänään sanoin puhelimessa yhdelle ystävälle tuosta samasta asiasta ja noilla sanoin.. Että käsittämätöntä, että joku voi ja pystyy suunnittelemaan täysin raskautumisensa.. Siis mm.just että ei sovi just nyt elämäntilanteeseen tai että NYT olis oikea hetki jne. Yhdellä tutullani meni vielä niin hyvin, että oli ilmeisesti häämatkalla tullut raskaaksi. Voisiko parempaa onnea ja tuuria enää ollakaan. <3 Ei voi kyllä muuta, kun ainakin vähän olla kateellinen.. :P Eli siinä meni kaikki sitten putkeen, kun vielä ottaa huomioon gradun loppuun saamisen, valmistumisen ja kai työpaikankin jne., mitkä oli myöskin jo plakkarissa.. Itselläkin toki perhe, koti, työ ja mies valmiina. Se maailman suurin pienin ihme vain puuttuu, kuten teiltäkin. Pidetään peukkuja meille kaikille haaveilijoille! Toivottavasti meidän ei tarvitse ikuisesti vain haaveilla!!Terv. Eilinen, noiden kolmen ensimmäisen tekstin kirjoittelija.. :)
VastaaPoistaOnhan se itselle aivan käsittämätön ajatus, että raskauden alkamisen voisi tosiaan ajoittaa haluamaansa hetkeen. Kun tässä vaiheessa tuntuu monesti siltä, että saakohan tuota ihmettä koskaan edes kokea. :(
PoistaEi kaikilla perheellisillä ja odottavilla kaikki ole välttämättä aina ihan täydellisesti. Vaikka se pieni ihme olisikin tulossa, niin asiat voi silti monelta muulta kantilta olla huonosti.
VastaaPoistaPitää nauttia siitä mitä on, eikä miettiä sitä mitä ei ole.
Olet aivan oikeassa, maailmassa on niin paljon surua ja murhetta, eikä ulkopuolisena voi koskaan tietää, mitä kukin on joutunut kokemaan tai minkälaisten asioiden kanssa kukin painiskelee.
PoistaLapsen kaipuu on vain niin suuri, että sitä saavuttamatonta haavetta ei vain voi olla ajattelematta.
Ei toki kukaan kai niin ole ajatellutkaan.. :) Tuossa vain kaikki sattui olemaan todella hyvin, lähes täydellisesti. :D Mutta harvalla toki on, se on selvää. Ja odotusaikakin tuo omat ongelmansa ja vaivansa. Saa nähdä, että sitten kun se toivon mukaan joskus tapahtuu, niin sitten kai sitä itse aattelee, että apua, tätäkö mä halusin ja niin monta vuotta toivoin. Tätä kipua, vaivoja, pahaa oloa jne., heh.. :D Ei oo kohdin koskaan. :P Tai sitten sen kestää mukisematta, kun on sitä niin kovasti ja kauan odottanut.. Tiedä häntä.. Sittenhän sen näkee, jos niin joskus tapahtuu, että miten ne odotusajan vaivat ottaa.. :) Ja jokuhan toki on jopa elämänsä kunnossa odotusaikana. Vaikea kuvitella, mutta niitäkin on.
VastaaPoistaJa juu, totta kai sitä on onnellinen monista asioista mitä itsellä on ja elämässä yleensä. Päivästä toiseen kuljetaan eteenpäin vanhaan malliin ja oon toki aina osannut iloita kovin pienistäkin asioista elämässä. (Kuten luonnonihmeistä esim. kevään ensimmäisten leskenlehtien ilmestymisestä, kevään ensimmäisestä perhosesta, oravan näkemisestä jne.). Mutta silti saa sitä kai toivoa sitä pientä suurta ihmettä, oli sitten täydellinen tai epätäydellinen elämä?! :P En uskokaan, että kenelläkään on elämä täydellistä. Kaikilla on omat murheensa.
Eihän se varmastikaan aivan niin mene, että kun joskus tämä odotuksen odottelu toivottavasti loppuu, niin sitä osaisi nauttia aivan kaikesta (kuten esimerkiksi niistä raskausoireista) eikä ikinä enää valittaisi mistään. On sitä kuitenkin kasvanut niin paljon tämän matkan aikana, että uskoisin ainakin itse arvostavani raskautta ja tulevaa omaa lasta koko sydämestäni.
PoistaVielä tuohon elämästä nauttimiseen, niin olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ei kaipaus ja erilaisesta elämästä (oman lapsen kanssa) haaveileminen vähennä tämänhetkisen elämäntilanteen arvostamista. Aivan kuten sinäkin kuvailet, niin osaan minäkin nauttia elämän pienistä ja suurista iloista tälläkin hetkellä, mutta se suurin onni vielä puuttuu. Ja sitä saa ja pitääkin toivoa ja siitä saa haaveilla. :)
Kommentoinpa minäkin. Eli kyllä, ei kenenkään elämä ole täydellistä eikä muiden onni ole minulta pois, mutta silti kun itse rämpii epätoivoisessa yrityksessä ja lasta ei näy, niin olihan se taas vähän isku vasten kasvoja kun minulle kaveri selitti itku silmässä olevansa raskaana ja että kuinka tämä raskaus on nyt vähän hänelle rankkaa kun se alkoi heti ensimmäisestä yrityksestä ja nyt on niin vaikeaa sopeutua siihen, että lapsi tulee.
VastaaPoistaEttä niin. Myötätuntoisen ilmeen luominen kasvoille oli kyllä hivenen hankalaa.
Voi ei, ei varmastikaan ole ollut helppoa olla tuossa kuvailemassasi tilanteessa ystäväsi tukena. Jos tästä raastavan pitkästä odottelusta pitää jotain hyvää kaivaa, niin ainakin uskon itse olevani valmis suureen elämänmuutokseen, mikäli joskus raskaaksi tulen. Niin kauan siitä on jo haaveillut ja niin kauan on ollut valmis ottamaan onnelliset uutiset vastaan.
PoistaTsemppiä sinulle! :)
Voikun niin toivoisin teille myös blogin vaihdoksen vauvablogiksi, ihan hirmusti pidän peukkuja! <3
VastaaPoista