Sivut

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

23

Huh, jo kp 23! 

Perjantaiset valmistujaisjuhlani olivat ihanat. Oli aivan mahtavaa saada tutkintotodistus käteen ja kilistellä perheen ja ystävien kanssa. Tanssimme, nauroimme ja nautimme. Kaiken kruunasi upea helle. Täydellistä.

Eilen ja tänään on ollut pitkät työpäivät. Huomenna aloitan kesätyöni, joten en ole yksinkertaisesti vieläkään pahemmin ehtinyt miettiä raskautumiseen liittyviä asioita. Toki ne välillä käväisevät mielessä, mutta en ole kovinkaan paljoa jännittänyt loppukiertoa. Nyt iski kuitenkin kummallinen tunne. Kuukautiset saattavat olla vain parin päivän päässä. 

Juuri mitään oireita minulla ei ole. Nännit ovat arat ja rinnat hieman turvonneet. Muutaman menkkamaisen jomotuksen olen tuntenut. Tänään aamulla minua suorastaan oksetti hetken aikaa aamupalan jälkeen. Se on minulle kyllä ihan tavallista toisinaan aikaisin aamulla. Katsellaanpa eteenpäin.

2 kommenttia:

  1. Onnea kovasti valmistumisesta! :)

    Pidän peukkuja, että onnellisia uutisia olisi parin päivän päässä <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos tyttöankka onnitteluista! Ja peukuista, niitä todella tarvitsen. <3

    VastaaPoista