Sivut

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Uudenlaista asennetta etsimässä

Hyvä ystäväni on ollut minulle korvaamaton tuki lapsettomuustaipaleemme aikana. Hän löytää aina oikeat sanat ja osaa lohduttaa. Hän ymmärtää minua ja osaa antaa hyviä neuvoja, vaikka hänen oma elämäntilanteensa on melko erilainen kuin minulla. Hän tietää miten tärkeä asia tämä on minulle ja miehelleni ja on aidosti kiinnostunut sekä läsnä.

Ystäväni oli meillä lohduttamassa minua edellisten menkkojeni alettua. Ystävälläni on paljon osaamista ihmisistä ja siitä, miten ihmisen psyyke toimii. Kuuntelen hänen ajatuksiaan mielelläni ja otan hänen neuvonsa tosissani. Tuntuu, että hänen avullaan olen saanut monia uusia näkökulmia lapsettomuuteemmekin. 

Nyt viimeeksi puhuimme siitä, että ehkä en ole ollut tai emme ole yhdessä mieheni kanssa olleet vielä vain valmiita vanhemmiksi. Se on varmasti totta, emme ehkä olleet oikeasti valmiita vielä silloin, kun yritys alkoi. Siitä on kulunut pian kuitenkin jo kaksi vuotta, se on pitkä aika. Siihen kahteen vuoteen on mahtunut lapsettomuuden lisäksi monia muitakin parisuhdetta koetelleita asioita. Olemme selvinneet niistä kaikista yhdessä, olemme olleet vahvoja yhdessä. 

Koen olevani valmis äidiksi ja mieheni kokee olevansa valmis isäksi. Olemme valmiita olemaan yhdessä vanhempia. Pohdimme ystäväni kanssa sitä, että ehkä identiteettini on rakentunut viime aikoina liikaa lapsettomuuden ympärille. Siitä on tullut osa minua. Olen jo tottunut siihen, että kärsimme lapsettomuudesta. Se on jo myös osa miestäni, osa meitä. Ystäväni uskoo vahvasti positiivisuuteen ja tahdonvoimaan, hän sai minuakin vakuuteltua yhä enemmän niiden vaikuttavuudesta. Meidän täytyisi nyt koittaa suhtautua tähän kaikkeen positiivisemmin ja uskoa onnistumiseemme.

Jätettyämme ehkäisyn pois lähes kaksi vuotta sitten, mieli täyttyi kutkuttavasta jännityksestä. Kohtahan saattaisin olla jo raskaana. Melko pian pettymykset kuitenkin myrkyttivät sen jännityksen, tilalle tuli pelko ja epävarmuus. Seuraavaksi en enää uskonut mahdollisuuksiini raskautua. Pian siirryimme jo lapsettomien puolelle, diagnoosina selittämätön lapsettomuus. Kahden tuloksettoman inseminaation jälkeen oli vaikea löytää enää toivoa.

En ole enää pitkään aikaan uskaltanut haaveilla meidän vauvasta. Siitä millainen hän olisi, miltä hän tuntuisi ja minkälaista olisi olla hänen äitinsä. Haaveilu satuttaa liikaa. Niinpä olen pikkuhiljaa muuttunut pessimistiseksi sen suhteen, että voisin koskaan ylipäätään tulla raskaaksi. Ystäväni kanssa juteltuani tajusin, että en voi jatkaa näin. Se, etten edes usko suurimman toiveemme täyttymiseen, ei voi tehdä hyvää minulle eikä se todellakaan edesauta toiveemme toteutumista. Minun on uskallettava toivoa ja uskoa. 

Kerroin miehelle ystäväni antamista neuvoista. Hän liikuttui ja kertoi haluavansa myös uskoa. Menen ensi viikolla työterveyspsykologin luo. Toivon saavani häneltä lisää neuvoja ja työkaluja tämän työstämiseen. 

10 kommenttia:

  1. Sinä olet hieno ihminen ja sinulla on hienoja ajatuksia. Kirjoitat aina jotenkin niin täydellä sydämellä ja teet kaikki asiat varmasti niin työssä, kun kotonakin niin. Samalla sydämellä kannat tätä lapsettomuuden taakkaa. Olet valtavan urhea, että jaksat ja pystyt kertomaan näin avoimesti (no niin avoimesti kun blogissa voi kertoa) tuntemuksistasi meille lukijoille. Kiitos siitä! Mutta haluaisin, että taputat itseäsi olkapäälle, kiitäisit myös itseäsi. Kiitä itseäsi että saat purettua tämän ulos, etkä jätä sisälle vellomaan. Kiitä itseäsi että jaksat yrittää ja olla positiivinen. <3 Olet mahtava tyyppi. En voi muuta sanoa!

    Toivon edelleen täydestä sydämestäni teille pientä ihmettä ja uskon että te sen vielä saatte, silloin kun hetki on oikea. Voimia ja jaksamista! <3

    T:S, se ennenkin kommentoinut ja liikuttunut teksteistäsi

    Ps. Sinulla on mahtava ystävä, pidä hänestä kiinni. Minulla on samanlainen, erittäin rakas sellainen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menin aivan sanattomaksi kommentistasi, tippa tuli linssiin. Kiitos tuhannesti kauniista sanoistasi. <3 Ja kiitos tsempeistä ja siitä, että jaksat uskoa meidän vielä onnistuvan. Tuntuu hyvältä tietää, että joku jaksaa uskoa silloinkin, kun se on itselle vaikeaa. :)

      Poista
  2. Pakko nyt kommentoida. Itselläkin takana 4,5 vuotta kestänyt lapsettomuus ( nykyisin kuitenkin onnellisesti 1,5 vuotiaan tyttären äiti). Meillä tilanne oli se, että emme halunneet mennä vielä tutkimuksiin, mutta takarajana oli silloin vuosi 2012 loppu. Kesällä 2012 tulin raskaaksi, vaikka toivon itse olin jo menettänyt näiden vuosien aikana.. Elä koskaan heitä toivoa hukkaan!!<3 Tsemppiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! <3 On rohkaisevaa kuulla, että pitkäkin lapsettomuus voi päättyä mitä yllättävimmällä hetkellä onnellisesti ja odotus palkitaan. :) Kiitos myös tsempeistä!

      Poista
  3. Munkin täytyy jättää merkkiä. Täällä myös lasta toivottu 16kk. Ikää 25v ja yksi inssi takana. Toinen tulossa parin viikon päästä. Selittänättömiä ollaan ja mun on hyvin vaikea tätä hyväksyä. Pessimisti ei pety vai miten se meni, mutta ei se kp1:stä helpota vaikkei olisikaan uskaltanut edes toivoa. Kiitos avoimuudestasi ja etenkin tästä tekstistä. Kuka muu uskoo onnistumiseen ellei lapseton itse? Ehkä on aika uskaltaa toivoa taas :) toivon kovasti teille tätä rohkeutta ja jään seuraamaan taivaltanne. Toivottavasti sen polku lapsettomuuden puolella on pian kuljettu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja tsempeistä marsipaanimakeinen. <3 Ei ole todellakaan helppoa koittaa jaksaa uskoa pettymyksistä huolimatta. Pitkään pessimististä tietä kuljettuani en voi todeta muuta kuin, että ei sekään sen helpommaksi tätä odottelua tee. Toivottavasti sinäkin löydät voimia jaksaa taas toivoa. :) Kovasti tsemppiä myös teille. <3

      Poista
  4. Vaikea juttu. Itse uskon hyvin vahvasti mielen ja fysiikan yhteyteen, mutta juttelut lääkärin kanssa ovat tarjonneet vähän kuin "oikeutuksen" olla pettynyt, stressaantunut ja ajatella vain lapsettomuutta. Lääkärimme lähinnä naureskeli, että jos asioita oikeasti voisi muuttaa ajattelemalla...

    Toisinaan on niin paljon helpompaa olla mieli maassa ja katkera elämälle, kuin kasata ja stempata itseään, kääntää ajatukset muualle. Varsinkin kun oma järki puhuu, että niillä joilla ei perustavanlaatuista ongelmaa ole, tulevat raskaaksi enemmin tai myöhemmin. Haaveilla silti saa ja pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä lääkäreillä onkin tähän hieman erilainen näkökulma, mutta itse olen vain ajan kuluessa todennut, etten voi jatkaa näin negatiivisella asenteella. Se on liian raskasta. Vaikka onhan se tietenkin niin, ettei kukaan kärsisi lapsettomuudesta, jos asioita voisi muuttaa ajattelemalla ja edesauttaa raskautumista.

      On todella haastavaa koittaa pysyä positiivisena, sen eteen on tehtävä töitä. Eikä sen tarvitse onneksi tarkoittaa sitä, etteikö koskaan enää kävisi pohjalla. Tsemppiä ja voimia sinulle! <3

      Poista
  5. Voimia kovasti teille molemmille!

    VastaaPoista